Lue keskustelun säännöt.
Toinen lapsi?
12.04.2013 |
Kyseessä ihan teoreettinen kysymys, koska tällä hetkellä en edes ajattele sellaista toivovani..ensimmäinen on 1,5 vuotias ja vie kaiken energiani. Olen ns peruslaiska luonne, ja hieman erakkomainenkin. Välillä tuon lapsen energisyys ja armoton kaipuu tekemiseen vaan saa hermot kireälle..mieheni auttaa todella paljon, en siis ole yh vaan päinvastoin- molemma tkannamme kortemme kekooon lapsen kasvatuksen, leikittämisen ym kanssa.
Olemme tilanteessa että mies kyselee, josko olisi toinen muksu minulla toiveena. No EI! En edes jaksa tätä yhtäkään välillä, tuntuu että voisin välillä ottaa sellaisen viikon loman ja lähteä vaan johonkin yksin ja hiljaisuuteen..kaikpaan tosiaan välillä niitä aikoja kun vain sain olla pitkiä aikoja yksin vaikka kirjan parissa tai leffoja katsellen.
Ja vaikka näin sanon, en silti vaihtaisi, tuota ihana muksuani pois. Välillä vain kaikki tuntuu niin vaikealta, jästipäinen kun on kuten äitinsä..mutta tosiaan, itselläni on yksi sisarus ja toki mietin että olisi ihana jos soisin sen myös meidän lapselle mutta en vain taida jaksaa!! lisäksi olin aivan toivottoman huono jaksamaan sitä väsymystä ja huonoja öitä, tulin lähes hulluksi pyöriessäni vain kotona väsyneenä. Eli ei taida olla kovin järkevää edes ajatella toista (tai väh. sellaisella 5 vuoden ikäerolla ehkä)??
Kommentit (12)
No jos kotonaolo ahdistaa, niin sun on varmaan aika palata töihin ja lapsen lähteä hoitoon. Vai ymmärsinkö väärin, ja olet jo palannut töihin? Töissä ollessa saa enemmän sitä omaa aikaa kuin kotona ollessa. Olet varmaan ihan oikeassa siinä, ettei tuossa tilanteessa kannata haaveilla toisesta lapsesta.
Jos ikä ei paina vielä päälle, niin voihan sitä pikkukakkosta vielä funtsia kaikessa rauhassa. Ei toinen lapsi välttämättä ole sen helpompi kuin ekakaan, mutta silloin tietää jo, ettei raskaskaan aika kestä ikuisesti. Meillä on lapset neljän vuoden ikäerolla. Leikkien kannalta pienempi ikäero olisi parempi, mutta on heistäkin seuraa toisilleen, kun muita leikkikavereita ole tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän rakkauden hedelmä täyttää viikon päästä vuoden ja toinen lapsi saa tulla vaikka heti, jos on tullakseen. Ja sanottakoon vaikka näin, että en kieriskele vauvakuumeessa tyyliin: "Oi, kun se vauva-aika oli niin ihanaa, että haluan heti toisen lapsen". Vaan pikemminkin niin, että tiedän haluavani esikoisellemme sisaruksen ja mitä pienemmällä ikäerolla lapset syntyisivät, sitä nopeammin perheemme elämä taas "normaalisoituisi" vauva-ajan jälkeen.
Esikoisemme ei ollut vauva ihan helpoimmasta päästä koliikkinsa ja tempperamenttinsa kanssa. Tunnen itseni niin hyvin, että jos tämä arki ehtii esikoisen kasvamisen myötä helpottua liikaa, mukavuuden haluni nostaa varmasti päätään ja ajatus toisesta lapsesta voi ruveta tuntumaan liian työläältä vaihtoehdolta. Joten mielestäni on järkevintä yrittää tehdä (tiedän lapsia ei tehdä, vaan saadaan) lapset mahdollidimman peräkkäin.
Itselläni on kaksi nuorempaa sisarusta, toisen kanssa ikäeroa on 1v10kk ja toisen kanssa vajaa 8vuotta. Vanhemman pikku-sisaruksen kanssa oltiin lapsena, kun majakka ja perävaunu...toistemme parhaat kaverit. Kun taas nuoremman pikku-sisaruksen kanssa olemme "löytäneet toisemme" vasta aikuisiällä. Lapsena tuntui vain aina, että hän sotki leikit jne.
Voihan se olla niin, että toisen lapsen syntyessä pian esikoisen perään riittää sirkusta pariksi vuodeksi, mutta sitten pääseekin jo helpommalla, kun lapsista on seuraa toisilleen.Eli minä liputan kyllä sisarusten pienen ikäeron puolesta -ehdottomasti!
Sehän täss onkin pikanttina lisänä, miksi asiaa edes pohdin on ikäni..eli nelikymppiset ihan lähellä! olin gynellä uusimassa pillerireseptiä ja hän kyseli josko aion vielä yritttää lasta ja näytti niitä käyriä kuinka hedelmällisyys laskee jne. Niinkuin en tietäisi..:(
Eli periaatteessa, tiedän että jotkut vielä yli 40 vee tekevät lapsia, mutta kun toisaalta olen niin (liian) mukavuudenhaluinen että odotan että tuokin kasvaisi hiukan ja saataisiin homma helpommaksi. Ainakin näin oletan, kun ymmärrys ja kommunikointi paranee, tiedä häntä sitten.
