MTVuutiset: "Näiden kasvien ei kannata antaa levitä pihallesi"
"Vieraslajit ovat lajeja, jotka ovat levinneet uudelle alueelle ihmisen avustamina, joko tahallaan tai tahattomasti. Alueelle omin voimin tulleita lajeja kutsutaan tulokaslajeiksi.
ELY-keskuksen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen kertoo MTV Uutisille vieraslajien olevan kasvava ongelma Suomessa. Hänen mukaansa tunnetuimpia ja eniten haittaa aiheuttavia vieraslajeja ovat kurtturuusu, jättiputket, jättipalsami ja espanjansiruetana. Myös tienvarsista tuttu lupiini on liittynyt samaan sarjaan edellä mainittujen kanssa.
– Aikoinaan tienvarsiin jopa kylvettiin lupiinia, joka on ollut virhe, sanoo Leinonen.
Vieraslajit vievät alkuperäislajien kasvuympäristön, sillä lajit kilpailevat samoista resursseista. Leinosen mukaan vieraslajit onnistuvat usein syrjäyttämään alkuperäisen lajin, mistä syystä niiden leviämisen estäminen on tärkeää."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vieraslajit-yha-kasvava-ongelma-suo…
Kommentit (4)
Aikamoinen myönnytys jo tuo, mikäli ely-keskuksesta edes myönnetään jo tuo asia, ettei tienvarret ihan itsekseen ole alkaneet noin lupiinia kasvamaan.
Näkihän tuon, että kun tehtiin vaikka maa-aineksesta meluvalli, niin jo seuraavana kesänä se oli täynnä kukkivia lupiineita. Hyvä tsrkoitusvtietty sitoa maa nopeakasvuisten kasvien juurilla, ettei sadevesi huuhdo maata mukanaan.
Täällä keski-suomessa tosin kiisti joku asioista vastaava tuon täysin ja kertoi että ihan on maan mukana kulkeutuneet ja alkaneet kasvamaan.
Ei todellakaan noin tasasesti ja äkkiä. Vissiin tyhmänä piti niitä kenelle tuon tuolla tavalla esitti. Y
Tuo kurtturuusun vahingollisuus oli itselleni yllätys kun siitä luin. Sehän on ollut joka pihassa ihan tavallinen. Linnut kuljettaa siemeniä ja niitä päätyy rannikkoalueille, missä niistä kasvaa läpitunkematon vyöhyke rantahietikolle. Monet saaret on myös tuon takia täynnä tuota ruusua.
Tässä kuvia noista ruusuryteiköistä. Pilaavat hyviä rantoja, mitä ei Suomessa ole minusta yhtään liikaa.
https://www.iltalehti.fi/piha/a/ecd34b22-89e3-453f-9ebd-de9ed2cf4f20
Lupiinissa ei ole ravintoa pölyttäjille.
Vieraslajien poistossa on tärkeää se, että tunnistaa lajin. Kurtturuusun kanssa samankaltaisia ovat kurtturuusun kanssa risteytetyt ruusulajikkeet, jotka eivät kuitenkaan leviä niin hulluna.