Lue keskustelun säännöt.
Saitko lapsena/teininä ne asiat mitä "kaikilla muillakin" oli?
15.07.2020 |
Minä sain aina vaan halpis-version toivomastani asiasta ja luoja että se ärsytti.
Mitä ne asiat olivat, mitä halusit tai mitä kavereillasi oli mutta sinä et saanut?
Kommentit (35)
Olen syntynyt 70-luvulla eikä monikaan kaveri edes matkustanut ulkomailla, joten en ollut poikkeava, kun emme matkustaneet. Sen sijaan vaatteita äitini osti minulle mielellään, mutta en toisaalta niitä mitenkään kauheasti vaatinut. Sellaisen näkökulman tässä esitän, ettei lapsen itsetunnolle tee aina hyvää sekään, että hänelle ostetaan "kaikki mitä muillekin". Olin lapsena tosi ujo ja sittemmin kiusattu ja äitini varmaan tarkoitti hyvää, kun niin herkästi tyrkytti minulle mitä muillakin oli, mutta kyllähän siinä minulle vähän sellainen olo tuli, että nyt pitäisi olla jo kuten muut eli ilman niitä vaatteita ym. olin jopa äitini silmissä jotenkin huonompi. Ennemmin olisin kaivannut sellaista, että olisi tarjottu jotain harrastamista ym. missä olisin voinut olla ei-luokkalaisteni seurassa, oppia jotain ja olla hyvä ainakin välillä. Nyt viesti oli, että sopeudu vain joukkoon ja yritä kaikin tavoin olla kuten muut, edes ulkoisesti.
No joo, ei tästä traumaa tullut, mutta omien lasteni kohdalla olen enemmän yrittänyt löytää sitä hyvää ja panostamisen arvoista siinä, missä he ovat omimmillaan ja hyviä, en vain puskea samaan lokeroon muiden kanssa. Lapsistani nuorempi arvostaa merkkivaatteita ja tykkää saada niitä lahjaksi, ja tietysti se on muista lahjoista pois. Isompi taas ei ole juuri merkeistä piitannut. Kumpikin harrastaa pelaamista, isompi tietokoneella ja nuorempi kännykällä, ja ne laitteet on sen mukaan hankittu millä on hyvä pelata, ei sen mukaan mitä muilla on ja ovatko uutuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut ikinä yhtään mitään, koska mulla ei ollut ketään, joka olisi hankkinut mulle toivomiani tavaroita/asuja. Unelmissani mulla oli kyllä hienoja muotivaatteita jne. Kerran mun kummitäti osti mulle kylläkin tosi söpön paidan. Se oli täsmälleen samanlainen kuin luokan suosituimmalla tytöllä. Kun se oli mulla ensimmäistä kertaa päälläni, kyseinen tyttö sanoi isoon ääneen, että enää ei voi pukeutua omaansa, koska "köyhällä" on samanlainen.
En paljoa saanut enkä uskaltanut pyytää. Rahaa en ole pyytänyt koskaan. Omat lapseni saavat kyllä mitä haluavat. Pyytävät rahaakin.
Vierailija kirjoitti:
En saanut läheskään aina ja jos sain, niin juuri sen halpisversion kuten ap. Toki silloin 80-90-lukujen vaihteen molemmin puolin oli hieman vähemmän eri muotivillityksiä (vaikka mahtui niitä siihenkin aikaan).
Mä en tajunnut edes pyytää, kun ajattelin, että merkkikuteet sun muut on liian kalliita. Oon hiukan eri mieltä sun kanssa, kyllä tuolloinkin oli muotivillityksiä, mutta ehkä oli enemmän niitä joilla ei ollut varaa kaikkiin hömpötyksiin. Eikä silloin käyty sossun luukulla, jos ei oltu tosi köyhiä.