Harmittaa vaan mieheni puolesta, kun hänen ihanne olisi ollut se kaksi lasta mutta minä en halua olla tilanteessa jossa esim. eroaisimme ja jäisin yksi kahden kanssa! ajatuskin kauhistuttaa..miten ihmeessä voisin jaksaa. Kaikki kunnia teille joilla on monta muksua ettekä koe näin kuin minä. Itsekäs laiskimus.
tuota...haluatko rehellisen mielipiteen...niin ihania ja rakkaita kun omat lapset aina onkin, niin yhden kanssa elo on vielä kohtuullisen helppoa...mutta kun siihen tulee toinenkin niin rasittavuus ja työt ei tuplaannu vaan vähintäänkin triplaantuu. Yhden lapsen kanssa sulla on päivälläkin niitä hiljaisia hetkiä eli lapsi voi vaikka nukkua, leikkiä itsekseen...mutta kun niitä on kaksi niin usko pois...silloin kun toisen kanssa elo sujuis leppoisasti niin toinen itkee... jne
Yhden lapsen kanssa mä en kokenut edes tarvitsevani minkäänlaista breikkiä tai erilläoloa lapsesta...parisuhteen hoitamiseenkin riitti paremmin aikaa ja energiaa. Nyt kun lapsia on kaksi niin todellakin kaipaan välillä yksinäisyyttä ja rauhaa. Olen myös joutunut oppimaan itsestäni sen, etten olekkaan niin kärsivällinen kuin kuvittelin.
Me kuviteltiin etukäteen, että oltaisiin haluttu useampia lapsia. Mutta lopulta tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että yksi riittää meille ja ollaan tähän pieneen perhekokoon todella tyytyväisiä. Jos joskus lapsen kanssa tulikin yöllä valvottua, niin seuraavana päivänä sitten nukkui lapsen kanssa pidempään. Ei päässyt missään vaiheessa mitään univelkoja tulemaan, kun nukkui lapsen kanssa samaan tahtiin.
Yhden lapsen kanssa on niin ihanaa ja helppoa, että tekisi mieli hehkuttaa kaikille! Mutta ei kehtaa, kun useimmilla on vähintään kaksi lasta eivätkä he tietenkään voi antaa toista pois. Tuntuisi pahalta julistaa omaa onneaan heidän edessään, kun he kärvistelevät useampien lastensa kanssa. Ja sitten kun jotenkin tuntuu, että on sopimatonta, että on vain yksi lapsi! Vähän niin kuin ei olisi tehnyt osaansa ja olisi halunnut päästä vähemmällä. Mutta ihanan helppoa on ja aivan mahtavaa olla yhden lapsen äiti! Ei mene koskaan harrastukset, vanhempainillat tai joulujuhlat päällekkäin! Ei jatkuvaa sisarusten tappelua eikä tolkutonta kenkämäärää eteisessä. Tavallinen auto riittää eikä takapenkiltä kuulu tappelua! Kotonakin ihanan hiljaista ja rauhallista - ei tappelua! Rahat riittää paremmin eikä tarvita tolkuttoman isoa asuntoa. Mukava matkustellakin tällä kokoonpanolla - ei tappelua lentokoneessa eikä hotellissa!
Ja nyt poistun häpeämään, että kehtasin hehkuttaa tätä syntistä yhden lapsen ihanuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiva kuulla välilä positiivisia kokemuksia yhden lapsen perheistä :) tiedän ettei helppoa tulisi olemaan uuden raskauden kanssa, kun ikää tulee lisää ja jaksamisen kanssa muutenkin ongelmia..jätän tämän pohdiskelun nyt tähän ja nautin tuosta yhdestä enegiapakkauksesta!
Me ollaan taas se poikkeus joka kokee asiat erilailla, kuin muut. Eli meillä on kaksi lasta, joilla ikäeroa 2,5v. Olisin halunnut pienemmän ikäeron, mutta näin kävi. Kaikki sanoivat, että työmäärä kymmenkertaistuu. Meidän mielestä taas työmäärä on helpottunut. Molemmat olivat vauvana sellaisia, että halusivat koko ajan olla ihan lähellä ja nähdä kaiken. Esikoisen kanssa en saanut tehtyä oikein mitään, kun heti alkoi kova huuto. Toisen on voinut jättää lattialle makaamaan ja isosiskon viereen leikkimään ja siinä on ollut molemmille riittävästi viihdykettä ja minulle huomattavasti enemmän omaa aikaa. Ennen vauvan syntymää esikoinen ei leikkinyt oikeastaan ikinä yksin, mutta vauvan syntymän jälkeen oppi leikkimään yksin. Auttaa vauvan kanssa kaikessa yms. Jotenkin vain arjesta tuli helpompaa. Ehkä myös oma organisointi kyky on parantunut, koska asunto on nykyisin aina siisti, kun ennen toisen syntymää oli aina tosi sotkuista. Sitä odotellessa, että vauvasta saa "oikean" leikkikaverin.
