Onko töissä käyminen kauheeta? Kannattaako vai kaduttaako?

molempi parempi.

Minä käyn töissä ja olen kotiäitinä. Lapsi on hoidossa vain muutaman päivän kuukaudessa, silloin kun meillä miehen kanssa menee työvuorot päällekkäin. Silloinkin lapsi on hoidossa korkeintaan 4 tuntia.

Koen työssäkäynnin omalla kohdallani tärkeänä, tulisin hulluksi vain kotona ollessa. Teen kuitenkin ihan täyttä työpäivää, työtunteja on kuukaudessa 120-140 tuntia vaihdellen sesongin mukaan.

Ja juu, kyllä, työni on kivaa!

En missään nimessä jaksaisi olla kotona, niin tylsää. Tästä saa rahaa ja pysyy ajan hengessä.

No itse tulisin hulluksi pelkästään kotona lasten kanssa, tarvitsen töitä, aikuista seuraa ja sitä että saa käyttää ajattelukykyään muuhunkin kuin muistipeliin tai palapeleihin. Haasteita siis !

Mieti tilannetta jos miehesi kuolee ennen sua, ei se lesken eläke mikään päätä huumaava ole, millä elättäisit perheesi, ei työkokemusta, kuka sut palkkaisi, nykymaailmassa ei oikeesti voi heittäytyä kokonaan toisen ihmisen varaan niinkuin sä olet tehnyt, itsenäisyyttä pitää olla jotta pärjää.

Kokeile työelämää ja palaa kotiin jos ei tunnu hyvältä. Pienten lasten kanssa ehkä helpompi kun on kotona, mutta en koko elämää jaksaisi.

ei kannata, kammottavaa herätä aikaisin stressi päällä, viedä lapsia hoitoon ja raataa töissä ja tulla puolikuolleena kotiin ja hakea lapset ja tehdä ruokaa. ja siivota ja tehdä jotain lasten kanssa. ei kannata. buuu.

Varsinkin pienten lasten kanssa elämä on tylsää ja sisällyksetöntä. Ihminen on tehty menemään eteenpäin ja kehittymään, nainen ei ole enää pelkkä muniva kana. Toki jos lapset ovat isompia, voi heitä tsempata/piiskata harrastuksissaan, ja samalla oppii itsekin uutta.

Sanoisin vaan, että et voi laskea elämääsi sen varaan, että olet ikuisesti yhdessä miehesi kanssa. Mites sun käy, kun miehesi jättää/kuolee? Millä elät? Jälkimmäisessä tapauksessa saat tietty leskeneläkettä, mutta sen suuruus ei ole kovin hurja, välttämättä. Entäs jos mies päättää vaihtaa kumppania, millä elät?

Mummoni oli kotiäiti ja jäi leskeksi 36-veenä, siitä seurasi perheelle todellista kurjuutta.

Etsi vaikka edes osapäivätyö, niin pysyy ammattitaitosi yllä. Paras kaverini käy töissä (sihteerin hommissa, tekee kaksi viikkoa töitä ja kaksi viikkoa kotona, tuuraa osa-aikaeläkeläistä) ihan siksi, että ei ole taloudellista pakkoa miehen työn vuoksi, mutta tykkää, että on omaakin elämää ja omaa rahaa, ja jos sattuisi että.... Minusta se on viisasta.

No, eipä ole tuotakaan tarvinnut miettiä kun on 34 vuotta ollut töissä.... 4 perus äitiyslomaa pidetty, hoitovapaita ei.

Juuri aloittelen yrittäjän uraa ja tätä teen ihan intohimosta! Muut työt on olleet vain palkan takia.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 08:45"]

Mietin että pitäisikö sitä mennä töihin kun koulutuskin löytyy vai olenko koko elämäni kotiäitinä/kotirouvana?

Kannattaako mennä töihin, onko se jotenkin kivaa? 

Vai kannattaako olla vaan kotona?

Rahat riittää vaikka olisin vaan kotona. Mieheni käy töissä.

[/quote]

Minä en jaksa olla vain kotona. En ole koskaan jaksanut kuukautta pidempään VAIKKA olen suurperheen äiti ja kotonakin riittäisi varmaan puuhaa (muttei kylliksi älyllisiä haasteita).

..ja saa sitten joskus myös jotain eläkettä vanhana, eihän se muuten keräänny kuin työtä tekemällä.

Jos on mielekäs työ, niin töihin ilman muuta!

Epämielekkäälle hyvä vaihtoehto on olla kotona, kerran se kaikin puolin on mahdollista. Kaikki työt eivät todellakaan ole älyllisesti haastavia, vaikka niihin etsittäisiin koulutettua ihmistä ja niistä maksettaisiin ainakin työtehtäviin nähden hyvin.

