"Pakotatteko" teinin etävanhemmalle?

13-vuotias poikani ei haluaisi enää käydä isällään, jossa on säännöllisesti joka toinen viikonloppu. Mitään erityistä syytä haluttomuuteen en ole kuullut, vaikka asiasta on monta kertaa puhuttu, ei ole ollut riitaa tai muita ongelmia, ja isä on ollut pojalle ja hänen pikkusiskolleen aina tärkeä ja rakas. Erosimme viisi vuotta sitten miehen alkoholinkäytön takia, ja ihan aluksi tapaamiset olivat tämän takia jäissä, mutta mies on nyt raitistunut (eikä pojan mukaan ole ratkennut) ja hoitaa aivan asiallisella tavalla kaiken, kun lapset ovat hänellä. Välillä olen tosin ajatellut, että miehen kotona voi olla ankeaa ja ehkä yksinäistäkin, koska mies ei taida järjestää lapsille mitään ohjelmaa, vaan luultavasti lähinnä makaa sohvalla ja tuijottaa kännykkää. Olen ajatellut että mahdollisimman läheinen suhde isään on tärkeä lapsille ja olen tukenut ja pitänyt huolta säännöllisistä tapaamisista, vaikka jossain vaiheessa isä olisi varmaan voinut vain kadota. Olen harkinnut jos vähentäisin lasten isäpäiviä. Toisaalta tuntuu kauhealta miehen puolesta, joka varmasti haluaa olla lastensa kanssa, mutta toisaalta täytyyhän lapsen toiveita kunnioittaa näissä asioissa. Mutta kuinka pitkälle? Tuntuisi ihan mahdottomalta ajatukselta, että lapset eivät enää kävisi ollenkaan isällä ja ajattelen että he ovat myöhemmin tyytyväisiä, ettei suhde isään katkennut. Meillä on siis yhteishuoltajuus, käytännössä olen yksinhuoltaja, jota lasten isä hieman auttaa. Haluttoman teinin pikkusisko käy ihan mielellään isällä, mutta ei myöskään halua olla siellä yhtään enempää, pikemmin vaikka vähän vähemmän. Omistakin syistä tietysti haluan että lapset olisivat välillä vähän aikaa isällään, niin saan vähän hengähdystaukoa aika raskaasta arjestani ja keskittyä itseeni ja miesystävän kanssa olemiseen. Miten olette muut toimineet näissä tilanteissa, eivätköhän nuo teinit ala ilmoitella jo mielipiteitään aika selvästi näistä asioista?