Miten huomioit yksinäiset läheiseisi ja / tai läheiset ystäväsi korona-aikana.

Varmaan samoin kuin aiemminkin, ainakin minun kohdallani(pitkäaikaissairas, mutta nuori, työtön, köyhä, vain muutama läheinen)eli ei mitenkään. Viesteihin ei vastata, jos itse lähetät, tai vastataan hyvin hitaasti pitkin hampain. Uskon kyllä nyt lopulta, että minua ei vaan tällä planeetalla kaivata, ja tein ratkaisuni ja toimin sen mukaan viimeistään syksyllä. Oma napa aina vaan, yksipuolsiesti saat kyllä auttaa, kuunnella ja tukea,ja sitten, kun heille tulee kumppani/lapsia niin sitten myös niiden navat kiinnostaa ehkä myös, ei mikään muu. Tällainen kokemus minulla on "lähimmäisenrakkaudesta" Suomessa.

Kiitos ap, ajankohtaisesta aiheesta.

Häpeäkseni on minun todettava, että olen niin täysin ollut uppoutnut opintoihini jo marraskuun lopulta lähtien, että en edes tajunnut alussa, mikä toi Korona-juttu loppujen on.

Vasta talvilomalla kotonani helmikuun lopussa käsitin, että nyt on pelataan kovilla panokisilla, ja tuo tauti voi muuttaa paitsi useiden valtioiden. myös lopulta suomalaisten ihmisten elämän.

Minä olen ainoa lapsi ja minulla on aina ollut läheist välit molempiin isöäiteihin ja isoisiin.

Vasta rajoitusten myötä aloin käsittää, ettei elämä ole pelkkää virtaa päivästä toiseen, vaan elämän jatkumiseen iäkkäillä ihmisillä, tarvitaan monia sellaisia asioita, joita nuori ei tule edes millonkaan ajatelleeksi.

En ole tavannut isovanhempiania aikohin, mutta olemme yhteyksissä somessa, videopuheiluilla ja  tekstiviesteillä.

ONNEKSI molemmat isovanhempani ovat edelleen terveitä ja voivat hyvin,  mutta sehän on vain ajan kysymys. milloin tilanne voi kääntyä aivan päinvastaiseksi.

Toivonkin, että kaikki te, joilla on tunteita lähimpiinne, pitäkää heihin yhteyttä kaikissa mahdollisissa tilanteissa.  Joskus voi tulla aika, jolloin muistelee menneitä, ja silloin se lohdutta sinua kaikessa kaipauksessasi.

No, perheitä on erilaisia.

Joillakin on läheiset välit, joillakin ei ole välejä ollenkaan.

Se, mikä itseäni eniten ihmetyttää on,  miksi ja minkä takia, läheisten ihmisten välit voivat mennä niin perusteellisesti umpisolmuun,  ettei sitä solmua voi avata, edes silloin, kun lähiomainen on kuolemaisillaan?

Mutta, tähän on sivullisen vaikea puuttua. jokaisessa perheessä on omat ongelmat ja vastoikäymiset ja erilaist ihmiset, jotka eivät aina tule toimeen keskenään,

Joskus vaan tuntuu siltä, että kun kuolema on niin lopullinen asia, sen jälkeen tuosta ns. pahasta ja ilkeästä ja inhostusta ihmisestä, ei ole yhtään mitään jäljellä täällä maanpäällä.

Arvelen, että silloin niiden, jotka ovat kuolleelta pahaa kokeneet, kannattaisi unohtaa koko juttu.

Mennyt ei koskaan palaa, ja jos tuo kuollut oli kiusaajasi tms. nyt hän on vihdoin rajan toisella puolella.  Hän ei voi enää koskaan vaikuttaa elämääsi millään tavoin.

Unohda hänet.  Elämä on tarkoitettu elettäväksi täysillä, niin kauan kuin se on mahdollista, joten elä se niin.

Mennyt on aina mennyttä eikä onneksi enää koskaan palaa takaisin.

Kyllä mä lähettelin viestejä mummolle ja papalle opiskelu paikkakunnaltani.

Minulla ei ole yhtään ystävää tai kaveria jotka kuuluisivat riskiryhmään, mutta joillakin tuttavillani on.

