Spermasta kysymys naisille.
Pidättekö oman kumppaninne tuotoksesta? Iholla jne. Kysyn koska asia on kumman arkaluontoinen itselle siinä mielessä, että lähes loukkaantuisin jos oma nainen sitä inhoaisi kiihottuneena. Silloin asiasta yleensä ajattelee eri tavalla kuin muuten.
Kommentit (39)
Oman miehen sperma on miellyttävää, sillä voi leikkiä ja sitä tuntuu luonnolliselta niellä. Toisaalta ajatuskin jonkun satunnaisen ihmisen spermasta on ällöttävä.
Sperma yleensä ottaen on vastenmielistä. Jonkun satunnaisen lämmin lima suussa, YÖK.
Rakkaani sperma on jees. Nielen. Mielellään saa ruiskia päälleni. Niin hassua se on.
On aika iso osa seksiä ja koko parisuhdetta että nainen on sinut miehensä sperman kanssa. Käytännössähän se on ainoa asia, jota seksin yhteydessä konkreettisesti syntyy. Sperma naisen suussa ja iholla pitäisi olla ok, mutta ymmärrän kyllä naisiakin, jotka eivät siitä välitä.
Oma vaimo ei ota lastia suuhun ja ymmärrän. Multa tulee todella paljon ja kovalla paineella. Muutamia kertoja on ottanut, mutta kakomis refleksi tulee, vaikka kuinka koittais kielellä jarrutella kitalakeen. Päälle saan toki tulla minne huvittaa jos lähetyssaarnaajasta tulen päälle, ni pelkästään ulos vetäessä ekat lentää rinnoille asti, joskus kasvoille. Hän haluaa yleensä itse ohjailla vehjettä silloin kun tulen, varsinkin jos hän ottaa suihin minulta polvillaan ja minä seison. Silloin ohjailee molemmille rinnoilleen.
En pidä, mutten ällöksykään.
Jos tulee suuhun niin painaa mieluiten juurta myöten sisään, jotta sperma menee suoraan kurkkuun eikä mun tarvi maistaa sitä.
Sperma on kiihottavaa ja mukava saada sitä mihin vaan vaikka vaikea niellä.
Saa tulla kaikkialle muualle paitsi suuhun.
Miehelläni oli suhteen alussa ihme spermakompleksi (”ei se haittaa vaikkei multa tuliskaan”, ”voi ei lakanat menee sotkuun”, ”täytyy mennä pesulle sperma haisee”.) Olin tästä naisena ihan ihmeissäni! Mies sitten kertoikin, että ex-vaimo oli suostunut seksiin sillä ehdolla että mies ei tule ollenkaan, koska inhosi sperman sotkua. En voi käsittää! Epäilen jopa että voiko tämä olla totta vai keksikö mies tämän peitetarinaksi vaikkapa siksi, ettei vaan onnistunut laukeamaan kanssani tms.? Onko kukaan mies törmännyt naiseen joka ei anna miehensä laueta sperman takia?
Mutta joo takaisin aiheeseen. Itse olen vasta ihan viimeaikoina jotenkin alkanut hulluna kiihottumaan spermasta. Kiihotun ajatuksesta että mulla on pi**u täynnä sitä ja haluan hieroa sillä itseäni. Tykkään saada sitä rinnoille ja kiihotun kun saan juuri lauenneen spermaisen kalun suuhuni ”putsattavaksi” . Sperman nieleminen on fantasiatasolla jees , mutta ennemmin haluaisin sitä mahdollisimman paljon pil*uuni. Harmi että saa vaan yhden lastin kerrallaan :(
Tykkään oman rakkaan spermasta kyllä. Ehkä se on joku biologinen reaktio että oman miehen sperma on kivaa? Haluaisin että hän laukeaa rinnoilleni ja pepulleni, sekä sisääni. Ajatuksena rakastan myös että hän laukeaa suuhuni tai syvälle kurkkuun, mutta käytännössä ikävä kyllä siitä tulee oksennusrefleksi :( Mutta olen sanonut että saa tulla naamallekin sitten jos haluaa leikkiä, kun suuhun on niin vaikeaa.
Mausta en kyllä hirveästi tykkää, enemmän se ajatus ja visuaalinen näky on ihania.
Tykkään ottaa kyllä suihin. Mielelläni ottaisin lastit myös naamalle, mutta olen todella herkkäihoinen ja herkästi allergisoiva, niin saan aina spermasta kauhean ihottuman :D Ja mua oikeasti harmittaa se, koska se olis musta vaan todella kiihottavaa
Vierailija kirjoitti:

Mullekin sperma aiheuttaa silloin tällöin ihoreaktion, vaikka sen pesisi heti pois. Oon miettinyt liittyisikö miehen ruokavalioon tms, kun ei se kuitenkaan aina tapahdu eli en oo mitenkään kaikelle spermalle herkkä/allerginen.
