Miten aikuisiällä ja sinkkuäitinä on enää varaa opiskella?!
Ellei ole runsaasti säästöjä.
Olen 40, äiti, työelämässä ja hyväpalkkaisessa työssäkin mutta ala ei ole omani.
Miten alanvaihto onnistuu taloudellisesti?
Äitiys liittyy asiaan siten, että on kuitenkin lapsia elätettävänä, päiväkotimaksut maksettavana jne.
Kommentit (6)
Jos on talolainat sun muut, niin välttämättä ei olekaan, ellei ole erityisesti säästänyt tai ole valmis myymään omaisuuttaan.
Sitten taas jos omaisuutta ei ole, ja on valmis tinkimään elintasosta niin samalla tapaa kuin nuoret opiskelijatkin: elämällä tuilla. Itse sain vahinkolapsen kesken yliopisto-opintojen ja oikein mukavaa se oli asua ylioppilaskylän perheasunnossa, ja kyllä kaiken tarpeellisen sai ostettua niillä tuilla. Päiväkotikin löytyi melkein asunnon vierestä. Mutta kieltämättä aikuisen, joka on tottunut palkkaan ja tiettyyn elintasoon, olisi vaikea ehkä tottua yo-kylä/tonnikala-ja-makaroni elämään joka itsestäni nuorena tuntui mukavalta.
Itse opiskelen amk:ssa verkko-opintoina. Suurin osa käy töissä samaan aikaan aivan normaalisti
Kiitos vastauksistanne. Alan perehtyä asiaan tarkemmin. Elintason tipahtaminen ei houkuttele mutta eipä toisaalta houkuttele tehdä tätä nykyistä työtä tai työskennellä nykyisessä ammatissa eläkeikään saakka. Monimuoto-opinnot lienee vastaus tähän! :) Mikäli kauppatieteissä mahdollisia.
Aikuiskoulutustuki. Jos sulla on työpaikka, voit saada sitä. Päivähoitomaksut on tietysti tulojen mukaan, joten ne laskisi jos tulot laskee.