Mulla oli yksi harrastus, jossa kävi aika paljon varakkaiden perheiden lapsia. Ero näkyi siinä, että näillä lapsilla oli aina kaikki merkkivarusteet alan erikoisliikkeestä hankittuna. Me muut tultiin toimeen halpahallin kamoilla. Kun koulussa alkoi melkein kaikilla olla levikset, hankin ne omilla rahoilla. Helly Hansenin kansitakit ym. jäi kauppaan ja mulle ostettiin joku halpisversio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liian arka aihe vielä harmaana ukkona. Vaattinani oli serkkujen ja veljien vanhat rytkyt, joita äitimuori pesi ehkä pari kertaa vuodessa. Fillarit ja mopot piti itse rakentaa romuista.
En todellakaan. En myöskään ole ikinä ymmärtänyt kun vielä tänäkin päivänä kuulee puhuttavan,että l"apsilla on oltava sitä ja tätä ettei vain tule kiusatuksi" ym.. en ikinä ole kuullut yhdenkään lapsen tulleen kiusatuksi sen vuoksi, ettei ole Adidaksen hupparia tai uusinta kännykkää. En usko tuohon ajatukseen alkuunkaan.
En ole myöskään itse ikinä ollut merkkiuskollinen tai ostellut lapsilleni jotain sillä ajatuksella, että "muillakin on ". Ja varmasti kaiken tarvittavan ovat saaneet ja ene.mänkin.
Kuten itsekin lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liian arka aihe vielä harmaana ukkona. Vaattinani oli serkkujen ja veljien vanhat rytkyt, joita äitimuori pesi ehkä pari kertaa vuodessa. Fillarit ja mopot piti itse rakentaa romuista.
Voi ☹ nyt ymmärrän paremmin mistä moiset puheet juontavat juurensa. Ymmärrän kyllä jos ei laoswna sa tai ole saanut yhtään mitään. Mutta onneksi tää taitaa olla tänäpäivänä melko mahdotonkin ajatus. Kännykät ja merkkikledjut kun löytyy jo melkein vauvoilta ja taaperoilta. Se onkin sitten jo asia erikseen onko tämä ollenkaan edes hyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tavarat yms kyllä mutt sitä kaikkein tärkeintä en; nimittäin poikaystävää. En ole saanut tähän ikään (31) mennessä :(
Sama täällä, ja ikää on 45v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut, mutta meillä 1950-luvulla syntyneillä ei vielä onneksi ollut "kun kaikilla muillakin" -kulttuuria. Kun kaverin perheeseen talon ensimmäisenä hankittiin televisio, koko talon lapsilla oli vuorot päästä katsomaan sinne telkkaria.
Äiti teki vaatteet tai pienensi sukulaisten vanhoista vaatteista. Isä neuloi meille villapaitoja ja kaulahuiveja. Kenkiä oli pakko ostaa ja yhden talven mun ainoat jalkaan mahtuvat kengät oli liukaspohjaiset monot. Ei silti kukaan koulussa kiusannut.
Koiraa halusin kovasti. Ei sitä tietenkään hankittu, mutta oli naapurin koira, jota sain ulkoiluttaa joka päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut.
Eron jälkeen olimme köyhiä ja äidin mentyä uusiin naimisiin äiti tiesi aina paremmin, mitä haluan.
Olisin halunnut ruskean neuleen, mutta äidin mielestä valkoinen villaneule oli tyylikkäämpi. Hänen ostamansa paita kutitti niin paljon, etten voinut käyttää tuotetta.
Äiti tarkoitti hyvää, mutta olisin itse halunnut valita käyttämäni vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Liian arka aihe vielä harmaana ukkona. Vaattinani oli serkkujen ja veljien vanhat rytkyt, joita äitimuori pesi ehkä pari kertaa vuodessa. Fillarit ja mopot piti itse rakentaa romuista.
Eikö isäsi osannut pyykätä vai etkö sinä saanut pyykätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suurin piirtein. Mutta en ikinä ole ollut merkkien perään.
Lisään nyt vielä, että esimerkiksi puhelin ja läppäri käytiin yhdessä ostamassa ja budjetista keskusteltiin ja sovittiin vanhempien kanssa. Jos meni budjetin yli, maksoin itse loput tai sitten rahat otettiin esimerkiksi synttärilahjasta