Kateus

Mä olen kateellinen kaikille sopivasti lihaksillaille ja laihoille naisille. Olen myös kateellinen älykkäille ihmisille.

T: Läski ja tyhmä

Kyllä minä valitettavasti olen. Toisaalta olen iloinen siitä, että kykenen tunnistamaan itsestäni nämä tunteet ja siten käsittelemään niitä.

Olen kateellinen rahasta ja isovanhempien avusta lapsiperheessä. Nämä on ne päällimmäiset asiat, joita harmittelen aika usein. Selkeä kateuden piikki tulee kyllä kun joku kertoo käyttävänsä lomamatkaan 16 000€ :D tai jos näen jollain kauniin vaatteen, jollaisen itsekin haluaisin.

Enkä usko sitä potaskaa, että onnellinen ihminen ei ole kateellinen. Ei kateus mitenkään hallitse elämääni, mutta kieltämättä elämä helpottuisi ja yksinkertaistuisi jos rahaa olisi enemmän käytössä. Tai miten paljon helpompaa meidän perhe-elämämme olisi, jos isovanhemmat voisivat ottaa lapset hoitoon kun itse olen 39 asteen kuumeessa ja mies työmatkalla. Nämä ovat mielestäni tosiasioita enkä ole niin tyhmä, että voisin jättää nämä vaihtoehdot huomiotta.

Olen kateellinen äideille jotka tulevat tosta vain raskaaksi. Olen ollut 3 krt raskaana, yli 50 tuhatta on mennyt lapsettomuushoitoihin ja 1 lapsi on syntynyt maailmaan. Hän on tietenkin täysin koko rahan arvoinen, mutta olisin halunnut suuremman perheen.

En ole kateellinen maallisesta omaisuudesta, esim omakotitalosta tai ulkomaan matkoista. Matkoja olen tehnyt tarpeeksi, liikaakin , ympäri maailmaa ja omakotitalossa on liikaa ylimääräistä työtä, jotka eivät kiinnosta tippaakaan.

En ole kateellinen toisten lompaikoista, sillä minulla on pienet tulot, mutta pärjään niillä loistavasti koska olen vuosia jo joutunut kituuttelemaan lapsettomuushoitoja maksellessa, on normaalia ettei ole yhtään rahaa itselleni.

Kaikille ihmisille jotka ovat onnellisia elämässään näin kolmekymppisinä. Tai edes osaavat teeskennellä sen näköistä.

Itse olen masentunut, enkä jaksa edes muuta teeskennellä. Toki yritän pysytellä poissa muiden ihmisten jaloista, ettei vain kenenkään tarvitse tulla valittamaan kuinka masentavaa seuraa olen.

Olen kateellinen ja se ärsyttää. Vihaan sitä tunnetta, mikä tulee. Tuntee olevansa huonompi. Varsinkin, kun haluaisi olla onnellinen toisen puolesta, mutta kateus jäytää niin kovasti... Yleensä silloin olen kateellinen, jos esimerkiksi ystävä saa tai tekee jotain sellaista josta itse olen pitkään haaveillut. Jostain syystä minulle tulee tunne, että minä en koskaan saa tuota, miksi hän sai sen niin helposti jne... Mikä sinänsä on typerää, koska itsehän minä vain olen unelmieni tiellä (suurimmaksi osaksi). Voi johtua myös siitä, että olen "kaikkimullehetinyt" -tyylinen ihminen, että jos saan jonkun asian päähäni, haluan toteuttaa sen mahdollisimman pian. Ja sekös vasta ärsyttää, jos joku muu kerkeää ennen minua! Ajattelen kai hänen jollain lailla vievän minun unelmani?

Jotenkin ahdistaa se odottelu, että itse olisi sellaisessa elämäntilanteessa, että esimerkiksi oma talo olisi mahdollinen. Mutta nämäkinhän on taas sitä, että kun tekee asian eteen jotain, niin sen voi saavuttaa. Eli miksi periaatteessa kadehdin sellaisista asioista, jotka pystyn itsekin saavuttamaan? Kuin se olisi minulta pois, että joku muukin ostaa oman asunnon (esimerkiksi)?

Onko se sitten sitä, ettei ole tyytyväinen nykyiseen elämään? Mutta miksei voisi toisaalta olla onnellinen, kun tietää, että kaikki ne kadehditut asiat ovat sieltä kuitenkin tulossa, omalla ajallaan? Ääh, niin hölmöä ja kuluttavaa kadehtia...

Mitenhän tälläisista tunteista pääsee eroon? Haluaisin olla vilpittömästi onnellinen ystävieni puolesta.