Oletko erakko tai tunnetko erakon?

Kerrostalo, vuokratulot, puoliso, aikuinen lapsi, vanhemmat.

Minä itte. Asun yksin ok-talossa. En tällä hetkellä käy töissä ja harrastuksetkin itsenäisiä. Tuttuja on, mutta ei ketään oikeasti läheistä. Aviossa olen ollut, mutta myöhemmät miesjutut on viilentyny kaikki aika nopeesti, en oikein osaa ihmisten kanssa enää ollakaan. Seksiä kaipaan ajoittain, mutta enpä enää jaksa asian eteen mitään tehdä. Kumppania en usko enää löytäväni, jotenkin en näe itteeni enää kenenkään kanssa parisuhteessa eikä mulla lapsiakaan ole eikä tule. Eläimiä on monta ja niiden kaa sujuu kommunikointi ok ja viihdyn :)

N43

Aikoinaan opiskellessa asuin reilun vuoden solukaksiossa, jonka toisessa huoneessa asui hyvin hoikka tyttö, joka pysyi huoneessaan ja kävi vain kerran viikossa kaupassa ostamassa leivän ja mehua. Hän opiskeli lukemalla, ja noudatti tarkkaa päiväjärjestystä johon kuului yksi ateria päivässä, joka koostui parista voileivästä ja laimennetusta mehusta. Yritin jutella parikin kertaa tytön kanssa, mutta ei hän muuta kuin vastaili kysymyksiin. Kerran hänellä kävi kaveri kotipaikkakunnalta, mutta osuin paikalle yhteisiin tiloihin kun se kaveri vaikutti kyllästyneeltä tytön omituiseen puhumattomuuteen ja alkoi juttelemaan kanssani. Tytöstä tuskin moni uskoi ulkonäön perusteella mitään epätavallista, mutta oli jo silloin hankalaa kuvitella sitä tyttöä elämässä aikuisena tavallista perhe-elämää sillä tavoin puhumatta koskaan parin sanan vastausta enempää. Tyttö eli siis mielestäni erakon tavoin jo parikymppisenä, koska hänellä ei ollut yhtään sellaista ihmissuhdetta, jossa hän olisi osallistunut keskusteluun ja sanonut ääneen mitä ajattelee. Tyttö ei ollut ujo (kuten itse olin), häntä ei vain koskaan kiinnostanut sanoa kenellekään mitään.

Pääkaupunkiseudulla liikkuessa huomaa paljon yksineläjiä, jotka hukkuvat kaupungin ihmismassaan mutta joilla selvästi ei ole varsinaisia ihmissuhteita. Sen huomaa jos heidän kanssaan alkaa keskustella, koska suhtautuminen muihin on välttelevä ja jutut vähän erikoisia. Moni ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon aikuisia ihmisiä kaupungeissa elää ilman ihmissuhteita. Ei siinä mitään, jos se on oma valinta, mutta se on yllättävän tavallista.

Vierailija kirjoitti:

Minä itte. Asun yksin ok-talossa. En tällä hetkellä käy töissä ja harrastuksetkin itsenäisiä. Tuttuja on, mutta ei ketään oikeasti läheistä. Aviossa olen ollut, mutta myöhemmät miesjutut on viilentyny kaikki aika nopeesti, en oikein osaa ihmisten kanssa enää ollakaan. Seksiä kaipaan ajoittain, mutta enpä enää jaksa asian eteen mitään tehdä. Kumppania en usko enää löytäväni, jotenkin en näe itteeni enää kenenkään kanssa parisuhteessa eikä mulla lapsiakaan ole eikä tule. Eläimiä on monta ja niiden kaa sujuu kommunikointi ok ja viihdyn :)

N43

Melkein suoraan kuin minun näppikseltäni kirjoitettu!

