Reippaasta alle kouluikäisestä on tullut jännittävä ekaluokkalainen

No, eipä tähän muuta osaa sanoa kuin että nimenomaan omien heikkouksien näkeminen lapsessa ON todella kamalaa. Mutta ei siitä tarvitse syyllistyä - saa ajatella, että voihan paska, nyt tuo lapsikin joutuu kärsimään samasta kuin minä. Sen sijaan voi ehkä muistaa, että sinäkin pärjäsit, kyllä lapsikin pärjää, lisäksi sillä on puolet geeneistä erejä kuin sulla, joten tilanne ei ole IHAN toivoton... Tällä minä siis lohduttaudun. Annetaan vain lastemme ja itsemme olla turhanjännittäjiä, on sitä pahempaakin. Lapsellasi on kuitenkin kokemusta myös reippaudesta, hyvä niin, ehkä reippaus pääsee vielä pilkistämään esiin. Vain siinä tapauksessa olisin huolissani, jos hänellä ei olisi kavereita ja jännitykset johtuisivat ongelmista koulussa, kiusaamisista. Ilmeisesti teillä kyse ei ole sellaisesta, joten eipä muuta kuin elämää jatkamaan!

No, minä en kyllä pärjää omasta mielestäni vieläkään, vaikka ulospäin ehkä olenkin ihan tavallinen. Olin niin toiveikas, ettei lapselleni tätä ongelmaa tulisikaan. Nyt olen huolissani siitä, miten osaisin tukea ja auttaa lasta asiassa, jossa olen itse aivan onneton. Ehkä minä kuitenkin omalla käyttäytymiselläni siirrän jännittämistä ja pelkäämistä omille lapsilleni, en osaa sanoa. Ja tottahan jännittäminen on ihan normaaliakin, ärsyyntymiseni johtuu varmaan myös siitä, että paisuttelen asiaa omassa mielessäni kun vertaan lasta itseeni. ap

[quote author="Vierailija" time="08.07.2014 klo 10:13"]Rohkeus ei oo sitä ettei pelota.

[/quote]

Ei niin, pelot on tehty voitettaviksi. Asia kuin asia, pelon ei saa hallita elämää tai estää tekemästä mitään.

Mulla on kohta 8v tyttö, reipas ja tempperamenttinen, mutta jännittää kaikkea uutta ja purkaa sen hillittömällä kiukuttelemisella. Leirille lähtökin oli yhtä tuskaa vaikka sinne halusikin. Kuitenkin viihtyy ja haluaa mennä. 2 vanhempaa (9v tyttö ja 13v poika) lasta menevät leireille ym ihan ongelmitta. Miten voisin häntä kannustaa ja rohkaista jottei lähtö olisi niin vaikeaa? Olen puhunut nuorimmaisen kanssa paljon asiasta ja sanonut että se on ihan ok jos jännittää, ei siinä ole mitään pahaa.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2013 klo 18:06"]

Mitään muuta ei ole mielestäni tapahtunut, kuin että lapsi on kasvanut. Koulussa menee hyvin, on kavereita jne. Mutta siitä huolimatta nyt vuoden aikana on ollut tilanteita, joissa lapsi on alkanut jännittämään ja pelkäämään esiintymistä ja sosiaalisia tilanteita. Harrastuksen joulunäytös, vetkutteli ja venkoili lähtemistä. En tajunnut silloin, että on jännittämisestä kyse, koska lapsi on aina ollut niin reipas ja peloton. Sukulaisen synttärijuhlat. Kun meille tuli kaveripariskunta pitkästä aikaa kylään. Nyt koulun kevätjuhla, jossa on kuorossa.

Harmittaa, koska itse olen aina ollut kauhea turhan takia jännittäjä ja pilannut monta asiaa itseltäni sen takia. Käyttäytynyt jännittämisen takia typerästi ja jännittänyt seuraavaa kertaa vielä enemmän. Olin niin iloissani, että lapseni on parempi kuin minä, Nyt olen surullinen ja huolissani, koska minä en ainakaan osaa kasvattaa lapsesta pelotonta, jos hänen luonteensa ei sellainen olekaan. Lisäksi kauheaa, että ärsyttää nähdä omia heikkouksiani lapsessa.

[/quote]  halaat ja kannustat ja tarvittaessa kehut. Menkää erilaisiin tilaisuuksiin, lapsi kesäleirille, yökylään yms. 

Kannattaa kiinnittää omaan käytökseen huomiota. Kuinka käyttäydyt ennen vieraiden tuloa? Entä ennen jonnekkin menoa jossa puhutaan vieraalle ihmiselle? Entä ravintolassa jne. Lapset kopioi vanhemman käytöstä monessa tilanteessa. Mitä isommaksi kasvavat, sitä enemmän. Kyseessä voi myös olla vaan jonkin sortin "pelkokausi", niitä lapsen elämään mahtuu ja ovat ohimenevä ilmiö. Varsinkin pikku koululaisella oma pienuus muuhun maailmaan ja muihin koululaisiin nähden korostuu. Älä kiinnitä lapsen käytökseen huomiota. Kehu, kannusta, järjestä onnistumisen ja onnellisuuden kokemuksia. "Sinä osaat ja pärjäät! Olet taitava" :)

6 jatkaa vielä. Kerro myös että kaikki ihmiset jännittävät joskus, et ole asian kanssa yksin. Kerro että kun äiti oli pieni, jännitti monet asiat niin että kädet tärisi ja puheesta ei meinannut saada selvää. Silti, kun meni ja teki vaan, alkoi pikku hiljaa helpottaa, ja se tunne kun on oman pelon voittanut eikä antanut sille periksi, on mahtavaa! :D

Rohkeus ei oo sitä ettei pelota.