Rupea perhepäivähoitajaksi. :) Saat olla kotona ja tehdä lasten- ja kodinhoitoa, mutta silti olet töissä ja palkka juoksee.

Yllättävää että niin monen mielestä itsensä kehittäminen ja työ kulkee käsikädessä. Itse opiskelen tällä hetkellä, ja minun mielestä kotiäitinä olo (jos miehen tulot sen sallivat) kuulostaa aivan mahtavalta sekä lasten että itsensä kannalta. Kun on tylsää, voi lukea mitä mielii ja opetella uusia taitoja. Lapsillekin on mahtavaa saada olla kotona, vaikka kieltämättä monille sosiaalisille tapauksille päivähoitokin sopii vallan mainiosti.Koululaisillekkin on ihanaa tulla kotiin aikaisin kun siellä on vanhempi odottamassa. Eli sanoisin ap sinulle että riippuu siitä millainen ihminen olet, pystytkö viihdyttämään itseäsi ja keksimään itsellesi uusia haasteita ilman perinteistä 8-16 työtä? Jos niin siitä vaan! Olettaen tietysti että miehellekkin tällainen ratkaisu passaa ;) Suomessa vihataan kotiäitiyttä aivan suotta. Enkä nyt tällä tarkoita sitä ettei töihin saisi mennä, ja lapset pitäisi hoitaa aina kotona, mutta jos jollekkin tilanne sallii olla kotiäiti ja tykkää siitä niin mahtava juttuhan se on.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 09:11"]

Sanoisin vaan, että et voi laskea elämääsi sen varaan, että olet ikuisesti yhdessä miehesi kanssa. Mites sun käy, kun miehesi jättää/kuolee? Millä elät? Jälkimmäisessä tapauksessa saat tietty leskeneläkettä, mutta sen suuruus ei ole kovin hurja, välttämättä. Entäs jos mies päättää vaihtaa kumppania, millä elät?

Mummoni oli kotiäiti ja jäi leskeksi 36-veenä, siitä seurasi perheelle todellista kurjuutta.

Etsi vaikka edes osapäivätyö, niin pysyy ammattitaitosi yllä. Paras kaverini käy töissä (sihteerin hommissa, tekee kaksi viikkoa töitä ja kaksi viikkoa kotona, tuuraa osa-aikaeläkeläistä) ihan siksi, että ei ole taloudellista pakkoa miehen työn vuoksi, mutta tykkää, että on omaakin elämää ja omaa rahaa, ja jos sattuisi että.... Minusta se on viisasta.

[/quote]

Hyviä pointteja, mutta pitää muistaa että oli aivan eri asia jäädä leskeksi esim 60-luvulla kuin nyt. On sosiaaliturvaa, lapsilisiä, työttömyyskorvausta. Nykyään myös voi kouluttautua vanhemmallakin iällä, sellaiselle alalle missä on työvoimasta pulaa. Monilla varakkailla on myös ihan tuntuvat henkivakuutukset, itseasiassa meilläkin on säästöjä ja ihan tuntuvat vakuutukset, vaikka ei varakkaita ollakkaan. Kyllä tuolla monet yksinhuoltajatkin pärjäävät ja elävät paljon pienemmällä varalla vailla minkäänlaisia säästöjä ja tulevaisuuden turvaa, eivät välttämättä elä hyvin, mutta pärjäävät. 

Ei minusta kotirouvuutta tarvi miehen jättämisen pelossa pelätä, kunhan tosiaan ei mihinkään avioehtoihin ole suostunut... Itse alkaisin kotirouvaksi jos olisi mahdollisuus, mutta valitettavasti olen perheeni pääelättäjä ja se isotuloisempi joten en voi.

Äitini oli kotirouva, ja tosi kadehdittavaa elämää se minusta oli. Matkusteli, harrasti mitä halusi, kävi kaikenlaisia kursseja, taidemaalasi, istui naapuruston rouvien kanssa iltapäiväkonjakeilla juoruamassa... Ylellistä, ihanaa elämäähän se oli kun ei ollut rahasta pulaa. Ja jos isäni olisi päättänty äidin jättää niin ei hänellä talouden puolesta olisi sittenkään hätäpäivää ollut, puolet isän omaisuudesta olisi erossa hänelle tullut.

Jopa oli kumma kysymys. Töihin tietenkin! 

Ihmettelen myös näitä kotiäitien eläkerahoista pauhaajia...Meillä ainakin on niin hyvät henkivakuutukset ja avioehdot, etten todellakaan jäisi puille paljaille miehen kuoleman tai eron sattuessa. Harva jää kotiin hoitamaan lapsia, jos siihen ei ole oikeasti varaa.