Lue keskustelun säännöt.
Mies vertaa jatkuvasti elämäämme aikaan ilman lapsia. :/
29.04.2013 |
Olemme lapsiperhe, jossa on kaksi alle 3-vuotiasta lasta. Molemmat lapset on yhdessä "hankittuja", kumpikaan ei ole tullut kummallekaan ns. vahinkona. Luulin että halusimme molemmat perheen, mutta tällä hetkellä miehen olemus ja sanomiset kertovat aivan muuta.
Iloisesta miehestä on muuttunut pikku hiljaa totinen ja poissaoleva. Hän tekee paljon töitä, tuntuu kuin hän pakenisi arkea sinne työmaailmaan. Kiinnitin oikein huomiota tähän viikonloppuna: hän tuijotteli melun keskellä kaukaisuuteen, toi olemuksellaan ja huokailuillaan selväksi että olisi missä tahansa muualla mielummin kuin keskellä sitä lapsiperhearkea. Hän hoiti lapsia jotenkin mekaanisesti, kuin yhtenä velvollisuutenaan.
Tätä on jatkunut jo pitempään. Tunnen että perhe on hänelle velvollisuus, jota hän suorittaa.
Mies huokailee minulle jatkuvasti ääneen, kuinka vielä vuonna 2009 hän painoi 20 kiloa vähemmän, kuinka hänellä oli aikaa itselleen ja kavereilleen, kuinka paljon vähemmän piti miettiä rahaa, kuinka paljon onnellisempi hän oli silloin. Olen yrittänyt patistaa häntä tapaamaan kavereitaan ja urheilemaan, mutta se ei kuulemma olisi kuitenkaan sama asia kuin "silloin ennen". No ei tietenkään ole, mutta pitääkö ja voiko se täysin ollakaan? Ei minunkaan elämäni ole samanlainen kuin ennen lapsia, mutta olen muokannut entisiä harrastuksia ja kavereiden tapaamisia sellaisiksi, että ne mahtuvat edes jossain muodossa tähän nykyiseen elämään. Ja aikaa häneltä ei vie ainoastaan perhe, vaan työ - hän tekee jatkuvasti ylitöitä ja jatkaa töitä vielä kotonakin. Viikonloppuisinkin.
Tuntuu todella kurjalta, ettei mies tunnu nauttivan perheestään. Kyseessä on kuitenkin 36-vuotias mies, ei enää mikään nuorukainen. Mielestäni vertaukset aikaan ennen lapsia ovat täysin epäreiluja: tietenkin elämä oli lapsettomana ja asuntolainattomana helpompaa, silloinhan elettiin vain itsellemme!
Helpottaakohan miehen ajatukset kunhan lapset tästä kasvavat? Vai onko hän todennut tehneensä elämänsä suurimman virheen?
Meidät? :(
Kommentit (9)
Tuossa voi käydä ihan miten vaan. Ulkopuolinen ei voi sitä ennustaa, eikä ehkä mies itse edes. Parhaassa tapauksessa mies sopeutuu uuteen elämäntyyliin ja levottomuus ja ahdistus poistuu. Pahimmassa tapauksessa mies lähtee koska perhe-elämä ahdistaa liikaa. Tai mitä tahansa siltä väliltä.
Mulla vähän samanlaista oli exän kanssa, ja hän jotenkin velvollisuudentunteesta roikkui kuvioissa, paeten arkea töihinsä, kunnes sitten jätti minut kun tyttäremme oli 11-vuotias... Hän ei vaan koskaan sopeutunut perhe-elämään, koki sen kahlitsevaksi ja levottomaksi ja epämukavaksi itselleen. Jotenkin näin jälkeenpäin ajattelen että olisi ollut parempi jos hän olisi lähtenyt jo aikaisemmin, oli aika raskaita ne monet vuodet katsella henkisesti poissaolevaa, kiukuttelevaa ja ahdistunutta miestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten kakkonen sanoi, ja lisäksi miehen on tajuttava, että omista tunteistaan huolimatta hänellä on velvollisuus kasvattaa ja hoitaa lapsensa hyvin. Tuollainen käytös on lapsille pahasta.
Olen puhunut tunteistani, itkenyt ja huutanut, anonut... ja antanut olla. Hän on erittäin tunnollinen mies, perfektionisti. Jotenkin isyys ja asuntolaina on muuttanut häntä niin, että kaikki pyörii sen tienaamisen ympärillä: hän ei kuulemma nauti työstään, tekee sitäkin vain jotta perheellämme olisi katto pään päällä.
Olen yrittänyt ottaa lapsista niin paljon vastuuta kuin suinkin voin, en vaadi enää häneltä kotitöiden tekemistä. Hänen ei ole tarvinnut kertaakaan herätä tämän nuorimman kanssa öisin.
Hän pitää kyllä lapsistaan ja tuntuu välillä nauttivankin aidosti heistä, mutta ei nykyisestä elämästään, ei lapsiperhearjesta.
