Olinko " vittumainen" asiakaspalvelulle?
Lasku tuli eilen ja eräpäivä oli jo viime pe. Soitin sitten asiakaspalveluun ja sieltä ei laskutuspuolelta ikinä vastattu. Tämäkin nostatti vitutuksen päälle. Lopulta puhelu siirtyi tav. asiakaspalvelun puolelle missä sitten homma hoidettiin. Nainen kysyi miksi soitan laskusta, tiedustelin piruuttani että miten näin on että lasku tulee tällä viikolla ja eräpäivä oli viime viikolla, yleensä lasku tulee etukäteen ja ihmisellä on se 7 tai 14 päivää maksuaikaa. Kysyin myös että pitääkö minun muka heti maksaa se vaikka eräpäivä on mennyt ennen kun edes lasku on tullut, tiedustelin että eikö laskussa aina pidä olla tietty maksuaika. Nainen sitten tiedusteli että milloinka minulla on varaa maksaa se, vastasin vaan että se ei ole kyse siitä että onko minulla varaa nyt vai ei maksaa se vaan se on periaatekysymys. Lupasi sitten lisätä sitä maksuaikaa. Ja todellakin ei ole siitä kyse että minulla ei olisi varaa maksaa se nyt mutta rupesi jo vituttamaan tämän firman toiminta. Ei ole ensimmäinen kerta kun niiden posti tulee myöhässä tai ei tule ollenkaan perille.
Kommentit (10)
Mä olisin vielä vittumaisempi ja tekisin kyselyn kuluttajavirastolle. Tuleepahan firmalle töitä, kun joutuvat antamaan selvityksen ja jos näitä tulee paljon, saattavat joutua viranomaisten syyniin.
liian lyhyt maksuaika (alle viikko tai kaksikin) ja vielä älyttömämpää, jos maksuaikaa ei ole lainkaan. Yrittäjäopistossa meille on ainakin opetettu, että vähintään 7pvä maksuaikaa laskulle ja postitettava samana päivänä kun on koneelta ulos lasku ajettu! Ja jos on lasku myöhässä, ei krävöötä ennen kuin on ollut viikon myöhässä... Hyvä kun valitit (ellei sitten ollut tosiaan kyse jostain palvelusta, joka edellyttää välitöntä maksamista = esim. matkalippu)!
kun on lähettänyt tai edes tulostanut? Noi laskuajot ja postitukset on isommilla firmoilla varsinkin yleensä jonkun ulkopuolisen hallussa. Kyllä ne siellä firmassakin tietää, jos joku laskuerä on lähtenyt myöhässä tai ei ollenkaan asiakkaalle ja ei siihen mitään kitkerän sävyisiä puheluja tarvita, kun saat eräpäivän myöhemmäksi. Yleensä ovat sen tehneet jo automaattisesti, kun huomaavat virheen tapahtuneen.
Kyllä sen asiakkaankin pitää osata käyttäytyä.
kuvaamasi käytös oli vielä ihan kesyä :)
Itseäni ainakin huvittaa ihmiset jotka vetää ihan hirveet palkokasvit sieraimeen jostain tällaisesta pikkujutusta. Ihmisellä on varmasti paha olla jo ihan muista syistä kuin vain yhdestä eräpäivästä. Ja posti ei koskaan hukkaa mitään? toivottavasti helpotti kun pääsit purkautumaan.
tuskin on ollut tahallinen virhe eika tama ko. asiakaspalvelija voinut tietaa miksi lasku tuli myohas (oletan etta kyseessa on iso firma). Eiko han kuitenkin vastannut ihan asiallisesti ja olisi siirtanyt erapaivaa ongelmitta, eli mika siina nyt viela sen jalkeenkin oli ongelmana? Ymmartaisin jos ko. asiakaspalvelija olisi alkanut vankaamaan vastaan tms.
Ei asiakkaan pidä joutua soittelemaan perään ja pyytämään eräpäivän siirtoa, jotta ei joutuisi maksamaan viivästyskorkoa ja myöhästymismaksuja (jotka noin huonosti laskutuksen hoitava firma lähettää yhtä huolimattomasti). Jos laskujen postittamisessa menee niin kauan, niin sitten laittavat tulostusvaiheessa eräpäivään viikon lisää.
Enkä todellakaan jaksa käydä jotain puhelinlaskun erittelyitä läpi. Tsekkaan vain loppusumman, josta kyllä voi päätellä laskun oikeellisuuden.
Itse käytän tätä maksutapaa kaikkeen mahdolliseen, joka sen vain voi myöntää. Tietysti sillä edellytyksellä, että tilillä on aina tarpeeksi katetta ;-)
vaan firma voi vaatia heti laskua maksettavaksi. Varsinkin pienet firmat haluavat laskun maksettavaks heti. Mikään laki tms. ei sano, että laskulla olisi tietty aika, jolloin se olisi vasta maksettava.
Jos laskulla on esim. 7 pv maksuaikaa, se lasketaan laskun kirjoittamispäivästä, jos se kirjoitetaan pe ja kakospostissa tulee asiakkaalle vasta ke-to, ei jää paljoa aikaa maksaa.
Ja hyvä kun valitit. Suomalaisilla on se vika että nuristaan ja valitetaan ns. selän takana mutta kritiikkiä tai neg. palautetta ei uskalleta antaa.