Onko muita, jotka ei oo kolmekymppisenä saanut vielä mitään aikaiseksi?

aikuisen tasaista elämää. En sitten tiedä onko se mikään menetys.

Itse sain just opinnot sentään suoritettua, mutta muu on vielä vaiheessa. Taitaa olla kriisiä ilmassa. Laiska, tyhmä ja saamaton...

Vaikka nyt olenkin vasta 25v, niin tuntuu etta olen ikatovereitani paljon jaljessa. Mies on ja yksi lapsi ja toinen tulossa. En ole kuitenkaan aloittanutkaan opiskeluja, en ole ollut koskaan muutamaa kuukautta pitemmassa kokoaikaisessa tyosuhteessa, saati etta tyo olisi koskaan ollut tyydyttavaa, enka ole viela edes ajatellut hankkivani omaa asuntoa.



Hassuinta on, etta en edes pida naita asioita kovin tarkeana, koska en aio jaada Suomeen asumaan enka myoskaan haaveile palkkatyosta vaan omasta yrityksesta.

eli muutin suoraan kotoa miehen kanssa yhteen (sama edelleen ja toivottavasti lopun ikää), en ole matkustellut, en elänyt itsenäistä elämää tai nähnyt maailmaa. Joskus se jotenkin kaihertaa. Velkaa on, ei omaisuutta, ei työpaikkaa.



Mutta olen onnellinen ja tunnen savuttaneeni kaiken tarpeellisen; on tyydyttävä avioliitto, ammatti ja kaksi lasta. Niin tavista kuin onkin, niin en ole enempää koskaan toivonutkaan =)

Harmittaa TOSI paljon etten lukenut itseäni ylioppilaaksi silloin aikanaan vaan jätin lukion kesken.



Aion kuitenkin sen läpi joskus käydä ja syksyllä aloitan nettiluion kautta kurssit.

Ei se niidenkään elämä välttämättä mitenkään raiteillaan ole, joilla on jo ammatti ja perhe.



Esimerkkinä minä: ammatti väärä, parisuhde ollut kärsimystä, viimeiset kymmenen vuotta olen miettinyt eroa, mutta en sittenkään ole saanut erotuksi. En vieläkään tiedä, mikä musta tulee isona, ja millaiselta mun elämä tulee näyttämään, ja ikää jo 37.

KOLMENKYMPIN KRIISI ISKEE PÄÄLLE!!!



On aika tehdä jotain asialle.

T: 7

pätkittäisiä työsuhteita, aloilleen asettumisen vaikeutta. Aina jos teen jotain, mietin, että pitäisi sittenkin tehdä jotain muuta. Siis työ, maa, jossa asuu jne. Tuntuu hassulta lukea täältä ihmisistä, jotka kolmekymppisinä elelee harmonista perhe-elämää tehtyään ensin uraa monta vuotta...

Mulla kyllä on onneksi samanlaisia kavereitakin, eli omissa piireissäni olen enemmänkin sääntö kuin poikkeus.