Odotan aina viikolla viikonloppua, sitä että hän olisi kotona. Kuitenkin hänen poissaolevuutensa ja kärttyinen naama saa minut tuntemaan itseni jotenkin... syylliseksi.
En ymmärrä miten tähän pisteeseen on jouduttu kolmessa vuodessa. Toisaalta se saa minut päivä päivältä vain vihaisemmaksi. Miten joku voi roikkua niin paljon menneessä? Ja käytöksellään hän viestittää jatkuvasti sitä, että minä (ja lapset) olemme syyllisiä hänen nykytilanteeseensa.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:42"]
Olen yrittänyt ottaa lapsista niin paljon vastuuta kuin suinkin voin, en vaadi enää häneltä kotitöiden tekemistä. Hänen ei ole tarvinnut kertaakaan herätä tämän nuorimman kanssa öisin.
[/quote]
Toihan on ihan tyhmää. Noin sä eristät sen entistä enemmän perheen ja kodin ulkopuolelle. Ei siitä ikinä voi tulla tasaveroista aikuista ja vanhempaa, jos sä omit koko homman itsellesi. Varmasti on ulkopuolinen olo kun ei kelpaa muuhun kuin rahanhankkijaksi.
Nyt alatte jakaa KAIKEN. Koti ja lapset on myös miehen, se saa ja sen pitää osallistua kaikkeen kotielämään ihan yhtä lailla kuin sinunkin. Jos ei kelpaa, saa mennä. Turha itkeä, ruikuttaa ja valittaa. Miehelläsi on nyt valinnan paikka: joko kunnon aikuinen vastuu kodista ja lapsista, tai sitten takaisin yksiöön viikonloppuisäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisiko miehellä kuitenkin toinen nainen? Minun tuntemassa tapauksessa kahden pikkulapsen isä alkoi viihtymään "ylitöissä" ja kaihosi aikaa ennen lapsia. Selvisi, että hänellä oli toinen nainen ja suunnitteli jo yhteistä tulevaisuutta tämän kanssa.
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:47"]
[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:42"]
Olen yrittänyt ottaa lapsista niin paljon vastuuta kuin suinkin voin, en vaadi enää häneltä kotitöiden tekemistä. Hänen ei ole tarvinnut kertaakaan herätä tämän nuorimman kanssa öisin.
[/quote]
Toihan on ihan tyhmää. Noin sä eristät sen entistä enemmän perheen ja kodin ulkopuolelle. Ei siitä ikinä voi tulla tasaveroista aikuista ja vanhempaa, jos sä omit koko homman itsellesi. Varmasti on ulkopuolinen olo kun ei kelpaa muuhun kuin rahanhankkijaksi.
Nyt alatte jakaa KAIKEN. Koti ja lapset on myös miehen, se saa ja sen pitää osallistua kaikkeen kotielämään ihan yhtä lailla kuin sinunkin. Jos ei kelpaa, saa mennä. Turha itkeä, ruikuttaa ja valittaa. Miehelläsi on nyt valinnan paikka: joko kunnon aikuinen vastuu kodista ja lapsista, tai sitten takaisin yksiöön viikonloppuisäksi.
[/quote]
Ap täsmentää sen verran, että kotona ollessaan mies kyllä osallistuu ja oletan hänen osallistuvan lasten hoitamiseen, en tosin odota sitä häneltä öisin. (Muuten seuraava päivä menisi hänen valittaessaan väsymystään, en jaksaisi kuulla sitä valittamista). Kotitöitä en häneltä "vaadi", koska se olisi pois hänen lastensa kanssa viettämästään ajasta. Hän on kotona niin vähän.
Mutta varsinkin viikonloppuisin se meidän kanssa vietetty aika on... mekaanista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos hän ei vaan pidä työstään? Kysy haluaisiko hän että sinä menet vuorostasi töihin jos olet kotona ja hän saisi ns. välivuoden, että hän oppisi nauttimaan elämästään ja näkisi että se voi olla kivaa kun ei ajattele työtä kokoajan. Kerro että voitte tulla pienemmälläkin toimeen ja olla onnellisia (?!?! kai niin on). Pohdi myös voisiko miehellä olla joku "synnytyksen jälkeinen" masennus tms. Kannattaa vaan jutella asiasta
Sun pitää puhua kunnolla miehesi kanssa. Kerro sille noista tunteistasi ja kysy mitä se oikeasti ajattelee. Jos se sanoo ettei kadu, pyydä että se lopettaa tuollaiset haikailut ainakin ääneen. Jos ne aiheuttaa sulle pahaa mieltä, ei sen tarvitse niitä kertoa, miettiköön keskenään.
Jos hän katuu ja kokee tehneensä virheen, hänen pitää päättää jääkö siihen virheeseen elämään vai lähteekö pois. Jos jää vapaasta tahdostaan, ei ole enää oikeutta valittaa.