Vierailija kirjoitti:
Tykkään ottaa kyllä suihin. Mielelläni ottaisin lastit myös naamalle, mutta olen todella herkkäihoinen ja herkästi allergisoiva, niin saan aina spermasta kauhean ihottuman :D Ja mua oikeasti harmittaa se, koska se olis musta vaan todella kiihottavaa
Hienoa kuitenkin kuulla, että on naisia joille sopisi ajatuksena kasvoille laukeaminen. Miehenä en ajattele sitä mitenkään naisen alistamisena, jona sitä jotkut pitävät. Sperma vaan on hyvin miehinen asia ja sen päätyminen naisen kauniille kasvoille on vahva kontrasti maskuliinisuuden ja feminiinisyyden välillä.
AP
Pidän mieheni spermasta. Otan suihin ja mielen. Joskus mies laukeaa esim vatsalle ja se ei haittaa yhtään.
Vasta nykyisen poikaystäväni kanssa olen "löytänyt" sperman kiihottavuuden. Aiemmin on ollut vähän ällö fiilis koko tahnasta, mutta nykyään rakastan sillä leikkimistä. Ehkä eniten nautin suuhun laukeamisesta, mutta kaikki muukin käy.
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni oli suhteen alussa ihme spermakompleksi (”ei se haittaa vaikkei multa tuliskaan”, ”voi ei lakanat menee sotkuun”, ”täytyy mennä pesulle sperma haisee”.) Olin tästä naisena ihan ihmeissäni! Mies sitten kertoikin, että ex-vaimo oli suostunut seksiin sillä ehdolla että mies ei tule ollenkaan, koska inhosi sperman sotkua. En voi käsittää! Epäilen jopa että voiko tämä olla totta vai keksikö mies tämän peitetarinaksi vaikkapa siksi, ettei vaan onnistunut laukeamaan kanssani tms.? Onko kukaan mies törmännyt naiseen joka ei anna miehensä laueta sperman takia?
Mutta joo takaisin aiheeseen. Itse olen vasta ihan viimeaikoina jotenkin alkanut hulluna kiihottumaan spermasta. Kiihotun ajatuksesta että mulla on pi**u täynnä sitä ja haluan hieroa sillä itseäni. Tykkään saada sitä rinnoille ja kiihotun kun saan juuri lauenneen spermaisen kalun suuhuni ”putsattavaksi” . Sperman nieleminen on fantasiatasolla jees , mutta ennemmin haluaisin sitä mahdollisimman paljon pil*uuni. Harmi että saa vaan yhden lastin kerrallaan :(
Tietäisitpä vaan, kuinka monelle naiselle seksissä on tärkeintä on se, ettei tule sotkua.
No jo on, jos ei saa tulla sotkua. Välillä on kausua etten halua muuten lauetakkaan kun vaimon päälle. Ei ole kyllä ikinä ollut ongelmia ja varmasti joka kohtaan kropassa olenkin roiskinut. Olen aina ollut runsasmällinen ja tulee paineella, mikäs sen hienompaa on kun roiskia spermat ympäri kroppaa.
En mä siitä erityisemmin pidä, mutten kammoksukaan. Kuten joku sanoi, olen sinut sen kanssa. (Siis ainoastaan oman kumppanini, ei muiden.) Ihan yhtä lailla olen sinut kuukautisvereni kanssa.
Ei mitenkään erityisen vastenmielistä, mut en mä siitä mitään suurempia kiksejä saa, noin niin kuin aineena. Kiihottavampaa on se kun kalu sykkii ja purkautuu lauetessaan. Saa kyllä mielellään laueta myös pepulle/rinnoille/vatsalle, ja sekin on ihan kiihottavaa välillä, mut mieluummin mun sisälle kun se tuntuu niin ihanalta. Kasvoille ja suuhun en tykkää.
Ja jälkeenpäin kyllä ennemmin pyyhin/pesen sotkut pois kuin alan leikkimään sillä. Paitsi että toimii kivana liukasteena jos mies hoitelee mut vielä käsin loppuun lauettuaan ensin sisään. Ja kieltämättä ajatus toisesta miehestä jälkiliukkailla kiehtoisi myös...
Yök, lima on limaa, sotkuista ja haisee pahalle. Yök!