Mitä voi tehdä kun kaveri ei lähde pois väkivaltaisesta suhteesta?

Jos poliisit joutuu kotikäynnille, niin sossuun taitaa mennä automaattinen ilmoitus. Vanhempien putkareissuistakin taitaa mennä? Enpä tiedä mitä tuossa voi tehdä, paitsi koettaa tukea omien voimavarojensa mukaan. 

Lapsista ilmoitus sossuun.

Aikuiset saa elää niinkuin valitsevat.

Ota asia puheeksi kaverin kanssa kun tilanne ei ole päällä.

Ohjaa hänet käymään https://nettiturvakoti.fi/nain-haet-apua/turvakodit/ sivustolla

Mieluummin käy sivulla yhdessä hänen kanssaan. Kerro että välität ja olet hänestä huolissaan. Jos kaveri ei vielä ole ollut oikeasti turvakodissa, seuraavan kerran tullen koita saada hänet menemään sinne vaikka mies olisi potkaistu pihalle. Irrottautumiseen tarvitsee ammattiapua aika moni.

Vierailija kirjoitti:

Lapsista ilmoitus sossuun.

Aikuiset saa elää niinkuin valitsevat.

Tämä on kieltämättä käynyt mielessä. Poliisit on siellä eilen käyneet ja tehneet lasun. Mies on mennyt sukulaisiin ja äiti oli vakuutellut sossuille, ettei mies enää palaa kotiin. Näin joka ainoan kerran, mutta palaa kuitenkin ja kaveri ottaa hänet avosylin vastaan lopulta ja hetken menee hyvin ja sitten on taas luita murtunut tai silmä mustana.

Lapsillehan tuo on kamala kasvuympäristö, kun se pahoinpitely tapahtuu heidän silmiensä alla. Myös huoli ystävästä on suuri. Nyt ehkä vaan hakkaa ja pahoinpitelee, mutta entäs sitten kun napsahtaa aivan totaalisesti ukolta vintti niin lapset jäävät kohta äidittä.

Väkivaltaisen suhteen mekaniikka on sellainen, että on hyvin tyypillistä, että uhri palaa useammankin kerran yhteen väkivallantekijän kanssa. Uhrin itsetunto ja perusturvallisuudentunne on tuhottu, ja on syntynyt tavallaan riippuvuus puolisosta ja sairaasta suhteesta. Lisäksi on mahdollista (mutta ei välttämätöntä), että uhria uhkaillaan niin paljon, että hänen on pakko palata suhteeseen.

Väkivallan uhri siis palaa ehkä usein ja useita kertoja yhteen tekijän kanssa, mutta häpeää tätä samalla syvästi. Tällaisista suhteista ulos selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että läheisten syyllistäminen yhteen palaamisesta on pahentanut tilannetta entisestään. Uhri ei välttämättä kykene aluksi pitkäänkään aikaan muuhun. Eniten apua on ollut siitä, että joku on jaksanut niellä oman turhautumisensa, osoittanut aitoa välittämistä, realisoinut tilannetta (et ole oikeasti noin huono, et ansaitse tuota, vaikka hän saakin sinut uskomaan niin) ja tehnyt turvasuunnitelma yhdessä.

Läheisen osa on sillä tavalla hankala, että on ymmärrettävä, ettei aikuista ihmistä voi estää palaamasta tuhoisaan suhteeseen. Häntä voi auttaa vasta silloin, kun hänen on mahdollista ottaa apua vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen suhteen mekaniikka on sellainen, että on hyvin tyypillistä, että uhri palaa useammankin kerran yhteen väkivallantekijän kanssa. Uhrin itsetunto ja perusturvallisuudentunne on tuhottu, ja on syntynyt tavallaan riippuvuus puolisosta ja sairaasta suhteesta. Lisäksi on mahdollista (mutta ei välttämätöntä), että uhria uhkaillaan niin paljon, että hänen on pakko palata suhteeseen.

Väkivallan uhri siis palaa ehkä usein ja useita kertoja yhteen tekijän kanssa, mutta häpeää tätä samalla syvästi. Tällaisista suhteista ulos selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että läheisten syyllistäminen yhteen palaamisesta on pahentanut tilannetta entisestään. Uhri ei välttämättä kykene aluksi pitkäänkään aikaan muuhun. Eniten apua on ollut siitä, että joku on jaksanut niellä oman turhautumisensa, osoittanut aitoa välittämistä, realisoinut tilannetta (et ole oikeasti noin huono, et ansaitse tuota, vaikka hän saakin sinut uskomaan niin) ja tehnyt turvasuunnitelma yhdessä.

