Varakas, millaiseksi kuvittelet vähävaraisen elämän?

Miksi kuvittelet minun moista ajattelevan?

Minä en ole varakas, mutta tiedän, että köyhien elämä on täynnä stressiä. Suurin osa on köyhä ilman omaa syytä. Silti saavat kokea väheksyntää, ja alaspäin katsomista. Elämässä on vähemmän vaihtoehtoja, ja pienikin ylimääräinen rahan tarve tuottaa suurta stressiä, vaikka pieniä säästöjä olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole varakas, mutta tiedän, että köyhien elämä on täynnä stressiä. Suurin osa on köyhä ilman omaa syytä. Silti saavat kokea väheksyntää, ja alaspäin katsomista. Elämässä on vähemmän vaihtoehtoja, ja pienikin ylimääräinen rahan tarve tuottaa suurta stressiä, vaikka pieniä säästöjä olisikin.

Päinvastoin itseasiassa.

Millaisia vastauksia luulet saavasi tuollaiseen kysymykseen? Todennäköisesti saat aika ilkeitä. minullakin tuli heti mieleen, että ilmeisesti sellaista elämää ei ole. Köyhyys on oma valinta, vain 5% on sillä tavalla henkisesti tai fyysisesti vammautuneita, ettei heistä ole suunnittelemaan elämäänsä huomista pitemmälle. Kaikilla muilla köyhyys on vapaaehtoista, laiskuutta tai tahdottomuutta. Kaikki, jotka haluavat muutosta, pystyvät siihen.

Oletko tyytyväinen? Tuossa tuli nyt ajatukseni raakana, ilman että sitä puetaan mihinkään "olosuhteiden uhri" - korulauseisiin. Tuotako halusit?

Varmasti jatkuvaa stressiä rahan puutteesta, unettomia öitä, häpeää kun ei voi tehdä mitään ylimääräistä kuten mennä kahville kaverin kanssa tai leffaan..ostaa mitään kivaa hetken mielijohteesta. Lista vaan jatkuu. Tällaista oli elämäni köyhänä.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole varakas, mutta tiedän, että köyhien elämä on täynnä stressiä. Suurin osa on köyhä ilman omaa syytä. Silti saavat kokea väheksyntää, ja alaspäin katsomista. Elämässä on vähemmän vaihtoehtoja, ja pienikin ylimääräinen rahan tarve tuottaa suurta stressiä, vaikka pieniä säästöjä olisikin.

No minä en ainakaan väheksy köyhiä ihmisiä!

Tuntuu pahalta ajatuskin ja alkaa surettaa. En pidä rahaa itsestään selvänä asiana ja pyrin auttamaan huonommassa asemassa olevia ihmisiä parhaani mukaan.

En kuvittele vaan tiedän, koska siitä on kokemusta nuoruudesta: Jatkuvaa huolta rahojen riittävyydestä. Kun pesukone hajosi, etsittiin jostain käytetty tilalle. Syötiin halpaa ruokaa, tehtiin kotiviiniä ja ostettiin halpoja vaatteita viimeisessä hädässä. Matkailusta ei ollut puhettakaan. Kävelin tai menin fillarilla joka paikkaan, ettei tarvinnut maksaa bussilippua.

Usein meinasi näköalattomuus iskeä, mutta lopulta löytyi töitäkin. Ensin pienipalkkaisia, osapäiväisiä hanttihommia ja lopulta omalta alaltakin.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole varakas, mutta tiedän, että köyhien elämä on täynnä stressiä. Suurin osa on köyhä ilman omaa syytä. Silti saavat kokea väheksyntää, ja alaspäin katsomista. Elämässä on vähemmän vaihtoehtoja, ja pienikin ylimääräinen rahan tarve tuottaa suurta stressiä, vaikka pieniä säästöjä olisikin.

