Lue keskustelun säännöt.
Kysymys itsemurhasta?
04.06.2013 |
Noin nelikymppinen serkkuni teki itsemurhan vajaa vuosi sitten. Hän oli työssäkäyvä yksinhuoltaja ja hänellä oli kaksi lasta (toinen teini-ikäinen, toinen ala-asteella). Oli eronnut miehestään 5 vuotta aiemmin ja käsitykseni mukaan mies ei tavannut lapsiaan säännöllisesti. Serkkuni oli pitkään masentunut, mutta kävi töissä loppuun asti ja hoiti kodin/lapset ainakin fyysisellä tasolla moitteettomasti. En ollut hänen kanssaan erityisen läheinen, koska hän asui toisella puolella Suomea, jotyen kovin tarkasti en hänen ongelmistaan tiedä.
Hänen kuolemasna jälkeen suvun kesken on tietysti puitu syitä moiseen itsekkääseen tekoon. Suku on tuominnut teon ja minkäänlaista ymmärrystä serkkuni ei ole saanut.
Itsekin pidän tekoa hyvin itsekkäänä, mutta koen ymmärtäväni serkkuani. Oma elämäntilanteeni on hyvin samanlainen ja olen tosi väsynyt/uupunut. En kuitenkaan koe olevani masentunut, mutta välillä tuntuu, että väsymyksestä ei pääse muutoin eroon kuin kuoleman kautta. Ajattelenkin usein itsemurhaa (eri vaihtoehtoja ja sen seurauksia), mutta en usko että pystyisin sellaista koskaan tekemään.
Mitä tämä kaikki edellä kerrottu kertoo minusta? Olenko minä masentunut, itsetuhoinen.? Miksi sukulaiseni ajattelevat toisella tavalla kuin minä? Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Onko tämä kaikki ihan normaalia?
Kommentit (2)
Sen verran vielä, että kevät, ja spesifimmin toukokuu, on yleisin aika itsemurhalle ja masennukselle. Eli kannattaa aina koittaa jaksaa valoisan ajan yli kohti syksyä, jolloin olo voi helpottua. Se on tietysti yksilökohtaista ketkä reagoivat valoon ja ketkä pimeyteen, mutta se on tilastollinen fakta. Älkää päästäkö itseänne osaksi näitä surullisia tilastoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, olet ainakin lievästi masentunut. Masentuneisuus on oikea sairas ja sen lievään versioon kuuluu vahva sairaudentunnottomuus, eli henkilö ei itse tunnista olevansa masentunut.
Masentunut henkilö ei ole sellainen, joka vain itkee kurjuuttaan, vaan tyypillisian oire on kroonine väsymys ja kykenemättömyys löytämään aktiivista iloa.
Kaikki ihmiset eivät kykene syvälliseen empatiaan ja sympatiaan. Se että kykenee edes jollain tasolla asettumaan toisen rooliin vaatii tiettyä kykyä, joka valitettavasti monilta puuttuu. Toista voi ymmärtää, tai pyrkiä ymmärtämään, vaikkei itse ajattelisi samoin tai potisikaan samoja mielenhäiriöitä. Valitettavasti monet eivät pysty käsittämään masennusta lainkaan, saati mitään mielenterveydellisiä ongelmia. Vaikka se ei tietenkään tarkoita sitä, etteivätkö he itse voisi niistä kärsiä. Se on sellaista "sielun pinallisuutta", joka voi vaikuttaa kovalta kuorelta ja haluttavalta piirteeltä, mutta ei kuitenkaan ole (omasta mielestäni).
Jos itsemurha-ajatukset jatkuvat, ja samoin väsymystilasi, suosittelen hakeutumaan ammattilaiseen apuun. Se on erittäin yleistä ja toivottavasti löydät oikeat keinot löytää energia ja ilo elämään.