Minulle on nykyään "ihan sama" jos mies pettäisi. Mistä se kertoo?

En jaksa välittää enkä stressata.
Menkööt menojaan kunhan ei tuo kotiin tai en kuule saatika nää niitä naisia hänen kanssaan.
Olen aika mustasukkaista sorttia turhaankin ollut koska ensimmäinen suhde oli miehen puolelta silloin todella petollista.
Jäätävää pettämistä, jopa silloisen parhaan ystäväni kanssa meni yhdessä asuntoonsa.

Olen vain irrottautunut siitä mustasukkaisuudesta koska se ei vie kun omia voimavaroja ja loppuen lopuksi en voi tehdä asialle mitään oli se niin tai näin.

En vain välitä vaikka vielä hetki sitten välitin.
Omaan moraaliin pettäminen ei tule kysymykseen enkä sitä tahdo kumppaniltakaan tietenkään.
Tuntuu, että mies on petturi koska joskus on humalassa möläytellyt iskuyrityksistään vaikka on ollut suhteessa asioita tapahtuessa.
Se kyllä sai itseni ahdistumaan mutta olen kuitenkin vapauttanut itseni pois toisten tekemisiin liittyvistä tuskallisista ajatuksista.

Minusta tuntuu vain ihanalta olla yksin kotona kun mies on jossain kavereidensa kanssa juhlimassa.
Ennen olisin kaikenlaisia kauhuskenaarioita murehtinut mutta enää ei mitään.
Jos jää kiinni tai jotai kuulen niin ero on tottakai välttämätön mutta ei kiinnosta tietää.
Tahdon keskittyä itseeni ja hyviin asioihin.

Muita?