Missä olivat ne miljoonaa ihmistä 60 luvulla jotka nyt tukkivat koko terveydenhuollon?
Lääkärin aikoja tarjottiin kuukauden päähän kun olisin tarvinnut insuliinia.
Ensin on hoidettava miljoonan
psyykenlääkkeen syöjän lääkehuolto.
Kommentit (4)
Ihmisten pään turruttaminen lääkkeillä on sosialistisen valtio järjestelmän konsti säilyttää rauha yhteiskunnassa.
Aivan Harrastimme töissä jo vuosia sitten mustaa huumoria. Yksi tulevaisuuden visio oli, että kun ihminen saavuttaa kansaneläkeiän, siis 65 vuotta, niin saa juoda vielä kakkukahvit, mutta heti seuraavana päivänä on mentävä terveyskeskukseen, jossa isketään piikki kankkuun ja se oli sitten siinä. Yhteiskunta menettää verorahansa, mutta eipä tarvitse maksaa eläkettäkään. Ainut hankaluus on siinä, minne nämä ongelmajätteet kipataan. Kaatopaikalleko, kuten yksi kollega ehdotti. Nyt me mustan huumorin harrastajat olemme lähes kaikki jo eläkkeellä ja kuulumme ikämme puolesta riskiryhmään ja siis pakkoeristyksiin. Ylempänä ehdotettiin eristyksissä oleville "vangeille" ulkoiluaikaa klo 12-14. Kas kummaa, kun juuri silloin käyn kaupassa kerran pari viikossa, koska tuo ajankohta on sellainen, että ainakin täällä meillä on silloin hiljaista kaupoissa. Ihmiset ovat kotona syömässä tai jo ettonella.
Vierailija kirjoitti:

Musta huumorin kultalusikkasukupolvelle tiedoksi, että työssä käy edelleen ihmisiä ja heillä on lounasaikaan tarve päästä kauppaan kun lounasruokalatkin on kiinni. Kultalusikkasukupolvi voi pysyä kaukana kaupoista siihen aikaan.
On keksitty lääkkeet ja hoidot, joilla ihmisen elämää saadaan venytettyä luonnottoman pitkäksi. Nämä ihmiset sitten vievät terveydenhuollon resurssit muilta.