Eikö olekin kamalaa tiedostaa, että lemmikin hankkiminen korvaa...?

Ei?

Eikä korvaa.

Olisi sinunkin kannattanut hankkia lemmikki niin ei tarvitsisi patoumia purkaa omasta "oikeasta" valinnasta. Jos olisi sujut omien valintojesi kanssa, tuskin tulisit tänne avautumaan?

No näinhän se on. Kiivaimmatkin vapaaehtoisesti lapsettomat hyysäävät eläimiä raivokkaasti, ihmiselle kun on tärkeää ajatella ja tuntea että joku tarvitsee minuakin. Lapsettomalla tai parisuhtettomalla kun se totuus on että kukaan ei oikeasti tarvitse.

Tietenkin, jos ap tunnet niin, niin näinhän se sitten on. Minulle lemmikki tarjoaa lähes täysin ristiriidattoman vuorovaikutussuhteen toiseen elävään olentoon, ja sellainen on harvinaista herkkua ihmisten kesken. 

Koti haisisi lemmikille, sen eritteille  ja siinä olisikin ristiriitaa kylliksi. Liikaa stressiä laiskalle siivoajalle.

Lemmikitön

Mitäs sitten kun ei ole vapaaehtoisesti lapseton? On ihmisiä jotka ovat sen verran epäitsekkäitä etteivät tee lapsia tähän maailmaan vain omaa itsetuntoaan kohottomaan, kuten moni kiintymysvanhempi tekee? Täällä itketään kun ollaan niin väsyneitä erityislasten kanssa, vaikka monella on ollut tiedossa että perimä ei ole paras mahdollinen. Silti niitä lapsia on pakko tehdä. Enemmän arvostan ihmistä, joka ei ota riskiä tuoda tähän maailmaan lisää erityislapsia vaan hyväksyy sen ettei kaikkien ole tarkoitus lisääntyä kuin niitä, jotka väkisin, riskejä uhmaten tekevät niitä lapsia.

Entä sitten se, että hysteerisesti pidetään lapsi tississä kiinni vuosikausia eikä jätetä lasta hetkeksikään äidin hoivan ulkopuolelle ennen kuin tämä menee kouluun. Kenenkä tarpeita siinä hoidetaan, äidin vai lapsen? 

Eikö ole säälittävää tehdä lapsia vain että tuntisi itsensä tärkeäksi ja rakastetuksi tai vaikka ihan vain parisuhdetta parantamaan / sitomaan mies itseensä?

En usko, että kyse on oman itsetunnon tukemisesta niilläkään, jotka saavat lapsia, kiintyvät heihin ja imettävät kauan. Vaatii rohkeutta heittäytyä vanhemmuuteen täysillä ja joillakin on siihen paremmat mahdollisuudet kuin toisilla. Monella palkkatyö sitoo ja rasittaa liikaa. Helpompi lapsistaan on irtautua, kun tunneside pohjalla  kestää. Enemmän olisin huolissani hälläväliä vanhemmuudesta ja liian aikaisin itsenäisesti seviytymään tuupatuista lapsista.

Näkeehän sen kissastakin, että miten se huolehtii poikasistaan ja sitten opettaa selviytymään itsenäisesti. Siksi meillä ei olekaan kissaa, kun lapsissa on tarpeeksi.

Ei ole. Voi kai sitä huonomminkin elämäänsä käyttää?

Kyllä mä tiedostin kun meille tuli koira lapsettomuussuruun. Koira pakotti nousemaan sängystä ja käymään ulkona kolme kertaa päivässä. Toi paljon iloa elämään. Elämä pyöri koiran ympärillä. Se oli kiva juttu siksikin, että koko kaveripiiri pyöritti vauva- tai taaperoarkea. Koiraharrastuksissa sitä tutustui uusiin ihmisiin.

Ja kun lapsi syntyi koira pysyi perheessä edelleen. Ja pakotti lähtemään yövalvomisten jälkeenkin happihypylle. Koiran asema laumassa kieltämättä muuttui lapsen syntymisen jälkeen, muttei se mitään ongelmaa tuottanut.

Tahtomattaan lapsettomalle lemmikit ovat mielestäni ok, ihan tunnesyistäkin, mutta kyllä minä miettisin useita kertoja, ennenkuin hedelmällisenä sinkkuna lähtisin lemmikkiä hankkimaan. Mieluummin katsastaisin puolisoehdokkaita ahkerammin sekä  hakisin sitä aidointa ja mielekkäintä sisältöä elämälleni sitä kautta.