Vierailija

Miten saatte näinä aikoina elämänhalun pidettyä ja jaksatte vielä toivoa?
Itse lähinnä odotan kuolemaa ja maailmanloppua enkä jaksa uskoa enää parempaan tulevaisuuteen, eikä oikein kukaan muukaan lähipiirissäni.
Minulla ei ole lapsia eikä juuri muutakaan sisältöä elämässä, kesätyöt alkaa vasta ensi viikolla.

Sivut

Kommentit (31)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Itsekin haluaisin vain pois, ollut kyllä aika lailla elämäni sama fiilis:( Kun lapsesta asti lähtee hommat menemään päin mäntyä eikä se moneko kymmenes yritys muuttaa asioitaan paremmaksi auta mitään, ei jaksa vaan enää. Kukaan ei ole ikinä välittänyt minusta enkä minäkään jaksa enää välittää mistään tai kenestäkään, loputon köyhyys,toivottomuus ,ahdistus ja byrokratian rattaissa ilmaisorjana, no thanks mullekin. Kaipaavia ei jää.

Vierailija

Ap lopettaa nyt tuollaiset höpinät ja katsoo toiveikkain mielin tulevaisuuteen. Antakaa meidän aikuisten hoitaa tämä ohimenevä korona yms sekoiluvaihe alta pois, ja rakentakaa te aikananne tänne uusi järkevämpi maailma.
Teidän sukupolvenne on ihmiskunnan toivo.
Siunausta.

Vierailija

Minulla ei ole toivoa tai elämänhalua, olen täällä ainoastaan siksi että en ole keksinyt nopeaa ja kivutonta tapaa lähteä täältä pois ja jossa ei voi epäonnistua karmeasti.

Vierailija

Sellanen kiva positiivinen nihilismi. Millään ei ole merkitystä, olen vain ja katson mitä käy. On helpompaa vain olla kuin vaivautua miettimään kuinka lopettaa oleminen.

Vierailija

Miehestä, jonka kanssa olen ollut nyt puoli vuotta.

Liikunnasta tietäisin myös saavani, mutta olen liian laiska. Niin loppuunkulunut toteamus kuin se onkin, niin liikunta auttaa oikeasti kaikkein parhaiten mielenterveyteen.

Vierailija

1,5 vuotta sitten oli vielä uskoa tulevaan. Nyt menee työpaikka alta, enkä ole päässyt opiskelemaan unelma-alaani useista yrityksistä huolimatta. Mutta oikeasti suurin unelmani on aina ollut löytää rakkaus. Tänä keväänä se viimein iski tajuntaan, että kukaan niistä ehdokkaista ei ole välittänyt minusta oikeasti, vaan olen aina ollut vain varavaihtoehto, kun eivät ole parempaakaan saaneet. Ja on ollut jotain kauheitakin kokemuksia lähes tuntemattomien ihmisten osalta, joita varmaan pitäis purkaa esim terapiassa.

Nuo kaikki kokemukset ja tuo työ-/kouluasia on alkanu vaikuttaa ja oon alkanu ajatella, että oon jotenkin huono ja ällöttävä ihminen, enkä vaan tajua sitä itse. Yritän kyllä olla aina kiva kaikille, mut en oo kyllä myöskään mikään kynnysmatto. Ystäviä mulla onneksi on ja siitä olen kiitollinen joka päivä. En oo koskaan aikaisemmin ripustanu omaa onnellisuutta muiden ihmisten tai ulkoisten seikkojen varaan, mut nyt alkaa oikeasti tuntua, että en saa ikinä rakkautta, joudun tekee pätkätöitä (siis jos ylipäätään saan töitä), enkä ees pääse opiskelemaan. Vaikka oon vasta n. 30v, niin tää on kyllä ollu yhtä alamäkeä viimeset pari vuotta.

Vierailija

Lapsistani.

Lisäksi siitä että äitini teki itsemurhan ollessani vasta lapsi. Tiedän millaista kärsimystä tuollainen teko aiheuttaa niille, jotka jäävät jälkeen suremaan. En ikinä tekisi omille läheisilleni sellaista, joten on vain jaksettava katsoa tulevaisuuteen vaikeinakin aikoina.

Vierailija

Ei minulla ole mitään pakkomiellettä mistään oravanpyöristä, vaan huoli tulevaisuudesta.
Pandemioita ja ympäristökatastrofeja, sotaa ja lamaa. On tosi wörttiä elämää hei..
Ap

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla