Miksi ihmeessä sairaanhoitaja voi olla työtön????
Kommentit (12)
Vain suomessa on tälläinen mahdollisuus, punakaarti maksaa paremmin sohvalle kunhan muistaa äänestää heitä.
Helposti. Ei saa kuin keikkoja eikä jaksa sitä.
Vakityöpaikkaa on aika vaikea saada ja keikkalaisena ei loputtomiin jaksa. Pitkiä sijaisuuksia saa silloin tällöin. Ja sitten vielä se, ettei ole kiva tehdä töita paikoissa missä ei niin tykkää. Jokaisella on kuitenkin omiakin toiveita työtehtävien ja työpaikan suhteen.
Vierailija kirjoitti:

Mutta jos ei tee niitä keikkoja, niin sitähän on karenssissa koko ajan?
Voihan sitä huomata valmistumisen jälkeen, ettei pystykään siihen työhön. Raskastahan se on
Vaikka ihan terveydellisistä syistä. Työnantajat eivät mielellään palkkaa sellaista, jolla on alentunut työkyky ja iso riski jäädä sairauslomalle.
En tunne yhtään työtöntä sairaanhoitajaa, mutta mutulta heittäisin että kaipa työnantajapuolikin jotain harkintaa käyttää palkatessaan.
Jos yksilöllä on paljon rajoitteita, on vaikka lääkärin paperit siitä ettei selkä kestä potilasnostoja, tai joku krooninen sairaus joka ei sinänsä tee työkyvyttömäksi, mutta tulee aiheuttamaan paljon saikuttelua, palkkaisitko hoitsun? Tai sitten jos taustassa on jotain epäilyttävää. Voisin kuvitella että sellainen joka on kertaalleen saanut potkut hoitajan hommista ei ainakaan pienellä paikkakunnalla työllisty ihan helposti.
Huumeidenkäyttö tai rikosrekisteri.
Pätkätyöt ja se ettei mitään vakituista ole luvassakaan. Se syö ihmistä pitkällä aikavälillä.
Voisko liittyy tähän?
Ei oo sairaanhoitaja vaan eräs tuttu oli työtön, koska oli liian kokenut työhön.
Tämä. Vastauksia pliis.