Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saako äitiä harmittaa, jos lapsi ei ole missään loistava?
09.07.2020 |
Tämä kysymys tuli vastaan facebookissa Poikien äidit-nimisessä ryhmässä. Nopeasti selailin vastauksia ja kysymyksen esittäjä haukuttiin täysin pystyyn. Hassua, juuri tänään itse mietin samaa.
Rakastan lapsiani, he ovat upeita omina itsenään. Mutta kyllä, minua harmittaa aina toisinaan se, että he eivät ole missään lahjakkaita. En itsekään ollut ja salaa toivoin, että lapseni olisivat eri maata.
Ystäväni lapsi on taiteellinen, musikaalinen ja liikunnallinen. Oikeastaan kaikilla kavereitteni lapsilla on vähintään yksi asia, jossa he ovat taitavia ja jonka ympärille heidän elämät ovat rakentuneet. Ovat lapseni vaan ovat. Okei, kaikki lapseni ovat sosiaalisesti lahjakkaita, ihan niinkuin minäkin. Mutta ei se ole samalla tavalla mitattavissa, niinkuin juuri se musikaalisuus tai liikunnallisuus.
Koskaan en ole lapsilleni näyttänyt tätä salaista, hienoista pettymystäni. Olen aina ollut heistä äärettömän ylpeä ja he saavat elää todella rakastavassa ja hyvinvoivassa perheessä.
Tätä en voi missään omalla nimelläni kirjoittaa.
Kommentit (35)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos he eivät ole lahjakkaita, niin se syy on sinussa ja isässä.
Omat lapseni ovat lahjakkaita piirtäjiä kuten minä, mutta ikinä en ole tuosta taidosta mitään hyötynyt. Kuvis oli ainoa aine koulussa, jossa loistin. En siis ikinä ole ylpeä ollut tästä taidosta. Pelkään myös, että lapseni eivät ole hyviä muussa. Minkäs sille voi, kun on heikkolahjainen äiti.
Jos lapsesi tosiaan ovat sosiaalisesti lahjakkaita niin se näkyy nyt ja myös tulevaisuudessa. Mikä tässä nyt on ongelma? Sosiaalinen lahjakkuus antaa anteeksi monta muuta "puutetta".
Suurin osa meistä ei olla lahjakkaita oikein missään. Mutta mihin ihmeeseen sellaisia lahjoja tarvii? Sillä että on suunnilleen normaaliälyinen, sisukas ja valmis tekemään työtä tullakseen omassa jutussaan hyväksi, pääsee pitkälle ilman lahjojakin. Itsekin olen päässyt ammattissani, vaikka olen suorastaan poikkeuksellisen "epälahjakas" sellaisissa matemaattis-loogisissa jutuissa joihin työni perustuu. Lahjat voi aina korvata työllä ja harjoittelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalinen lahjakkuus on ehkä paras lahjakkuus kaikista. Sosiaalisesti lahjakas lapsi saa esim. sen paras kaveri-stipendin koulussa, koska huomioi muut ja osaa tulla toimeen kaikenlaisten kavereiden kanssa. Voiko olla sen suurempaa lahjakkuutta?
Suurin osa ihmisistä on keskinkertaisia. Elämä on helpompaakin niin kuin huippulahjakkaan tai huippuälykkään elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maailmassa pärjää parhaiten keskiverto. Ja lapset ovat rakkaita lahjakkuudestaan tai lahjattomuudestaan riippumatta.
Heillä ON taitoja, ne eivät ole päässeet vaan esiin. Taitoa harjoitellaan lapsena ja se kehittyy. Mistä he pitävät ja mikä luonnistuu luontevasti vaikkapa kotona. Sitten vaan kokeilemaan eri materiaaleja tai tekniikoita, muttei väkisin, ehkä innostumalla. Eri persoonat haluavat eri asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoinen kysymys. Itse uskoisin, että se, mitä yleisesti pidetään lahjakkuutena, on yhdistelmä kiinnostusta, energisyyttä ja kunnianhimoa. Eritoten tämä pitää paikkansa lapsien kohdalla, sillä he ovat virittyneet oppimaan mitä tahansa.
Omista lapsistani yksi oli aivan selkeästi musikaalinen jo vauvaiässä, jokelteli perässä sävelkulkuja jne. Sisaruksensa ei osoittanut mitään kiinnostusta musiikkiin vauvana. Arvaapa, kumpi on taitavampi soittaja nykyään.
