Onkohan olemassa muista näin pahasti yläasteella koulukiusattuja tyttöjä kuin minä, joiden kiusaus ei koskaan tullut esiin?
1990-luvun alusta kyse. Olen viime aikoiina terapiassa käydessäni alkanu ymmärtää miten isosta asiasta todella oli kyse, ja miten koulussa pystyttiin se ohittamaan. Kotioloni eivät olleet parhaat mahdolliset (äiti alkoholisti-yh, joka kuitenkin huolehti sen minkä pystyi, eikä ikinä satuttanut minua, koulussa pärjäsin kohtalaisen hyvin, ja mietenkin, laitettiinko kohteluni jotenkin hiljaisella hyväksynnällä äitini syyksi. Yksi pahimmista kiusaajista oli rehtorin tytär. Mua nimiteltiin, eleilleni (mm r-vika) naurettiin, vaatteilleni syljettiin, kukaan ei huolinut pariksi ryhmätöihin, vaatteita ja kamoja pöllittiin, sotkettiin piiloteltiin, nimissäni kirjoitettiin "rakkauskirje" sijaisopelle.. Tuommoista. Mutta sen lisäksi paljon pahempaa. Yhden liikkatunnin jälkeen tytöt hyökkäsi kimpuuni niin että repivät paljain käsin pitkin hiukseni juurineen irti. Samalla mun päätä hakattiin asvalttiin, niin että taju meni. Lopuksi tasoittelivat saksilla, ja jos sanoin jotain "oot kuollut ja samoin sun hullu äitis". Toisessa episodissa minua pidettiin kiinni ja mahaani , rintoihini ja kylkiini kaiverrettiin puukolla jotain jälkiä, uhkaus sama kuin aiemmin. En uskaltanut puhua kotona, ettei äiti huolestuisi. Kukaan ei ikinä jäänyt kiinni.
Kommentit (12)
Näköjään on avauksessa kirjoitusvirheitä, mulla on päävamman jölkeen ollut vaikeaa kirjoittaa oikein, eläkkeella olen nykyään. AP
Minun kiusaus tuli esiin ja syylliseksi todettiin minut. Se vasta nujertaakin kun aikuiset, joihin pitäisi luottaa, pettävät täydellisesti. Kiusaaminen oli systemaattista, jatkuvaa, henkistä ja myös fyysistä väkivaltaa. Vuosia.
Olen pahoillani puolestasi ap, todella kamalia asioita olet joutunut kokemaan. Toivottavasti karma kostaa kiusaajillesi ja palavat helvetissä.
Sain aina kuulla olevani läski, vaikka isompia oli paljonkin. Hajotan lattian ja vaatteeni ovat telttoja. Kolmannen luokan opettaja oli sitä mieltä, etten opi koskaan mitään. Varsinkin en matematiikkaa.
Sain teininä kuulla olevani niin ällö, ettei kukaan koskaan koskisi minuun. Eikä silloin voi saada edes poikaystävää, koska ällön kanssa ei voi olla. Kukaan ei käynyt fyysisesti kimppuun, eikä tavaroita viety. Varmaan olisi ällöys voinut tarttua.
Sain kavereita ainoastaan muista hylkiöistä. Siitäkin sain kuulla, miten voin olla noiden kaa.
Olen jutellut kolmen eri psykologin kanssa näistä asioista. Voin avoimesti jo kertoa, tuntematta enää surua. Opettajat eivät tehneet mitään, koska haukkuminen ei ole vakava asia. Yksinäisyys on kuitenkin kova asia lapselle ja nuorelle, toistuu edelleen nyt aikuisena. Helposti tunnen itseni yksinäiseksi. Parisuhteet ovat vaikeita. Haluaisin sellaisen miehen, joka ymmärtää arpeni ja rakastaa minua silti. Voimia jokaiselle kiusatuksi tulleelle.
Kun löytyisikin psykologi, jolle voisi puhua. Tapaamani "ammattilaiset" ovat vain kiertäneet puukkoa haavassa.
