Kokemuksia nettiseksisuhteista?
Antauduin elämäni ekan kerran nettiseksuhteeseen tavattuani yllättävästi miehen, joka oli kuin kuvajaiseni. Meillä on samanlaiset seksiviehtymykset kuten bondage, rajumpi seksi ja pikkuhiljaa meno äityi yllättävän raisuksi ja visuaaliseksi valokuvin ja videoin etc. Ei siinä mitään, kaikki oli hyvin luonnollista, mutta minulla kesti aikaa päästä tuohon vaiheeseen. Taustalla luottamuspula, hänellä omat traumansa. Pikkuhiljaa välillemme Virisi myös ystävyys, niin samanlaisia ollaan ja jutut Ja naurunaiheet samalla tasolla. Naimisissa tahoillamme olemme molemmat, toinen peräti pallon toisella puolella, joten emme koskaan edes käsitelleet asiaa että tapaisimme. Sitten yksi yö välissä ja aamulla mut oli heivattu romukoppaan. Olo on aika kauhea. Jatkuvasti on ikävä, mutta toiseen ei voi ottaa yhteyttä. En osannut edes kuvitella miten mielen tasolla tällaseen voi addictoitua. Olo on kuin puolet minusta puuttuisi. Kun suhde ennen antoi valtavasti voimaa ja iloa päivän askareissiin nyt tunnen olevani masentunut. Hän pyörii jatkuvasti mielessä.
Vertaistukea ja kokemuksia nyt etsin. Miten selvitä tästä hylätyksi tulemisen tunteesta kun ei tästä voi oikein puhuakaan kenellekään. Kaduttaa vähän vaikka koinkin lyhyessä ajassa paljon onnen tunteita ja nyt olen vain surullinen.