Olen samaa mieltä kuin muut, se sosiaalinen lahjakkuus on todennäköisesti elämässä paljon hyödyllisempää kuin esim. musikaalisuus. No, toki jotkut harvat saa musiikista ammatin ja menestyy, suuri osa ei saa, eikä voi hyödyntää lahjojaan oikein mitenkään. Sosiaalisista taidoista sen sijaan on merkittävästi hyötyä ihan kaikessa elämässä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saa! Äitiä todella saa harmittaa! Oma 17 vuotiaani EI välitä menestymisestä; hakeutui lukion sijasta amikseen - ei edes kaksoistutkinto kiinnosta. Akateeminen ura ei siis ole mahdollinen (teoriassa ehkä juu). Tottakai olen äitinä pettynyt, todella pettynyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen samaa mieltä kuin muut, se sosiaalinen lahjakkuus on todennäköisesti elämässä paljon hyödyllisempää kuin esim. musikaalisuus. No, toki jotkut harvat saa musiikista ammatin ja menestyy, suuri osa ei saa, eikä voi hyödyntää lahjojaan oikein mitenkään. Sosiaalisista taidoista sen sijaan on merkittävästi hyötyä ihan kaikessa elämässä :)
Toisaalta täytyy muistaa, että sekä musikaalisuus että sosiaaliset lahjat ovat ominaisuuksia, joita kukaan ei saa täysin synnyinlahjaksi. Kumpaakin täytyy kehittää, eivätkä ne sulje toisiaan pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heillä ON taitoja, ne eivät ole päässeet vaan esiin. Taitoa harjoitellaan lapsena ja se kehittyy. Mistä he pitävät ja mikä luonnistuu luontevasti vaikkapa kotona. Sitten vaan kokeilemaan eri materiaaleja tai tekniikoita, muttei väkisin, ehkä innostumalla. Eri persoonat haluavat eri asioita.
On tekstin perusteella päässyt esiinkin, mutta vanhempi ei tätä ole huomannut. Oma lapseni on keskinkertainen kouluarvosanoissa, mutta kun luokkakaverit oli äänestäneet hänelle "kiva kaveri" stipendin, niin mun mielestä se on parasta mitä voi olla! Sosiaalisuutensa olin kyllä huomannut jo ihan pienestä. Voi opiskella ja lukea tai harrastaa, mutta kyllä suhteillakin työpaikkoja saadaan ja pidetään.
Siis kai ihmiset tietää, ettei kukaan synny lahjakkaaksi tai ole lahjakas tuosta vain? Sillä mitä vanhemmat tekevät jo sikiöiässä merkitsee paljon lapsen kehityksen kannalta. Esimerkiksi sikiö ja vauvan kehittyessä laulajan vatsassa tämä todennäköisesti kehittää itselleen paremman kyvyn kuulla ja myös ääntää musiikkia, jos henkilö laulaa sikiön kehittyessä ja soittaa musiikkia.
Sama on muissakin asioissa. Kun lasta altistaa tietyille asioille, kehittyy tämän taidot ja kyky hallita tiettyjä asioita tai hahmottaa niitä. Jätä nämä kaikki tekemättä ja tottakai lapsista tulee keskitasosia ei oikein osaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Siis kai ihmiset tietää, ettei kukaan synny lahjakkaaksi tai ole lahjakas tuosta vain? Sillä mitä vanhemmat tekevät jo sikiöiässä merkitsee paljon lapsen kehityksen kannalta. Esimerkiksi sikiö ja vauvan kehittyessä laulajan vatsassa tämä todennäköisesti kehittää itselleen paremman kyvyn kuulla ja myös ääntää musiikkia, jos henkilö laulaa sikiön kehittyessä ja soittaa musiikkia.
Sama on muissakin asioissa. Kun lasta altistaa tietyille asioille, kehittyy tämän taidot ja kyky hallita tiettyjä asioita tai hahmottaa niitä. Jätä nämä kaikki tekemättä ja tottakai lapsista tulee keskitasosia ei oikein osaa mitään.
Kyllä jotkut syntyy superlahjakkaina, tämä on fakta. Mutta ei se takaa onnellisuutta tai minkäänlaista menestystä, ei se takaa mitään. Elämä on tosi kummaa.
Mua harmittaa kun omia lapsia ei kiinnosta liikunta yhtään mitään. Itse tykkään juosta ja kuntosalilla käydä, liikkua luonnossa ja lapset on laiskoja kuin lapamadot.
Mukavuus ja elämän ymmärtäminen ja kaikille hyville tyypeille kivana olo riittää. Se on paljon, mutta kaikille mahdollista, jos luonne on sopiva.
Vierailija kirjoitti:
Mukavuus ja elämän ymmärtäminen ja kaikille hyville tyypeille kivana olo riittää. Se on paljon, mutta kaikille mahdollista, jos luonne on sopiva.
Minusta tuo taas ei ole kovinkaan paljon. Sen sijaan vaatii luonnetta olla kivana niille, joita ei pidä hyvinä tyyppeinä.
Alue: Aihe vapaa
Hyvä että et tee tästä lapsille paineita, jokainen saa ajatella myös negatiivista lapsistaan, se on aivan luonnollista, mutta tätä tunnetta ei saa siirtää lapseen.