Eli puhut kokemuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Millaisia vastauksia luulet saavasi tuollaiseen kysymykseen? Todennäköisesti saat aika ilkeitä. minullakin tuli heti mieleen, että ilmeisesti sellaista elämää ei ole. Köyhyys on oma valinta, vain 5% on sillä tavalla henkisesti tai fyysisesti vammautuneita, ettei heistä ole suunnittelemaan elämäänsä huomista pitemmälle. Kaikilla muilla köyhyys on vapaaehtoista, laiskuutta tai tahdottomuutta. Kaikki, jotka haluavat muutosta, pystyvät siihen.

Oletko tyytyväinen? Tuossa tuli nyt ajatukseni raakana, ilman että sitä puetaan mihinkään "olosuhteiden uhri" - korulauseisiin. Tuotako halusit?

Suurin osa suomalaisista ei ole köyhiä eikä varakkaita. En usko, että sinäkään olet varakas. Enkä usko, että aloittaja saa kovin montaa vastausta varakkailta. Köyhyys on muutenkin todella suhteellinen käsite. Jossain pikkupaikkakunnalla keskituloinen 3000 tienaava on kirjaimellisesti keskituloinen, pk-seudulla hän on köyhä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi kuvittelet minun moista ajattelevan?

Koska varakkaat yleensä ovat ihan fiksuja ihmisiä, jotka näkevät maailmaa myös oman kuplansa ulkopuolelta.

Käydään lähikaupassa (koska ei autoa) ostamassa eineksiä, tupakkaa ja muutama bisse. Istutaan parvekkeella tupakoimassa ja juorutaan naapurin Lissun kanssa. Aikaa on, koska ei työtä. Yhdessä haukutaan Kelan virkailijaa, joka pyytää jotain jonninjoutavia liitteitä hakemukseen. Kirjoillaan välillä lapselle, joka läikäytti kaakaota pöydälle (lapsen päivällinen paahtoleivän lisäksi). Kun toimeentulotuki tulee tilille, käydään laittamassa ripset, iskä ottaa uuden tatuoinnin ja tupakka ja bissevarastoa täydennetään. Tehdään työkkärin painostuksesta yksi työhakemus, jossa kirjoitusvirheitä ja sanotaan suoraan, että duuni ei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Millaisia vastauksia luulet saavasi tuollaiseen kysymykseen? Todennäköisesti saat aika ilkeitä. minullakin tuli heti mieleen, että ilmeisesti sellaista elämää ei ole. Köyhyys on oma valinta, vain 5% on sillä tavalla henkisesti tai fyysisesti vammautuneita, ettei heistä ole suunnittelemaan elämäänsä huomista pitemmälle. Kaikilla muilla köyhyys on vapaaehtoista, laiskuutta tai tahdottomuutta. Kaikki, jotka haluavat muutosta, pystyvät siihen.

Oletko tyytyväinen? Tuossa tuli nyt ajatukseni raakana, ilman että sitä puetaan mihinkään "olosuhteiden uhri" - korulauseisiin. Tuotako halusit?

Minulla on odotuksia siitä millaisia vastauksia tältä palstalta nyt yleensä saa, mutta oli kysely vähävaraisille ja ajattelin kääntää toisinpäin.

Oma elämä on mukavaa. Köyhyys näkyy siinä, että ei voi levitellä rahojaan mihinkään, mutta arjessa ei tarvitse stressata. On ruokaa, koti ja palkasta pystyy säästämään matkaan tai uuteen vaatteeseen. Sitähän tässä ei kysytty, mutta kuitenkin. Kk-tulot 200-700 euroa, yleensä tuosta keskeltä. Ei tukia.