Meidän perhe on vältellyt käymistä isovanhmempian luona,  ei käyty edes äitienpäivänä, vaan oltiin yhteydessä videopuhelulla.

Toinen mummini pitää minuun kiinteästi yhteyttä eri tavoin, myös somessa.

Toisen mummin ja papan juttelen puhelimessa pari kertaa kuukaudessa, olen heidän ainoa lapsenlapsensa.

Toivoisin, että näin aikoina kaikki ihmiset välittäisivät toisistaan, edes vähän!

Ainakin siten, ettei kukaan vanhus tai yksinäine kuolisi koronaan yksin kotonaan, eikä kukaan osaisi häntä kaivata.

M. 25 sosilaalipoliitkan opiskelija yliopistossa.

Mammalle olen soitellut ja lähetellyt kortteja korona-aikaan enemmän kuin ennen. Tapaamaan ei päästy, kun asuu niin kaukana. Muihin sukulaisiin pidettiin yhteyttä suunnilleen samalla rytmillä kuin ennenkin.

Kaveripiirin kokoontumiset virtuaalisesti ei oikein ottanut tuulta alleen, kahdessa porukassa olin melkeinpä ensimmäinen ja viimeinen yhteyksien virittelijä, videopuhelut pikkulapsiperheissä on kai vähä kaoottisia.

Mua ei kiinnosta vähäkään miten noi vanhat patuta ja mummelit taudista selviää.

Elämä on tässä ja nyt, ja mä haluun elää tätä täysillä, ilman mitään menneyyskiesien kauhuja ja ja tapahtumia.

Mä elän omaa nuoruutaani ja haluasn saada irti siitä kaiken sen minkä voin.!

Mummot ja papat eläkööt omaa elämäänsä jossain hoitolaitoksissa, ei se mua kosketa.

Haluan nauttia elämästä tässä ja nyt, tulevaisuus on jossain kaukana, jos sitä on tälle meidän  sukupolvella edes jossain olemassa.... Carpe diem...

Aivan, ymmärrän tuota viestittelijää  nro 7.

Nähdekseni hänellä on ollut todella ikävä lapsuus ja nuoruus, eikä mitäään käsitystä historiasta ja menneistä vuosikymmenistä.

Eikö Suomen historiaa opeteta edes enää peruskouluissa?*

Tottahan ymmärrän, että jokaisessa perheessä Suomessa on omat arvovalintansa ja oma elämä, jota suuriin osa perheenjäsenistä arvostaa.

Kaikesta huolimatta en voi olla perään kuulumatta sitä tosiasiaa, että jollei tiedä mitään menneisyydestään, omista läheisistään, tai muustakaan historiastaan, on ja tulee aina olemaan elämässään kuin vasta syntyntyt ihminen tai elämäine poikanenm jolle vaan ruoka ja hengissä pysyminen on tärkeintä. 

Mitään sosiaalisa suhteita muita kohtaan ei koskaan synny, ei empatiaa eikä mitään muutakaan.Näin kai ne saavat alkunsa kaikki, sosiopaatit, psykopaatit, narsistit ja muut sairaat ihmiset ja muita sairastuttavat ihmiset tässä yhteiskunnassa... ?

Koronaa pelkäävät kaikkia.

Miksi helvetissä joku voi vieä tänäkin päivänä kieltää tämän tosiasian?

Soittelen ja laitan viestejä. Kännykkä on ollut kovassa käytössä. On pidetty yhteyksiä ja vaihdettu olemattomia kuulumisia. Kenellekään ei kuulu mitään uutta, koska missään ei tapahdu mitään.

Jep! Mä olen tilanteeiden tasalla!  :D

Tottahan tuo.

Mä ainakin pelkään tartuntaa viimeisen päälle.  En ole tapaillut ketään ihmistä pian kolmeen kuukauteen.

Ruokaa tilaan netistä ja työni teen etänä.

Mulla on perussairaus, jonka takia kuulun riskiryhmään.  Rajoitusten purku ei innosta minua yhtään lähtemään liikeenteeseesen sen kummenin kaduille kuin kauppoihin kuin ruokaravintoilihinkaan.

Olen sinkku ja läheisiin pidän  yhteyttä somessa, tekstiviestein ja puheluilla,

Kaikenkaikkiaan koko juttu on sujunut paremmin kuin hyvin.

