Lue keskustelun säännöt.
Ei ole enää reilu 10 vuoteen ollut mitään elämänhalua.
29.04.2020 |
Kaikkea inhottaa, en löydä paikkani maailmasta, kaikki tuntuu epämukavalta. Ikä 31.
Tähän asti ollut täysin pysähtyneessä tilassa. Viimeksi teininä nautin elämästä. Nyt olen kuin tyhjä kuori.
Nyt sitten viime 2 vuotena apatia mennyt todella synkäksi.
Kävin terapiassa tässä 10 vuoden aikana, ei ollut edes mitään diagnoosia. Mitään ei tullut ulos vaikka kaikkea käsiteltiin paitsi että en vaa löydä paikkani.
Ärsyttää ihan kaikki.
Kommentit (14)
Ehdotuksia? Syvällisempää keskustelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni ei ollut vuosiin mitään elämän halua hyvin henkilökohtaisista syistä. Elämä eteni päivästä päivään, enkä nähnyt mitään elämisen arvoista tulevaisuudessa. En halunnut mitään, en kiinnostunut mistään.
Oli siinä parisuhdekkin, jossa aluksi olin iloinen ja tunsin nautintoa, mutta ei se kestänyt, kun ei nähnyt mitään yhteistä tulevaisuutta tai ollut halua tehdä asioiden eteen mitään.
Vasta tavatessani nykyisen mieheni aloin tuntea mielenkiintoa asioita kohtaan ja myöskin pyrkimään parantamaan elämän laatua.
Enää en kuuntele sitä mitä radiosta tulee vaan kuuntelen youtubesta sitä mitä haluan.
En tyydy katselemaan mitä töllöstä tulee vaan tunnen olevani sen arvoinen, että voin maksaa sen kympin kuussa suoratoisto palvelusta ja katsoa jotain mikä oikeasti kiinnostaa.
En osaa oikein sinua neuvoa tilanteessasi. Tiedän, että on ihan kauheaa kuunnella mitään ylös ja ulos puheita tai no keksi joku harrastus, kun ei vaan ole mielenkiintoa.
Toivottavasti vielä löydät sitä elämän iloa!
Mulla on ihan samanalaista, en kuulu ikinä minnekään:/ Ei ole töitä, en ole ikinä edes oiekin päässyt työelämään mukaan vaikka kovasti olen yrittänyt, tutkinto on mut en työllistys sillä näköjään ikinä. Uutta alan valintaa rajoittvavat terveysasiat ja rajallinen opiskeluaika/rahoitus(työkkärin tuella pitäisi opiskella)Ei ole oikein ihmissuhteita joissa kukaan välittäisi minusta ja rahaakaan ei siis työttömänä ole:(
Aika surkeaa kaikki,samanlaisia tyhjiä, turhalta tuntuvia kaikki päivät. Yritän islti nauttia kuntoilusta ja kulttuurista mahdollisuuksien mukaan ja olen tottuntu olemana yksinkin, mutta kurjaa sekin tietty jatkuvana on vuosikymmeniä tai loppu elämä. Useimmilla on jotain odotettavaa esim. kun tämä korona-aika päättyy, ystäviä, menoja, huvituksia,mulla ei muutu juuri mikään siinäkään sitten. Ei ole rahaa eikä seuraa tehdä mitään kivaa ikinä.
Lopeta masturbointi.
Ei vaan kaikkea hyvää, toivotaan että jonain lähipäivänä elämä taas maistuu.
Areenassa on sellainen norjalainen sarja kuin True selfie.
Se on aivan käsittämätön. Siinä parikymppiset nuoret kertovat mielenterveysongelmista, seurataan heidään elämäänsä ja yhteisiä ryhmäsessioita terapeutin kanssa.
En ymmärrä mitään näiden ongelmista. En edes sitä, mikä niiden ongelma on.