Läheisen osa on sillä tavalla hankala, että on ymmärrettävä, ettei aikuista ihmistä voi estää palaamasta tuhoisaan suhteeseen. Häntä voi auttaa vasta silloin, kun hänen on mahdollista ottaa apua vastaan.

Lisään tähän vielä, että tee ehdottomasti lastensuojeluilmoitus joka kerta, kun tiedät väkivaltaa tapahtuneen riippumatta siitä, ovatko lapset olleet kotona tai nähneet. Yksityishenkilönä voit tehdä sen myös nimettömänä, jos nimellä tekeminen ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen suhteen mekaniikka on sellainen, että on hyvin tyypillistä, että uhri palaa useammankin kerran yhteen väkivallantekijän kanssa. Uhrin itsetunto ja perusturvallisuudentunne on tuhottu, ja on syntynyt tavallaan riippuvuus puolisosta ja sairaasta suhteesta. Lisäksi on mahdollista (mutta ei välttämätöntä), että uhria uhkaillaan niin paljon, että hänen on pakko palata suhteeseen.

Väkivallan uhri siis palaa ehkä usein ja useita kertoja yhteen tekijän kanssa, mutta häpeää tätä samalla syvästi. Tällaisista suhteista ulos selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että läheisten syyllistäminen yhteen palaamisesta on pahentanut tilannetta entisestään. Uhri ei välttämättä kykene aluksi pitkäänkään aikaan muuhun. Eniten apua on ollut siitä, että joku on jaksanut niellä oman turhautumisensa, osoittanut aitoa välittämistä, realisoinut tilannetta (et ole oikeasti noin huono, et ansaitse tuota, vaikka hän saakin sinut uskomaan niin) ja tehnyt turvasuunnitelma yhdessä.

Läheisen osa on sillä tavalla hankala, että on ymmärrettävä, ettei aikuista ihmistä voi estää palaamasta tuhoisaan suhteeseen. Häntä voi auttaa vasta silloin, kun hänen on mahdollista ottaa apua vastaan.

Lisään tähän vielä, että tee ehdottomasti lastensuojeluilmoitus joka kerta, kun tiedät väkivaltaa tapahtuneen riippumatta siitä, ovatko lapset olleet kotona tai nähneet. Yksityishenkilönä voit tehdä sen myös nimettömänä, jos nimellä tekeminen ahdistaa.

Ja minä lisään että lastensuojeluilmoituksen voi tehdä myös jos toteat kaverin ottaneen miehen takaisin.

Oma ystävä lähti vasta siinä vaiheessa kun lastensuojelusta ilmoitettiin että lapset sijoitetaan nyt turvakotiin ja rouva on hyvä ja valitsee meneekö sinne perässä vai jääkö miehen luo. Jos jää, sijoituksesta tulee pysyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väkivaltaisen suhteen mekaniikka on sellainen, että on hyvin tyypillistä, että uhri palaa useammankin kerran yhteen väkivallantekijän kanssa. Uhrin itsetunto ja perusturvallisuudentunne on tuhottu, ja on syntynyt tavallaan riippuvuus puolisosta ja sairaasta suhteesta. Lisäksi on mahdollista (mutta ei välttämätöntä), että uhria uhkaillaan niin paljon, että hänen on pakko palata suhteeseen.

Väkivallan uhri siis palaa ehkä usein ja useita kertoja yhteen tekijän kanssa, mutta häpeää tätä samalla syvästi. Tällaisista suhteista ulos selvinneet ihmiset ovat kertoneet, että läheisten syyllistäminen yhteen palaamisesta on pahentanut tilannetta entisestään. Uhri ei välttämättä kykene aluksi pitkäänkään aikaan muuhun. Eniten apua on ollut siitä, että joku on jaksanut niellä oman turhautumisensa, osoittanut aitoa välittämistä, realisoinut tilannetta (et ole oikeasti noin huono, et ansaitse tuota, vaikka hän saakin sinut uskomaan niin) ja tehnyt turvasuunnitelma yhdessä.

Läheisen osa on sillä tavalla hankala, että on ymmärrettävä, ettei aikuista ihmistä voi estää palaamasta tuhoisaan suhteeseen. Häntä voi auttaa vasta silloin, kun hänen on mahdollista ottaa apua vastaan.

