Saako olla (vahingon) iloinen?

On syyllinen olo kun olen lähes ilonen että "sukulaisen" lapsilla on mennyt moni asia päin...

Kuuntelin lasten äidiltä (ja mummolta) yli 10v miten hienoja, älykkäitä, pärjääviä, lahjakkaita, hyvin käyttäytyviä jne heidän lapset oli. Naureskeltiin ja ivattiin lapseni opiskelua ja elämän valintoja.
Minä olin huono kasvattaja, en tiennyt mistään mitään, eihän mulla ollut kun lopulta se yksi lapsi.
Lastani mollattiin hankalaksi ja lapsi itsekin lopulta kuuli moittimisia, jolloin päätin että yhteydenpito saa hiipua.
Lapseni muisteli yhtä tapahtumaa juurikin. Hän oli kerran hoidossa ja oli ollut kovin hankala: heillä laitettiin pihalle jäähylle, jos ei totellut. Lapseni oli laitettu, hän oli viihtynyt siellä hyvin, leikkinyt yksikseen ja keinunut. Jäähy ei toiminut toivotulla tavalla eikä lapsi ollutkaan itkeä tuhertanut oven pielessä kuten heidän omansa, eikä myöskään ollut välittömästi tullut käskystä sisälle, niin lastani ei toistamiseen otettu hoitoon. Ei haitannut yhtään.

Yhteensä n 16v ajan kuulin pelkkiä haukkuja äitiydestäni ja lapsestani muiden sukulaisten kautta.

Nyt on selvinnyt, että huippufiksuista ja huippuälykkäistä lapsista ei kauheammin tullut mitään.
1 on ihan kunnollinen, vaiika ei lakimieheksi kyennytkään lukemaan
1 alkoi jo 12-13 ryyppään ja n. 15v käytti kovempia aineita, viilteli ja vietti erikoista elämää. Sai kylläkin 4v lukion läpi.
1 maistui alkoholi ja sen kanssa kohelsi
1 opiskeli hieman ja nyt viettää kommuuni elämää. Kuulemma (huhu sukulaiselta) pilveä pössytellen.

Omani ei lotraa viinan tai muidenkaan aineiden kanssa. Ei opiskellut juurikasn, mutta töitä tekee aina vaan järjettömiä tuntimääriä.