Mies äärettömän lepsu isä, mulla menee hermot!

Ei voi laittaa lasta sänkyyn nukkumaanmenoaikaan kun ei näytä vielä väsyneeltä, eihän toista voi sängyssä itkettää. Ei voi ottaa keinusta pois vaikka kotiin pitäisi lähteä, sehän alkaa itkemään! Anna nyt sille edes sitä mehua niin se itku loppuu. Tekee siis kaikkensa ettei 1) tarvitse kuunnella itkua 2) pääsisi helpommalla. Toki varmasti jokainen vanhempi haluaa joskus mennä siitä mistä aita on matalin mutta tää on nykyään joka ikisessä asiassa. Lapsi on nyt vasta 1v. eli en usko että kaikki toivo on menetetty mutta kun sanon että tämä esiuhma pahenee päivä päivältä ja 2-vuotispäivänä meillä asuu hemmoteltu kauhukakara mies vaan kohauttaa hartioitaan.

Asiaa pahentaa sekin että mieheni on ulkomaalainen, joten ei auta vaikka hänelle jotain kasvatusoppaita näyttäisinkin ja selitykseni tuntuvat menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Mies tulee äärettömän hyvin toimeen lapsen kanssa, hän on se joka leikkii ja remuaa ja saa lapsen nauramaan riemusta. Mikä minusta on ihanaa, mutta en kestä että annetaan joka asiassa periksi.

Tiedän senkin että meidän vanhempien pitäisi keskustella yhdessä ja sopia ne säännöt (voi olla että minäkin olen joskus liian tiukka?) mutta kun se ei auta. Esim. eilen illalla lapsi meni nukkumaan ko 21. (nukkumaanmenoaika on jotain 20.30-21.00 välillä eli meni ihan sinne loppupäähän se nukkumaanmeno) Hiljeni sänkyyn mutta havahtui varmaan kun kävin suihkussa. Kun tulin suihkusta oli isä kantanut lapsen olohuoneeseen, kun "eihän sitä nyt siellä viitsi itkettää". Ei ei ei, mun ajatusmaailmassa siihen sängyn viereen mennään laskemaan lapsi maate niin monta kertaa kuin tarvis ja sinne se on aina nukahtanut jos nukahtamisvaikeuksia on ollutkin. No niin vein sitten pieni uloke otsassa lapsen takaisin sänkyyn jossa itkeskeli mutta nukahti kuin nukahtikin 15 min sisällä.

Ja olin aika raivoissani vaikka tämä pieni asia olikin, mutta tuntuu että kaikki se kasvatustyö mitä teen valuu hukkaan aina kun mies antaa jokaisessa asiassa periksi. Mitä mieheni isää tunnen hän on hyvin samanlainen, äärimmäisen kiltti ja lapsirakas, enkä usko että tämä on kamalasti kuria pitänyt pojallensa vaan se on ollut äidin tehtävä. Joskus tästä miehen kanssa puhuttiinkin että oliko aikoinaan appeni liian kiltti. Hyvä mies muutoin kyllä on, ja hyvä isäkin. Rajojen pitäminen vain tuottaa ihan liikaa ongelmia jotka sitten heijastuu myös meidän avioliittoon :(

Neuvoja tms? Neuvolassa olen tästä puhunutkin pariinkin otteeseen ja sieltää vaan sanotaan että pitää sopia ne yhteiset säännöt. Niin.