Exän kanssa hyvät välit, eläimiä puolisen tusinaa, vanha itse maksettu mökki kaukana korvessa. Kyllä se niin on sanottava, että lemmikkieläimet pyyteettömällä rehellisellä olemassaolollaan tuovat enemmän iloa kuin suurin osa ihmisistä, harvan kanssa syntynyt koskaan mitään syvällistä henkistä yhteyttä. Lapsia olisin ollut valmis vastaanottamaan 25-30 vuotta sitten, mutta maailmanmeno on muuttunut niin epämiellyttäväksi monessakin suhteessa, etten enää nykysuomessa haluaisi lisääntyä.

t: N

"Yritin jutella parikin kertaa tytön kanssa, mutta ei hän muuta kuin vastaili kysymyksiin."

Deittailun perusteella vaikuttaa ihan normaalilta naisten käytökseltä.

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan opiskellessa asuin reilun vuoden solukaksiossa, jonka toisessa huoneessa asui hyvin hoikka tyttö, joka pysyi huoneessaan ja kävi vain kerran viikossa kaupassa ostamassa leivän ja mehua. Hän opiskeli lukemalla, ja noudatti tarkkaa päiväjärjestystä johon kuului yksi ateria päivässä, joka koostui parista voileivästä ja laimennetusta mehusta. Yritin jutella parikin kertaa tytön kanssa, mutta ei hän muuta kuin vastaili kysymyksiin. Kerran hänellä kävi kaveri kotipaikkakunnalta, mutta osuin paikalle yhteisiin tiloihin kun se kaveri vaikutti kyllästyneeltä tytön omituiseen puhumattomuuteen ja alkoi juttelemaan kanssani. Tytöstä tuskin moni uskoi ulkonäön perusteella mitään epätavallista, mutta oli jo silloin hankalaa kuvitella sitä tyttöä elämässä aikuisena tavallista perhe-elämää sillä tavoin puhumatta koskaan parin sanan vastausta enempää. Tyttö eli siis mielestäni erakon tavoin jo parikymppisenä, koska hänellä ei ollut yhtään sellaista ihmissuhdetta, jossa hän olisi osallistunut keskusteluun ja sanonut ääneen mitä ajattelee. Tyttö ei ollut ujo (kuten itse olin), häntä ei vain koskaan kiinnostanut sanoa kenellekään mitään.

Pääkaupunkiseudulla liikkuessa huomaa paljon yksineläjiä, jotka hukkuvat kaupungin ihmismassaan mutta joilla selvästi ei ole varsinaisia ihmissuhteita. Sen huomaa jos heidän kanssaan alkaa keskustella, koska suhtautuminen muihin on välttelevä ja jutut vähän erikoisia. Moni ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon aikuisia ihmisiä kaupungeissa elää ilman ihmissuhteita. Ei siinä mitään, jos se on oma valinta, mutta se on yllättävän tavallista.

1 tässä. Tuli vietettyä normaali perhe-elämä, on se mahdollista. Jostakin syystä universumi lähetti yltiösosiaalisen ekstroverttilapsen, joten raskasta oli, mutta tulipahan tehtyä.

Up

Välttelen ihmisiä sen, minkä kerkeän. Olen katkaissut myös yhteydet kaikkiin. Haluan vaan olla rauhassa. On niin ikäviä asioita tapahtunut ihmisten kanssa. Enkä halua enää lisää ikävyyksiä. Ihana olla vihdoinkin yksin. Töissä on pakko käydä. 

Olen ns. sosiaalinen erakko. Tykkään omasta seurastani, mutta pärjään kuitenkin muiden ihmisten kanssa, jos on pakko.

- n68v -

Syvä yksinäisyys ruokkii muiden ihmisten väärin ymmärtämistä, joka puolestaan lisää kroonista yksinäisyyttä.

Tyytyväisiä erakkojakin on mutta he ovat äärimmäisen harvinaisia.

Vuokralla kerrostalossa, tietokoneella kaiken valveillaoloajan, harvakseltaan näen vanhemman/sisaruksen vilaukselta ja vaihdan muutaman sanan.