Enkä oikein millään voi provosoitua täällä tai suhtautua kovin tosissaan. Kunhan kyselen.

aloittaja

Enpä ole paljoa ajatellut, mutta olin viikolla asuinalueella, jossa lähes kaikki kämpät ovat vuokrakämppiä ja asujina on varsin eri näköistä porukkaa kuin minä. Vaikka olin siellä päiväsaikaan, niin se oli kuin eri maailmasta. Vastaan tuli ties mitä narkkareita, muuten vain juoppoja, lilatukkaisia naisia sivusiileillä, tatuoinnilla ja lävistyksillä koristeltuja ihmisiä ja ihan kaikkea. Heidät ajattelen todella varattomiksi kaikin puolin ja en edes välitä kuulla minkälaiset tarinat heillä on. En halua myöskään auttaa heidänlaisiaan tyyppejä ollenkaan.

Tekeviä ja yritteliäitä vähävaraisia sen sijaan yritän auttaa mm. viemällä hyväkuntoisia vaatteita kierrätykseen ja lahjoittamalla esim. huonekaluja ja lasten vanhoja urheiluvälineitä ilmaiseksi suoraan tarvitseville. Heistä haluan pitää huolta ja saada vaikka heidän lapsille mukavan lapsuuden, josta on hyvä lähteä eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Enpä ole paljoa ajatellut, mutta olin viikolla asuinalueella, jossa lähes kaikki kämpät ovat vuokrakämppiä ja asujina on varsin eri näköistä porukkaa kuin minä. Vaikka olin siellä päiväsaikaan, niin se oli kuin eri maailmasta. Vastaan tuli ties mitä narkkareita, muuten vain juoppoja, lilatukkaisia naisia sivusiileillä, tatuoinnilla ja lävistyksillä koristeltuja ihmisiä ja ihan kaikkea. Heidät ajattelen todella varattomiksi kaikin puolin ja en edes välitä kuulla minkälaiset tarinat heillä on. En halua myöskään auttaa heidänlaisiaan tyyppejä ollenkaan.

Tekeviä ja yritteliäitä vähävaraisia sen sijaan yritän auttaa mm. viemällä hyväkuntoisia vaatteita kierrätykseen ja lahjoittamalla esim. huonekaluja ja lasten vanhoja urheiluvälineitä ilmaiseksi suoraan tarvitseville. Heistä haluan pitää huolta ja saada vaikka heidän lapsille mukavan lapsuuden, josta on hyvä lähteä eteenpäin.

Minä asuin viisi vuotta kaupungin vuokratalossa, jossa asui monenlaista porukkaa. Oli ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä, joista ihmettelin, miksi he siellä ylipäätään asuivat. 90-luvun lamassa oli paljon työttömiä, sairaselkeläisiä, mielenterveysongelmaisia, narkkareita ja alkoholisteja. 

Erityiseseti on jäänyt mieleen seinänaapurina asunut entinen asunnoton alkoholisti, joka oli saanut sen asunnon. Sen yksiössä majaili muutama sen edelleen asunnoton kaveri ja meno oli sen mukaista. Kerran se tuli keskellä yötä soittamaan ovikelloa ja lainaamaan suolaa, kun oli keittänyt perunoita. Annoin sille suolaa ja menin takaisin nukkumaan. 

Seuraavana perjantaina istuttiin avovaimon kanssa parvekkeella ja juotiin kotiviiniä. Naapuri kurkisti omalta parvekkeeltaan ja halusi välttämättä tarjota kiitokseksi Aperiittaa pahvimukista. Ai mitä yhteisöllisyyden riemua! 😊

Minä olin köyhä niin lapsena kuin opiskelijana. Lapsena se oli kurjaa, mutta opiskelijana enää ei kun pääsi kuitenkin itse määräämään niistä vähistä rahoistaan. Minusta elämäni opiskelijana ei ollut mitenkään kurjaa. Tosin tilannetta auttoi se, kun kaikki kaveritkin olivat suunnilleen yhtä köyhiä ja tilanteen tiesi väliaikaiseksi.

Nyt olen jo vuosikaudet kuulunut parhaiten tienaavaan kymmenykseen. Toki voin nyt käyttää rahaa huolettomammin, asua väljemmin ja matkustella, mutta en minä pohjimmiltaan tunne elämääni kauhean paljon erilaiseksi.