Yleensä pidän itseäni empaattisena ja samastun ihmisten kärsimykseen, mutta tätä ohjelmaa katsellessani olen vaan äimistynyt.
Siis oikeesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan tilanteen. On ollut aikoja, ettei mikään ole kiinnostanut enkä ole osannut tarttua mihinkään, mielekkyys on ollut hakusessa.
Vasta kun hiljalleen sisäistin etten voinut hyvin koska en elänyt _omaa elämääni_ vaan jotenkin muiden odotusten mukaan ja tietynlaisessa paineessa, tilanne alkoi helpottua.
Olen etsinyt omannäköistä elämää, niin pientä ja vaatimatonta kuin se onkin, mutta omaani. Ja voin nykyisin paljon paremmin. Nautin pienistä, arkisista asioista, luonnosta, piirtämisestä, siitä että pääsen liikkumaan. Katselen telkkarista juuri sitä mitä tekee mieli, silloin kun tekee mieli. Kulutan netflixiä ja lenkkareita.
Aivan sama mitä mieltä joku on, mutta pyrin siihen että teen asioita joista _itse_ nautin.
Jos ei ole korona-aika, sanoisin ap:lle ja kaikille vastaaville, että jättäkää Suomi. Jättäkää kaikki rutiinit, tavallinen elämänne, ongelmanne, kaikki - ja lähtekää maailmalle.
Ei mihinkään instragram-toiseuteen Thaimaahan vaan jonnekin, missä ei näe vilaustakaan länsimaisista ihmisistä. Vaikka kiertämään Afrikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi väylä kokeilla oman paikan löytämistä on aloittaa vaikka erilaisia työväenopiston kursseja. Itse olen kokenut ahaa-elämyksiä, eikä kynnys ole niin suuri kuin varsinaisen opiskelun aloittaminen (jos siis ei ihan edes tiedä mille alkaisi). Muutaman kympin kursseilta voi löytyä paitsi ystäviä, myös sitä mielekkyyttä vaikkapa jatkaa varsinaisten opintojen pariin tms.
Mulla alkoi siitä kun on joutunut työelämässä sietää aivan liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helsingissä ei oikein ole missään mitään kursseja. Jos on valtava tungos tai sitten aina jostain syystä perutetaan. Hirvee stressi tulee näistä
Itse aion aloittaa jossain kansalaisopistossa jonkun soittimen,ehkä viulunsoiton.!Musiikilla ja uuden oppimisella voisi olla parantavaa vaikutusta masennukseen..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokin merkitys siis pitäisi löytää. Voitko tehdä jotakin jonkun toisen hyväksi? Vaikka löytöeläinten, jos ihmiset eivät vedä puoleensa? Jokin yhdistys, jossa edistettäisiin sellaisia asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä?
Entäs puutarhahommat? Osta multaa ja siemeniä, ja kokeile, mitä saat kasvamaan. Kasvien kehittymistä on kiva seurata, ja netissä voi vaihtaa kokemuksia. Nyt on juuri oikea aika.
Kirjallisuudesta voi löytää ainakin sen, että muillakin on ollut samoja ajatuksia, jo Tolstoilla 1800-luvulla.
Kärsin osittain samoista ongelmista, tosin se alkoi vähän vanhempana. Monipuolinen ruoka ja säännöllinen elämänrytmi ainakin on auttanut jaksamista. Salainen aseeni on suusuihkeena myytävä B12-vitamiini. Siitä saa voimia, kun jotain pitäisi tehdä. Mutta tärkeintä on löytää jotenkin oma paikka ja merkitys.
Ensimmäisenä pitää päättää mitä tavoittelee.
Sitten alkaa tavoittelemaan sitä.
Kukaan muu ei pysty tavoitetta toisen päähän pakottamaan.
Up
Tuli oikein tänkapåå kun valehtelematta mietin mitä jaksaa vielä monta vuosikymmentä. Elämä on suuri ansa.