Kielsin miestä järjestämästä äitienpäivää

Meillä on neljä lasta, kaksi heistä jo täysi-ikäisiä. Joka ikisen isän- ja äitienpäivän aamupaloineen, lounaineen ja lahjoineen olemme järjestäneet joko mies tai minä. Mukaviahan nuo ovat muistamiset olleet; mies osaa ostaa mieluisan lahjan ja järkätä kauniin/herkullisen aamiaisen. Samoin minä miehelle. Sanoin meillä on juhlittu jokaisen lapsen ja aikuisen kaikki synttärit, sankarin persoona ja mieltymykset huomioiden.

Mutta... näiden 20.v aikana, joina olemme näitä järkänneet, lapset eivät ole oppineet mitään toisten huomioimisesta. Heistä kukaan ei ole ostanut koskaan ainuttakaan lahjaa muille perheenjäsenille, paitsi silloin kun heille on vanhemmat erikseen antaneet siihen rahaa ja ohjanneet ostoksille.

Aamupalan tekemisessä he ovat mukana nimellisesti, tekevät jotain pientä pyydettäessä. Pieleen on mennyt kasvatus. Olen ajatellut, että omaksuvat tapoja ja oppivat eläessä tätä arkea. Mutta ei. Nyt kielsin miestä pistämästä tikkua ristiin tulevana äitienpäivänä. Lapsien on aika miettiä, mikä on äitienpäivä ja miksi sitä vietetään. Jos heillä ei tule mieleen järkätä mitään, on se sitten niin. Minä en ole mieheni äiti, eikä hän minun isäni.

Nyt jää ne nuorimpienkin lasten itsetehdyt kortit saamatta, kun eivät ole koulussa tehneet. Mutta ehkä jo vuoden päästä lapset muistavat erilaisen äitienpäivän ja tekevät jo jotain itsekin? Tai ehkä jo ensi syksynä isänpäivänä. Tai sitten tämä perinne vain kuivuu kasaan meidän perheessä.