Onko muilla huonoja isäsuhteita?

Käsiinsä, siis läskinsä. Saisikohan tämän autocorrectin pois päältä. :D

Täällä on pitkä ketju 70-luvulla syntyneiden äideistä. Moni siinä sanottu pätee myös isäsuhteisiin. Kovin tutulta kuulostaa tuo, että tietyistä aiheista ei voi puhua ja se, että isä tietää paremmin jonkun asian, joten hänen auktoriteettiaan ei voi kiistää.

Olen 40+ ja olen mahdollisimman vähän tekemisissä. Nyt on alkanut kuulua (äidin kautta), että olen kiittämätön jne. Mietin vain, että kiittämätön mistä? Kertaakaan hän ei ole kysellyt miten menee sen jälkeen, kun muutin pois kotoa. On soittanut 30 v aikana ehkä 5 kertaa ja käynyt kylässä saman verran.

Oma isäni on samaa sarjaa. Hänellä on oikeus sanoa ja kirjoittaa mitä hän haluaa ja siihen on muiden tyytyminen.

Ensin lähti elämästä työkaverit, sitten ystävät ja lopuksi puoliso ja lapset. Joo, elämä ei ole lässytystä vaan kaikella on hintansa.

Varmaan kaikilla palstan naisilla. :D

Ei olla nähty 25 vuoteen. Voiko olla huono suhde, jos ei ole suhdetta ollenkaan?

Olen 70-luvulla syntynyt myös. Olen esikoinen, meillä isän keljuilu, henkinen väkivalta ja fyysisen väkivallan uhka alkoi, kun olin 12-vuotias. Itse kärsin siitä vain n. 6 vuotta, sääliksi käy sisaruksiani, jotka olivat nuorempia.

Olen hyvin vähän tekemisissä vanhempieni kanssa. Onni onnettomuudessa ovat olleet sukulaiset, joilta olen saanut kehuja, kannustusta ja normaalia näkökulmaa asioihin lapsena ja nuorena.

Itse olen huomannut se, että isän narsistinen luonne on perheenjäseniä toisistaan erottava seikka. Olen todella vieraantunut perheestäni ja suvustani.

Olin jollain tavalla lamaantunut ja masentunutkin niistä ajatuksista, teeseistä ja totuuksista mitä isäni jakeli minulle, sisaruksille ja äidille todella pitkään sen jälkeen kun muutin pois kotoa.

Väkivaltatilanteet ja nimittelyt aiheuttavat vieläkin pahaa mieltä. Muistan ne niin selvästi.

En ole millään lailla onneksi vanhemmistani riippuvainen. Sekös isääni harmittaa. "Perintöä on turha odottaa" -lausahdus oli yleinen ennenkuin isäni avasi kotonani olevan tulevan eläkearvioni. Vasta silloin hän ymmärsi paljonko tienaan. Itse pelästyin, kun tiesin, että nyt hän tietää tuloni.

Jollain tavalla tunnen itseni juurettomaksi. Olen joissakin asioissa todella joustamaton, loukkaan ehkä tiedostamattakin muita, olen liian kiltti, tunnen alemmuuden tunnetta. En myöskään ole ihmistyyppiä, josta pidetään heti.

Missä määrin nämä piirteet johtuvat lapsuudestani en tiedä.

Isäsi kuulostaa narsistilta. Oma isäni on tyranni ja narsisti. Hän dissasi, halveksi, nöyryytti, elin pelossa lapsuuteni ja nuoruuteni. En koskaan tehnyt mitään oikein ja vika oli aina minussa. Kun tulin äidiksi tajusin kuinka huonosti minua kohdeltiin lapsuudenkodissani.

Äiti ei koskaan puolustanut minua vaan oli isän sätkynukke. Isäni on lyönyt minua nyrkillä kasvoihin kun olin 15-vuotias,olisin voinut tehdä hänestä rikosilmoituksen, elettiin lukua 1985 ja asuimme maalla, jos äitini olisi puolustanut minua, niinkuin aikuisen tehtävä on, olisin tehnyt ilmoituksen, mutta kun ne kulissit täytyi pitää yllä.

