Pystyisittekö elämään onnellisesti yksin?

Todellakin pystyisin. Nautin enemmän yksinolosta kuin seurasta.

kyllä. outo kysymys.

Olen lapseton ja erosin miehestäni vuosi sitten. Elän onnellisempana kuin koskaan! Olen vapaa tekemään mitä haluan, koska haluan ja kenen kanssa haluan. Päätän itse kaikesta. Saan olla rauhassa.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 12:46"]

kyllä. outo kysymys.

[/quote]

Ei mitenkään outo. Kuinka monet naiset tälläkin palstalla kirjoittavat, että eroaisivat miehestään muuten, mutta yksinolo pelottaa. Tai että ovat valmiita vaikka huonompaankin parisuhteeseen ettei tarvitse olla yksin. Sellaisia naisia tuntuu olevan enemmistö.

Luulen, että pystyisin. Olen ollut parisuhteessa enemmän tai vähemmän koko aikuisikäni, mutta viime vuosina olen kasvanut paljon itsenäisemmäksi ja omaehtoisemmaksi ihmiseksi.  Yksin jääminen ei enää pelota, enkä ole valmis tekemään kohtuuttomia kompromisseja vain siksi, että elämässäni olisi mies.

Kysymys ei minustakaan ole mitenkään outo. Vielä kymmenen vuotta sitten olisin sanonut "ehdottomasti en".

No minä olen kolmikymppinen lapseton nainen, enkä seurustelekaan tällä hetkellä. En tiedä, onko parisuhdekaan aivan välttämätön mutta harvalla on ehkä mahdollisuus tiiviisiin ja hyviin ystävyys- ja sukulaisuussuhteisiin, jotka onnellisuutta voivat tuoda parisuhteen sijaan. Hyvä parisuhde tuo turvallisuutta, vakautta ja onnellisuutta ja mielestäni se puuttuu itseltäni tällä hetkellä, olin kyllä parisuhteessa selvästi onnellisempi.

Toisaalta hyvä parisuhdekaan ei täytä täysin sitä aukkoa, jos ei koe elämäänsä merkityksellisenä, ei tiedä, mistä asioista tulee onnelliseksi tai ei osaa arvostaa itseään tai elämäänsä. Itse taas teen kyllä sellaisia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi ja itsearvostuskin on, ei täydellisen hyvä mutta melko hyvä.

Ilman lapsia voi olla onnellinen jos tietää, että ei halua lapsia. Itse taas haluaisin lapsia mutta kun näköpiirissä ei ole miestäkään, ei voi kauheasti haaveilla.

Joopa...

Yksinelo voi olla mukavaa ja ihanan vapaata jonkin aikaa. Kyllä ihminen kuin ihminen kuitenkin jossain vaiheessa 'romahtaa' ja tajuaa, ettei se niin hyvä idea ollutkaan. 

Yksinelo ja "sinkkuelämä" voi kuulostaa hienolta terveenä, työllisenä ja nuorehkona. 

Mieli muuttuu kummasti kun jokin näistä muuttuu. Ja sehän muuttuu. Vääjäämättä jokaisella ihmisellä. Voi tulla yksinäisenä ja "itsenäisenä" sitten lääkelooran vieressä paskavaipoissa maatessa mieleen, että ehkä olisi kiva jos lapset ja lapsenlapset kävisivät katsomassa..... mutta kun jäi hankkimatta. Yksinelo kun oli niin kivaa ja vapaata silloin 30 vuotta sitten. 

Nyt ainoa ihmiskontakti onkin kiireisesti kerran päivässä piskuisessa huoneessasi piipahtava  portugalilainen hoitaja, joka ei osaa suomea.

Älkääkä valehdelko itsellenne. Asia on juuri kuten kirjoitin.