Hengissä pysyminen on ainakin mulle tärkeämpää kuin jotkut naamakkain tapaamiset työkavereiden tai ns, ystävien ja tuttuje ystävien keskein. 

Kyllä oon yrittänyt olla yhteyksiisä niihin harvoihin kavereihin, jotka kuuluvat riskiryhmään.

Tosi harvoin, mutta alussa lähetin tsemppiviestejä.

Vanhempani ovat hoitaneet muut yhteydenpidot isovanhempiin ja muihin.

Mutta noin yleensä tuntuu tosi surulliselta tämä aika, että jotkut ovat tavallaan suuremmassas vaarassa viruksen kanssa kuin toiset.

Ihan normaalisti olen soitellut ja viestitellyt kaikille, joille ennen koronaakin soittelin ja viestittelin. Jonkin verran useammin vain. 

Vihaan sanaa riskiryhmä. Ihan vain tämän korona-ajan aikaansaannosta tuo. En ole kehenkään yhteydessä hänen sairautensa vuoksi, jos en muutenkaan ole yhteyksissä. 

No jokainen vastuussa omasta elämästään.

Ei mua kiinnosta niiden elämä, jotka välttämäät ovat halunneet hankkia tartunnan , matkustamalla esim. Itävaltaan laskettelamaan, vaikka juuri silloin alettiin julkaista tietoja siellä ilmi tulleista suurista tartunta määristä.

Jokainen on itse vastuussa elämästään, mutta tietenkään elämäänsä ei itse voin vaikuttaa aina lopullisesti. 

Mutta se, joka matkusteli ulkomaille senkin jälkeen, kun koronan tiedettiin jo levinneen Europpaan, on täysin välinpitämätön ihminen, ja on käytöksellään aiheuttanut myös muiden, kotimaassa pysyneiden ihmisten ja heidän perheesnä tartunna koronaan.

Pysykää nyt suomalaiset ainakin toistaiseksi kotonanna, älkääkä p,rkele tartuttako muita ihmisiä!

Piditkö yhteyttä vanhempiisi, isovanheempiisi joiden kanssa olet ollut normaalisti yhteyksissä ainakin viikottain tai jopa useista kertoja vkossa.

Äidin kanssa soittelin viikottain niin kuin muulloinkin. Miksi eristys olisi tätä muuttanut? Isovanhemmat ovat kuolleet ja muihin sukulaisiin en ole yhteydessä kuin satunnaisesti. 

Entä muut? Esimerkikisi ne ystävät, joiden kanssa liikuit ja pidit yhteyttä, mutta nyt he jäivät sivuun, koska kuuluvat riskiryhmään.

Jätin ihan kaikkien ystävien tapaamisen maaliskuussa riippumatta siitä, ovatko riskiryhmää vai eivät. Soiteltu ja viestitelty on heidänkin kanssaan. 

Olitko yhteydessä heihin somessa?

Jos eivät ole somessa, lähetitkö textareita ja kyselit vointia ja toivotitko tsemppiä?

En itse ole somessa, joten puhelut ja viestit ovat ainut tapa olla yhteydessä. En toivottanut tsemppiä. Samassa jamassa kun ollaan kaikki.

Riskiryhmään kuuluvat esim.syöpäsairaat, ykköstyypin diabetes, sydänsairaat, syövästä parantuneet, mutta edelleen hoitoa saavat, tietyn ikäiset ihmiset, koska heidän elimistönsä ei selviytyisi tästä tartuntataudista.

Jotkut heistä ovat perheettömiä, ei lapsia, eikä muitakaan läheisiä ihmisiä, kuin ne ystävät.

Otitko yhteyttä heihin yhtään kertaa?

Miksi ottaisin yhteyttä johonkin random syöpäsairaaseen, diapeetikkoon tms.? Ja miten sen edes tekisin, kun vierailut on kielletty?

En ole ottanut yhteyttä riskiryhmäläiskaveriin, koska hänestä ei ole minun suuntaan kuulunut mitään vuoteen. Olen kyllä miettinyt miten pärjäilee ja miten menee, mutta kun.

Kaveruus alkoi tuntua vähän yksipuoliselta. Sain viesteihin töykeitä vastauksia ja häntä vaikutti kiinnostavan enemmän muu seura. Niin en ole enää häirinnyt.