Isäni on hakannut myös nalkuttavaa äitiäni. Lapsuudenkotini on ilmapiiriltään sairas, siellä kulissit kiiltää,kaunis piha, tontilla hyvin pidetty talo saunamökkeineen, järvenranta oma sellainen, valkea iso Audi pihassa,kyllä kulissit kiiltää, mutta tontilla asuu sairaita ihmisiä. Olen muuttanut kotoa pois 18-vuotiaana,tämän inhottavan ilmapiirin vuoksi.

Isääni välit ovat katkenneet hänen todella huonon käytöksen vuoksi. Äidin kanssa joskus jotain viestiä, maku mennyt molempiin koska ovat järkyttäviä teeskentelijöitä. Voin paremmin ilman heidän läsnäoloaan.

Vielä lopuksi, isäni on tyranni,narsisti,alholisti,itserakas,oma etu ennen lasten etua, väkivaltainen, ristiriitainen, pettäjä, haukkuu äitiä huoraksi, valehtelee ja vähättelee tekemisiään, lista on loputon.

Äiti on nalkuttava marttyyri, myös narsistinen, valehtelee ja peittelee asioita, rajaton

Ovat olleet naimisissa 50vuotta,tuota helvettiä on kestänyt sen verran, äitini on uhitellut erolla useaan otteeseen, mutta siellä se marttyyri edelleen kulisseissa nalkuttaa.

Voi kun tuttua juttua kaikki edelliset viestit.

Täällä myös koko lapsuutensa (ja itse asiassa tähän astisen elämänsä) narsistisen isän mustana lampaana ja syntipukkina elänyt esikoistytär.

Henkinen väkivalta ja vähintäänkin fyysisen väkivallan uhka on ollut jatkuvasti lapsuudessani ja nuoruudessani läsnä. Henkinen väkivalta oikeastaan edelleen. Ailahtelevaisen, aggressiivisen, suustaan törkeän isän mielenoikkujen seuraaminen ja arvailu on kasvattanut sellaiset tuntosarvet että ahdistun helposti tilanteessa kuin tilanteessa. Perinnöttömättömäksi jättämisellä hän on uhkaillut niin kauan kuin muistan ja samanaikaisesti kuitenkin leuhkinut omaisuudellaan. Tai leuhki siihen asti, kunnes sai monen mutkan tietää paljonko minun ja mieheni vuosiansiot ovat. Sen jälkeen loppui leuhkiminen mutta alkoi kyräily ja röyhkeät hyväksikäyttöyritykset. Nyt kun ikää on tullut ja äitini vointi on epävarma, hän on kuitenkin hieman vaihtanut ääntä kellossa. Pelkää ilmeisesti nyt että vaatisin minulle kuuluvaa lakiosaani jos sellainen tilanne tulisi eteen...

Näin aikuisena ihmettelen, miksi äitini ei tehnyt mitään. Isäni löi viimeisen kerran minua 19-vuotiaana kasvoihin. Tämän jälkeen pian muutin pois kotoa. Huorittelu, ”kasvatuslaitokseen” ja ”hullujenhuoneelle” toimittamisella uhkailu jne oli arkea teininä. Viimeinen oljenkorsi oli itsemurhalla uhkailu.

Isäni on pidetty seuramies ja tunnettu huumorintajuisena kaveripiirissään. Kumma vain, tämä luonteenpiirre ei ulotu kotioloihin.

Kulissit oli kunnossa meidänkin lapsuusperheessä. Isä osasi kyllä halutessaan näytellä hyvinkin miellyttävää kun vaan oli oikea ihminen paikalla. Jopa puhetapa muuttui tarvittaessa sivistyneemmäksi.

Kotona hän ei ystävällisyyttä tai hyvyyttään sitten tuhlannutkaan. Kotona neljän seinän sisällä hän oli kokonaan kuin eri ihminen. Tunnelma muuttui ahdistavaksi heti kun hän vain tuli paikalle.

Erityisen paha oli töistä kotiinpaluu, kun hän oli ensin töissä esittänyt 8 tuntia mukavaa ja normaalia, oli paine kasvanut kattilassa jo niin suureksi, että se piti purkaa ihan mihin vaan. Ja kotonahan niitä kohteita oli tarjolla. Kotona hän oli kauhea kiroileva ja väkivaltainen ihmishirviö, töissään taas niin miellyttävä ja mukava ihminen ettei kukaan varmaan pysty ymmärtämään tätä persoonan kaksinaisuutta.