Lisään tähän vielä, että tee ehdottomasti lastensuojeluilmoitus joka kerta, kun tiedät väkivaltaa tapahtuneen riippumatta siitä, ovatko lapset olleet kotona tai nähneet. Yksityishenkilönä voit tehdä sen myös nimettömänä, jos nimellä tekeminen ahdistaa.

Ja minä lisään että lastensuojeluilmoituksen voi tehdä myös jos toteat kaverin ottaneen miehen takaisin.

Oma ystävä lähti vasta siinä vaiheessa kun lastensuojelusta ilmoitettiin että lapset sijoitetaan nyt turvakotiin ja rouva on hyvä ja valitsee meneekö sinne perässä vai jääkö miehen luo. Jos jää, sijoituksesta tulee pysyvä.

T: se turvakotia ja nettiturvakotia ehdottanut

Olla sekaantumatta. Poliisi jos käy niin aina tehdään lastensuojeluilmotus

Hyi olkoon, mun äiti oli tuollainen turpaansaottaja.

Näin aikuisena muistan sen omituisen ilmapiirin ja kuinka kaikki asiat aina toistuivat samalla tavalla. Ja myös jotenkin luulen, että äiti jollain sairaalla tavalla nautti niistä säälivistä sanoista, kun sukulaiset päivittelivät äidin turvonnutta naamaa ja kuinka kaikki aina päätyi siihen, että mies vannoi ikuista rakkautta ja taas oltiin onnellisia. Vähän aikaa.

Viis meistä lapsista, vaikka aina saatiin pelätä kuoleeko äiti sillä kertaa. Ei hidastanut edes kun mies lopulta hakkasi minut, 15v hintelän kiltin tytön, joka yritti olla huomaamaton näissä tilanteissa.

En sano, että ap:n ystävän tapauksessa kyse olisi tällaisesta. Kunhan vain tuli mieleen ja jospa vaikka joku joskus ajattelisi niitä lapsia, jotka oikeasti pelkäävät. Mulla ei itsellä löydy pätkääkään ymmärrystä näille naisille, jotka loputtomiin altistavat lapsensa tähän.

Nro 10 jatkaa.

Tätä siis jatkui alkaen n.6v siihen kun muutin pois kotoa 16v. Äiti on vieläkin yhdessä saman miehen kanssa, ei olla tekemisissä, joten en tiedä saako edelleen turpiinsa.

Luin tältä palstalta jonkun kirjoituksen, joka oli onnistunut lähtemään. Se jäi mieleen, kun se oli niin konkreettinrn.

Hän kirjoitti jotain, että aluksi oli ostanut huovan, tai lynttilälyhdyn uuteen tulevaan omaan kotiinsa. Pikkuhiöjaa lisää tavaroita, laittanut ne jonnekin piiloon säilytykseen. Siitä oli lähtenyt unrlma konkretisoitua ja hän oli kyennyt lopulta visualisoimaan uuden ihanan elämän ilman sitä miestä. Oli ollut joku konkreettinen tulevaisuus, mitä rakentaa.

Varmaan se muuten tuntuu pelottavalta hypyltä tuntemottomaan.

Eli ehkä kaverina voi auttaa häntä luomaan tällaisia konkreettisia unelmia, jotta hän uskaltaa lopulta lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Hyi olkoon, mun äiti oli tuollainen turpaansaottaja.

Näin aikuisena muistan sen omituisen ilmapiirin ja kuinka kaikki asiat aina toistuivat samalla tavalla. Ja myös jotenkin luulen, että äiti jollain sairaalla tavalla nautti niistä säälivistä sanoista, kun sukulaiset päivittelivät äidin turvonnutta naamaa ja kuinka kaikki aina päätyi siihen, että mies vannoi ikuista rakkautta ja taas oltiin onnellisia. Vähän aikaa.

Viis meistä lapsista, vaikka aina saatiin pelätä kuoleeko äiti sillä kertaa. Ei hidastanut edes kun mies lopulta hakkasi minut, 15v hintelän kiltin tytön, joka yritti olla huomaamaton näissä tilanteissa.

En sano, että ap:n ystävän tapauksessa kyse olisi tällaisesta. Kunhan vain tuli mieleen ja jospa vaikka joku joskus ajattelisi niitä lapsia, jotka oikeasti pelkäävät. Mulla ei itsellä löydy pätkääkään ymmärrystä näille naisille, jotka loputtomiin altistavat lapsensa tähän.

Sama. Äiti ottakoon niin paljon turpaansa kuin tykkää, mutta samalla se tuhoaa lastensa elämän. lapset pitäisi välittömästi ottaa huostaan, jos ei miestä kerran saada tuomiolle.