Kerro paikkakuntasi juhannustapoja joita et usko muualla tunnettavan
Jos Samppe Paulaharjulla tai lörtsy Lönnrootilla olisi ollut vauvapalstan käytössään niin olisivat saaneet kerättyä kansanperinnettä.
Meillä on semmoinen lehmien pyllyyttämisestä juontava tapa että tavernan emäntämuori ja kapakkapiika pyllyttävät Juhannuksena asiakkaat hyvän juomaonnen takaamiseksi ja sen varmistamiseksi että asiakkaat palaavat sitten kesälaitumilta syksyllä iltojen pimetessä.
Kommentit (4)
Savossakin oli vielä 1900-luvun alussa tapana, että kun karjaa laskettiin keväällä ensimmäisen kerran ulos navetasta, navetan ulko-oven tai karjakujan päällä seisoi emäntä hame päällä, pyllytti ja ”vippasi omaa vettään” eläinten päälle. Naisen energian uskottiin suojaavan lehmät pedoilta, niin karhuilta kuin torvihänniltä eli susiltakin.
Paikoin naisenergian hyödyntäminen vietiin vieläkin pidemmälle. Muun muassa Pohjois-Karjalaan kehittyi aikoinaan erityinen karhunpyllyttäjien ammattikunta. Kun karhu uhkasi laidunta, karja voitiin suojata värväämällä väkevä nainen seisomaan takamus paljaana petoa häpäisemässä.
Jos jaksoi pyllyttää vuorokauden, sai karhun pysymään vuoden poissa. Totena kerrotaan tarinaa naisesta, joka pyllytti haaskalla kokonaiset kolme vuorokautta.
Suomen Kuvalehti 28/1974
Vierailija kirjoitti:
Me valitaan lihavin ja syödään se.
lol :D

No, enpä jäisi karhun pennuilleen tekemälle haaskalle kolmeksi yöksi persaus pystyssä, saattaisi karhu iskeä käpälät kakkuun vaikka onkin väkevät värkit itselläki
Me valitaan lihavin ja syödään se.