Kiusaamisjutut riipaisee minua niin syvalta! Se on todella jarkyttavaa. Uskon ja toivoin, etta tekijat ovat jossain vaiheessa tajunneet tekonsa pahuuden. Kunpa olisivat sinulta anteeksi pyytaneet... Itse en ollut jarjestelmallisen kiusaamisen uhri vaan ihan niita satunnaisia pienia juttuja. Koska oli silmalasit ja sain naisellisia muotoja myohaan (itseasiassa en koskaan, mutta myohemmin se oli vaan plussaa) ja ei ollu merkkivaatteita (koska oltiin koyhia). Minulle on aina auttanut, etta en ole kantanut pahoja asioita mukanani (mielessani). Olen miettinyt ne ja sitten paastanyt menemaan ajatellen etta tama on nyt ollut, en sita voi muuttaa! Katse eteenpain. Mutta tama on ihan vaan mita itse olen tehnyt monen asian kanssa (avioero, ryosto ym) , jotkut jutut on syvemmalla, eika niin helposti 'poistettavissa'. Tsempit sinulle ihana ihminen!
On käsittämätöntä, että väkivaltarikoksia saa (sai?) tehdä koulussa ilman että siitä tulee tekijälle seurauksia. Ja edelleen on opettajia, jotka vähättelevät kiusaamista, sanovat vaan että niin kaikkihan ne nykyään uhriutuvat. Voimia ap:lle!
Ei noin pahaa mutta töniminen, lyöminen, potkiminenkin oli ihan perussettiä. Siis henkisen kiusaamisen lisäksi.
Mun kiusaaminen oli pitkälti henkistä väkivaltaa, en ikinä siitä uskaltanut kertoa opettajille saati kotona. lisäksi kyllä tavaroitani rikottiin ja pöllitiiin jne. Kotona oli vaan minua vihaava yh-mamma myös jota tuskin olsii kiusaamsieni vähempää voinut kiinnostaa, kun itsekin narsistina manipuloi koko perheen minua (ja isääni joka asui erillään)vastaan ja uhkaili myös fyysisellä väkivallalla(ja tekikin)ja vähätteli, raivosi ja mitätöi minua koko elämöänsä ajan.
Olin pelkkää ilmaa tai sit raivokohtausten ja naureskelun, vähättelyn ym.kohde, niin kotona kuin koulussa. Kukaan näistä ihmisistä ei joutunut ikinä mihinkään vastuuseen, päin vastoin, osa menestyy oiekin kivastikin ja etenkin aikuisiena esiintyy jonain hyväntekijöinä vieläpä. no yksi sai vanhalla iällä sairauskohtauksen, mut olsii kai voinut saada sen muutnekin, ja sai elää aika vanhaksi kuitenkin normielämää, johon en itse ikinä tule kykenemään. Eivät oikeasti auta ikinä, ellei ole yleisöä näkemässä tätä "auttamista/tukemista"tai saa siitä paljon rahaa.
Kaikista kiusaajistani en varmaksi tiedä toki menestyksistään, kun en tietty ole tekemisissä enkä ole somessa. Mut osasta ainakin kiusaajan hovissa tuli opettajia, hoitajia ym. Itse olen pitkäaikaissairas- ja työtn ei mitään erlämää eikä raha aedes terapiaan(ja tuskin muutenkaan sinne pääsisin kun en varmaan ole luettavissa tuottavaksi kansalaiseksi enää ikinä).
Minäkin toivon usein Helvetin lieskoja olemassaoleviksi tämän maailman jälkeen, ei ole oikein miten aivan liian usein kiusaajat porskuttavat pidettyinä menestyjinä ja usein vielä noina "hyvän"tekijöinä(oksennus tähän)ja kiusatut usein joko poistuvat itse maailmasta tai joutuvat sairauden, työkyvyttömyyden, sairauslomien, pitkän työttömyyden, köyhyyden, itsetunto-ja ihmissuhdeongelmien kierteeseen.
Itsevihaa,sosiaalisia pelkoja, toimintakyvyttömyyttä jne. Kaikki pilalla(mulla ainakin). Voishan tuo Koronaki nvaikka tulla edes sen toisen aallo nverran ja pyyhkäistä KAIKKI paholaiset tältä pallolta, kiitos. Voisi vihdoinkin sittne poljetutuki nkoittaa elää edes vähän. Tsemppiä kaikille ex tai nykyisillekin kiusatuille ja tarumatisoituneille! "Hell is empty and all the devils are here"
On