12v suuttui kun ei saanut kylpytynnyriä
Ei oikein olisi varaa sellaiseen. Miten lohduttaa häntä?
Kommentit (21)
Sanot, että elämä on, kaikkea ei voi saada.
Puhelin pois kunnes käytös on taas kunnollista.
Sanot vain rauhallisesti että se on kallis eikä ole varaa hankkia kaikkea mahdollista. 12-vuotias ei ymmärrä välttämättä vielä asiaa. Ei tarvitse suuttua kuitenkaan. Itse halusin joskus lapsena hevosen oman talon pihaan (eikä asuttu maaseudulla).
Saahan lapsi olla pettynyt mutta ei minusta mitenkään erityisesti tarvi alkaa lepyttelemään. Hyvä opetus siitä, että kaikkea ei voi saada ja raha ei kasva puussa.
12-vuotiaalle voi kertoa, että kylpytynnyri on kallis, joten sellaista ei hankita. Lohduttaa ei tarvitse.
Meillä on täällä kesämökin lähellä talo jonka pihassa on ihan kaikki mahdolliset lelut (niin aikuisille kuin lapsillekin). Aina naurattaa kun ajaa ohi siitä. Jonkun rakennusfirman omistajan talo ilmeisesti.
Vanhemman tärkein tehtävä on opettaa lasta sietämään pettymyksiä. Tässä on loistava tilanne opetella.
Hän on tästä jo muutaman viikon ollut kiukkuinen. Ehkä se sit aikanaan tasoittuu. Vuokrattu ollaan kerran kylpytynnyri
Hänelle voi sanoa, että sitten kun on aikuinen ja käy töissä, niin voi omilla rahoilla ostaa mitä haluaa. Vanhempien kanssa pitää tyytyä siihen, mihin vanhemmilla on varaa.
Ettekö yhtään puhu rahasta perheessänne? Kyllä minä jo huomattavasti nuorempana ymmärsin, että perheen tulot on pienet ja älysin ihan itsekin olla pyytämättä älyttömiä, koska tiesin ettei sellaiseen ole varaa.
Oman lapsenkin kanssa on puhuttu rahasta ihan avoimesti ja selitetty mihin on varaa ja mihin ei. Vaikka meidän perhe on ollut ihan keskiluokkainen, niin lapsi on silti tajunnut että mitään kovin kallista ei ole soveliasta pyytää. Kaikkiin järkeviin pyyntöihin ollaan suostuttu, mutta niitä hankintoja on tosiaan punnittu ja mietitty. Ne järkevät pyynnöt on olleet harrastusvälineitä lähinnä, osa kalliitakin, mutta ajatus on ollut se, että järkeviin juttuihin panostetaan ja mielitekoihin ei juurikaan.
Kyllä 12-vuotiaalla pitää olla joku taju siitä minkälaisessa perheessä hän elää ja mitkä hankinnat on hänen perheessään mahdollisia. Ja mitkä on sitten sellaisia, jotka jäävät odottamaan sitä omaa aikuisuutta ja parempaa tulevaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on täällä kesämökin lähellä talo jonka pihassa on ihan kaikki mahdolliset lelut (niin aikuisille kuin lapsillekin). Aina naurattaa kun ajaa ohi siitä. Jonkun rakennusfirman omistajan talo ilmeisesti.
Mikä siinä naurattaa? Paitsi kateus
Vierailija kirjoitti:
Hän on tästä jo muutaman viikon ollut kiukkuinen. Ehkä se sit aikanaan tasoittuu. Vuokrattu ollaan kerran kylpytynnyri
Kyse ei välttämättä ole edes kylpytynnyristä. 12-vuotiasta saattaa vaivata kaikki murrosikään liittyvät muutokset ja epävarmuudet ja kylpytynnyristä kiukuttelu on vain jotain mihin sitä purkaa. Jos saisi kylpytynnyrin, tulisi pian jotain muuta.
Sijoitukseen tai lastenkotiin tuollainen...!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on täällä kesämökin lähellä talo jonka pihassa on ihan kaikki mahdolliset lelut (niin aikuisille kuin lapsillekin). Aina naurattaa kun ajaa ohi siitä. Jonkun rakennusfirman omistajan talo ilmeisesti.
Niin mikä tuossa naurattaa ja vielä joka kerta?
Itkekää ja surkutelkaa yhdessä sitä, ettei teillä ollut varaa kylpytynnyriin. Monesti lapsi katsoo asiaa ihan eri silmin, kun aikuistakin harmittaa.
N23
Tiedän tunteen. Asiaa ei helpota se että kavereilla on kylpytynnyri >:
Tynnyrissä sitten ei oikein voi pulikoida ja touhuta mitä sitten kuvittelee vaan lähinnä oleilla ja uima-allas sitten lähinnä.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tunteen. Asiaa ei helpota se että kavereilla on kylpytynnyri >:
Joo. Täälläpäin tuntuu kaikilla olevan ns pelit ja vehkeet. Isot talot, autot, kesämökit, veneet, kylpytynnyrit. Siinä on vähän vaikea opettaa köyhempää lasta olemaan kiitollinen.
Anna kiukutella rauhassa, sanot että ei tule kylpytynnyriä.
Sanot vaan lapsellesi ap, että hoitaa koulun niin loistavasti, että pääsee ammattiin , jossa ansaitsee riittävästi hankkiakseen aikuisena mitä tahtoo.
Miksi muka pitäisi lohduttaa? Et ole vanhempana tehnyt mitään väärää vaan se on lapsi joka tekee väärin, kun kiukuttelee.
Jos kiukuttelu alkaa häiritä, niin rankaise sitä kiukuttelusta. 12v ikäiseltä voi ja tulee edellyttää kaunista käytöstä.