Oudoin näkemäsi uni.
Kommentit (38)
Kari Taalasmaalla oli taksibisnes. Erehdyin menemään kyytiin, ja yllättäen oli rikolliset perässä. n45.
Uni, tai oikeastaan painajainen, joka ei jätä rauhaan. Näin tämän joskus vuosikymmen sitten, mutta edelleen se käy mielessä.
Seison vanhan ja rapistuneen linnan raunioilla, kiipeän ylös torniin tasanteelle, josta on näkymä kumpuilevien niittyjen ja peltojen yli. Yht'äkkiä taivaalle ilmestyy lentokoneita. Ensin yksi.. toinen.. lopulta niitä on kokonainen armeija. Havahdun ja tajuan, että lentokoneet ovat vanhoja, 2:n maailmansodan aikaisia ja huonokuntoisia taistelukoneita. Alkaa ilmataistelu. Seison edellen tornissa ja katselen taistelua peloissani. Olen paniikissa ja jähmettynyt. En kykene pakenemaan. Kaikki se sekasorto aivan silmieni edessä.
Heräsin järkyttyneenä ja aivan hiestä märkänä. Muistan hyvin sen kaaosmaisen ja helpottuneen tunteen, kun tajusin sen olevan vain painajaista. Mutta mieleen se tulee aina välillä vaivaamaan, se oli niin todellisen oloinen.
Ystäväni iäkäs äiti on sairastanut alzheimeria jo pitkään. Viime yönä unessa näin tämän rouvan bussissa ja ilahduin, kun hän on parantunut ja taas voimissaan. Herätessäni tajusin, että ystävän äiti taitaa olla lähdössä.
Sain lapsen Mr Spockin kanssa. Poika tuli.
Oli siinä aamulla ihmettelemistä. Tosin olin juuri katsonut Star Trek elokuvan.
Outoa on se, että olen unissani aina raskaana. Aina. Lapset on aikusia eikä oo mitää suunnitelmia vauvoista ollu vuosikymmeniin. Kerran sain 7 lasta kerralla ja kauhee paniikki, että mihin mä laitan niin monta vauvansänkyä.
Olin turistimatkalla Uudessa-Seelannissa (jossa en ole oikeasti koskaan käynyt, haaveillut matkasta vain) ja menimme ryhmän kanssa tutustumaan krematorioon. Jokaisen piti jättää jotain poltettavaksi sinne, pöydällä oli valkoinen laakea vati johon nämä "uhrilahjat" piti laskea. Minulla oli käsilaukussani varasydän, jonka olin ostanut siltä varalta että tarvitsisin joskus sydämensiirron, ja tajusin etten koskaan käyttäisi sitä, joten voisin jättää sen poltettavaksi. Vieressäni seisoi joku vanhempi mies, jota en tuntenut, ja hänkin asetti sydämensä vadille. Omassa sydämessäni oli hintalappu kiinni, ja kommentoin sitä englanniksi: Look, the price tag is still on. Katselimme yhdessä, kun sydämet paloivat poroksi.
Yleensä näen tylsiä ja arkisia unia, joissa esim. kävelen jossain tuntemattomassa kaupungissa, museossa, varastossa tms.
Mä opiskelen taidealaa ja viime yönä näin unta, että muutin ostoskeskukseen kioskin viereen. Joku tuli sanomaan, että kioskissa tarvitaan ylimääränen työntekijä ja mulle oli laitettu työvuoro ens maanantaille. Ihan kylmiltään siis mennä vaan sinne myymään. Huh, onneks heräsin.
Jos unessa joutuu joutuu kolariin, niin siihen yleensä herää. Mutta mä en herää, uni vaan jatkuu.
Unessa minun täytyi työntää neuloja silmänmunien taa. Oli kamala uni.
Vierailija kirjoitti:
Mä opiskelen taidealaa ja viime yönä näin unta, että muutin ostoskeskukseen kioskin viereen. Joku tuli sanomaan, että kioskissa tarvitaan ylimääränen työntekijä ja mulle oli laitettu työvuoro ens maanantaille. Ihan kylmiltään siis mennä vaan sinne myymään. Huh, onneks heräsin.
Jos tämä oli oudoin näkemäsi uni, millaisia unia yleensä näet? Luulisi että taidealan opiskelijan unet olisivat mielikuvituksellisempia.
Viime yönä näin unta, että kuulin tuttuni menneisyydestä kadonneen. Omalla kesäpaikallaan, ruumista ei ollut löytynyt. Mietin pitäisikö minunkin lähteä etsimään, mutta ajattelin että tuskinpa häntä löydän kun ei ole muutkaan löytäneet.
Oikeasti epäilen että kyseinen henkilö kuollut, ei ole enää tietoja netissä, ja sairasti levinnyttä syöpää. Varma en ole.
Olin tulossa töistä kotiin myöhään illalla ja huomasin, että kadonnut kissani oli bussipysäkillä. Otin sen syliin ja vein kotiin. Kotona mies totesi, että kissa oli narttu, ei se ollut meidän kissa. Kenet lienen unessa ottanut mukaan. Oikeesti se kissa ei kadonnut, se kuoli sairauteen monta vuotta sitte.
Outous on suhteellinen käsite. Ei aleta arvostelemaan toisten unia. Näitä on kiva lukea.
Menin unessa appivanhempien pellolla olevaan latoon ja huomasin, että vanhamumma oli siellä arkussa. Se oli oottanu sielä 10 vuotta eikä kukaan muistanu, että piti pitää hautajaiset.
Kierin Martti Ahtisaaren kanssa mummolan olohuoneen lattialla seksuaalissävytteisesti, vaikkakin Ahtisaarella oli puku päällä.
Benettonin F1-auto oli meidän talolle johtavan tien risteyksessä. Sit toinen uni. Iso maastokuvioitu lentokone tippui pieneen järveen ja sieltä nousi jättiläinen. Ufomaisia ilmiöitä taivaankannella myös. Niin kuin käytäisiin tähtien sotaa.
En ny tiedä oudoin, mutta viime yönä näin unta et mulle oli kasvanut semmoinen tumma karvoitus alapäästä napaan mikä miehillä on. Kuulemma johtui hormonikierukasta. Olin ihan kauhuissani.
Olin unessani kuussa, ihmettelin miten se on mahdollista ja katsoin kaukaisena näkyvää maapalloa.
Mielialaläääkkeiden kanssa näkee outojan unia. Positiiivisia pääosin. Kun otttaa alkoholia niin ne voiivat olla raakoja selviytymistarinoiita.