Jokainen tekee kuitenkin niin, kuin parhaaksi kokee. Lapset on erilaisia ja vanhemmat on erilaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista, miten 7 hehkuttaa tuota yksilöllisen perheen elämää, ja hyvä niin. Siis on hienoa, että se on ollut teille oikea ratkaisu. Meillä on kaksi lasta, eikä toisen hankkiminen todellakaan kaduta. :) Itse olisin vahvasti kokenut, että jotain puuttuu, jos emme olisi saaneet toista lasta. Vaikka meteliä on paljon enemmän kuin yhden lapsen kanssa oli, on myös iloa. Mutta rauhaa rakastaville yksi lapsi varmaan onkin hyvä ratkaisu. Ap:ta en valitettavasti osaa neuvoa.
yksilöllisen p.o. yksilapsisen
10
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensinnäkin on ihan ok jäädä yksilapsiseksi ei siinä ole mitään pahaa.
Mä tunnistan ap:n aloituksessa paljon itsestäni. Itse olin lapsen ollessa hyvän matkaa yli kolmen valmis uuden lapsen yritykseen. Pian tärppäsikin ja meille pitäisi syntyä toinen vauva kun esikoinen on nelivuotias. Tätä aikaisemmin en olisi jaksanut haluta. Vaikka olenkin peruslaiska ja rakastan juurikin vaikka kirjoihin uppoutumista, joihin on yhden lapsen äitinä ollut vielä kohtuullisesti aikaa (itse asiassa olen päättänyt etten kyllä kokonaan luovu tästä toisenkaan lapsen myötä mutta saa nähdä, väheneehän se ainakin varmasti...) olen kuitenkin myös paneutuva kasvattaja. Vien lasta tapahtumiin, luen paljon lapselle, olen imettänyt pitkään, käyttänyt lähes ainoastaan kestovaippoja jne... Enkä halua tinkiä näistä toisenkaan lapsen kohdalla jos vain suinkin mahdollista. Lisäksi pyrin pitämään esikoisen kotihoidossa vauvan kanssa mikä tekee tietenkin vauvavaiheen päivistä aivan erilaisia kuin esikoisen kanssa. Meillä tämä kakkonen jää ehdottomasti viimeiseksi lapseksi senkin takia, että raskaudet ovat itselleni vaikeita. Se oli osasyy miksi en halunnut raskaaksi kun esikoinen oli kovin pieni.
Moni asia on helppoa yhden lapsen kanssa esim. matkustaminen, autottomuus, tilantarve, päivien sujuminen. Mutta toisaalta lienee lapsista myös seuraa toisilleen ja itsestäni tuntuu myös mukavalta ajatukselta päästä vielä kokemaan vauvavaihetta uudelleen ja tutustua uuteen pieneen persoonaan.
Ymmärrän, että äitejä on monenlaisia mutta itse ajattelen, ettei toista lasta edes kuulu hankkia silloin kun esikoinen on vasta puolitoistavuotias jos ei se vanhemman iän takia ole ehdottoman välttämätöntä.
Tsemppiä ap:lle tekisit minkä valinnan tahansa.
Mäkin mietin, että toinen voisi olla ok muttei haittaa vaikka jäätäisiin yksilapsiksi. Tuli sitten esikoisen jälkeen kaksoset :) Elämä yllättää!
Jos teillä ei ole ikä tulossa vastaan, niin rauhoitu hyvä ihminen! :) Mihin on kiire? Nauti pienestä lapsestasi ja elämästä, joka on kuitenkin helpompaa nyt kuin useamman lapsen kanssa. Mekin teimme niin, ja toista lasta aloimme suunnitella, kun esikko oli 4,5v. No, kuopus antoikin hiukan odottaa itseään ja syntyi mukavasti esikoisen eskarivuoden aluksi. Sain olla kotona ja eskarilainenkin sai olla vain tuon esikouluajan tarhassa ja muuten meidän kanssa kotosalla hoitamassa vauvaa. Hän nautti täysin siemauksin isosiskona olemisesta ja ymmärsi jo, että minulla meni aikaa paljon vauvan hoitamiseen. Nyt esikoinen on 10 v. ja kuopus 4v. He ovat tosi läheiset toisilleen ja on ihana seurata, kun vanhempi lukee nuoremmalle tai he yhdessä tekevät legoilla jne. Minusta on pötypuhetta, että mitä pienempi ikäero, sitä läheisemmät sisarukset toisilleen. Vähän pitemmällä ikäerolla vanhemmatkin jaksavat paremmin ja elämä on nautinnollisempaa, kun voi ajallaan keskittyä kummankin IHANAAN vauva-aikaan eikä tarvitse vain "selviytyä hengissä" ja toivoa, että olispa nuo lapset jo isompia, että jäisi edes hetki aikaa hengähtää joskus.