Kultainen 60-luku: viikko 27
Heippa kaikille,
aloittelen tässä uutta pinoa, kun olen taas aktiivisemmin koneella. Tuonne vilttiketjuun ja clomisteihin ehdin jo jotakin tilittääkin. Mukava nähdä, että on ollut vilkasta ja uusiakin ilmaantunut keskusteluun.
Mulla clomitauko jatkuu ja tätsy pakkailee kamojaan. Oli siis toiset clomittomat menkat. Kierto otti ja venähti 37 päivään ja voitte uskoa, että oli rankkaa. Mulla kierron venähtäminen tietää aina pms:ien lisääntymistä. Tuntuu, että lihoin varmaan 5 kiloa tuon kierron aikana. Tosin loma ja olut ja herkut tekivät myös tehtävänsä=) Koko ajan tiesin, että tärppi ei ole käynyt. Ei vaan tuntunut siltä. Rinnat eivät esim. kipeytyneet ollenkaan, eivätkä kipeytyneet viime kierrossakaan. Mistä se lie kertoo, viimesetkin hormonit varmaan lakanneet liikkumasta meikäläisessä..Testasin kuitenkin kp35 selkeän negan. Yhdet menkat pitäis vielä odottaa ja sitten suunta lääkäriin jatkotoimien miettimiseksi.
Eniten v:ttaa tällä hetkellä se, että vuorotteluvapaan sijaiseksi lupautunut henkilö saikin pitemmän työpätkän muualta ja nyt kaikki on auki. Jos vapaa ei onnistukaan, niin kyllä saa motivaatiota etsiä työntekoon ja kovasti. Prkl...
Että sellanen alotus tällä kertaa. Järjestyispä pikkasen pitempi vapaa jostakin erityisen mukavasta syystä...
Kommentit (22)
Samat sanat kuin Pietu sanoi, eli mukavaa kun Senniina aloitti pinon.
Uuteen viikkoon uusin aatoksin. Viime viikolla olin niin positiivisella mielellä, kun ovista odottelin. Ja nyt hiukka toisenlaiset fiilikset... Viikonloppuna olisi kovasti pitänyt touhuta, mutta oli niin paljon menoja ja kiireitä, että kun sänkyyn päästiin, niin teki mieli vain nukkua.
Eli siinä meni sitten taas tämä kuukausi... No, ehkä vielä tässä alkuviikosta voisi tärpätä jos miehen saan innostumaan. Sitä on alkanut " närästämään" tämä mun pakkomielle näistä oikeista päivistä. Ja niinhän se onkin, ei tää elämä saisi pyöriä vaan mun kierron ympärillä. Mutta mä nyt vaan olen tällainen.
Tulkaapa muutkin kultaiset kertomaan kuulumisia.
Vm69, minä sain mieheni luopumaan monta vuotta sitten kolmannen haaveilun sillä kun lasten teko oli allakan mukaista. Tosin silloin kierrot oli luokkaa 40-55 päivää, joten ilman seurantaa meillä tuskin noita kahtakaan olisi. Nyt minä tikutan mieheltä salaa ja tämä toimii ainakin vielä tosi hyvin. Mies haluaa että tulee jos on tullakseen ja niin tietysti minäkin mutta haluan kuitenkin tietää milloin kuukaudessa on se piinahetki jolloin odottaa onko raskaana vai ei. Enkä ole tikuttamista kokenut minkäänlaisena rasittena. Ja nuo petipuuhat onnistuvat vielä yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen silloin kun toisen vain tekee mieli joten sekään ei meillä ole onneksi ongelma(no voihan olla että parhaalla hetkellä olen hiukan kärkkäämmin vonkaamassa mutta ei tunnu haittaavan menoa).
No mutta nyt kotiin, taitaa jäädä huomiseen kuulumisten lukemiset.
-pietu-
kiva kun Senniina (olithan se sinä) aloitit meille pinon. Mulla on viimeinen viikko töissä ennen lomaa, ja alkaa ajatukset harhailla. Kiva käydä täällä välillä kurkkimassa kuulumisia.
H-hetket ovat menossa, eli ovulaation pitäisi olla näinä päivinä. En ole tikuttanut enkä juuri laskeskellutkaan vaan mulla on nyt sellainen Tulee Jos On Tullakseen -mieli. En ole pahemmin jaksanut ajoitusta miettiä. Meillähän on syksyllä inssi suunnitelmissa, ja siitä kun on sovittu niin on vähän sellainen olo että olen siirtänyt toiveet sinne syksyyn ja sitä ennen vaan ollaan ja nautitaan kesästä.
Mutta muiden kuulumisia on toki kiva lueskella ja jännätä, joten antakaahan kuulua.
Eikä siinä varmaan mitään olisikaan, jos näin olisi ihan muuten vaan. Mutta mies tietää, miten kova vauvakuume mulla on, eikä varmaan halua olla " vain siementäjä" . Hui kun kuulostaa pahalta, mutta tietänet mitä tarkoitan... Meillä kun on kolme aika pientä lasta ja mulla noin 8 vuoden univaje, niin olen tähän asti ollut usein liian väsynyt tai joku pienistä on kammennut väliin tai jotain muuta, eli siis makkarissa on ollut aika lailla rauhallista, ihan hyvin kuitenkin sujunut, harvemmin vaan. Ymmärrän, että mies tuntee olonsa epämukavaksi jos kuvittelee minun vonkaavan vaan vauvan takia. Eihän se niin ole, mutta ymmärrän jos hänestä siltä tuntuu.
Mies kyllä sanoo myös haluavansa vauvaa, mutta aina kun keskustelemma asiasta, niin väläyttää myös pelkäävänsä, miten minä kestän jos taas menee kesken. Mä luulen, että se pelkää sitä ihan tosissaan. Ehkäpä meidän pitää vaan puhua ja puhua lisää keskenään, eikä mun pohdiskella näitä täällä...
Täällä minäkin kurkin vaikka tällä hetkellä en enää kuumeilekkaan vaan odotan kääröä saapuvaksi:)
Eilen olin neuvolassa ja eihän siellä näin ensi kerralla mitään erikoista, ne perus jutut verenpaineet ja hempparit sun muut (PAINO!!!). Taidan perua tuon ensi maanantain yksityisen ultran kun sitä kunnallista aikaistettiin niin, että se olisi heti viikon päästä tuosta yksityisestä. Jospa minä jaksan viikon kauemmin odotella tuota ultraa. Aikaistettiin sen takia että mahdollisuus sitten siihen np-ultraan ja rakenne ultraan. Siis saan iän puolesta lähetteen muuten ei kunta sitä tarjoa. Ne ultrat voisin haluta mutta tiedä sitten noista muista tutkimuksista, tässä vaiheessa aika kielteinen olen, siis en halua. Vointi on ihan hyvä. välillä hieman kuvottaa mutta ei okseta ja rinnat arat ja tietysti hetkittäin alavatsassa nipistelee:) Nyt rv 7 neuvolan laskujen mukaan ja la olisi 20.2.
Pietun kanssa samoilla linjoilla menin minäkin. Miehelle en koskaan puhunut päivistä itse vain seurasin milloin mahdollisesti olisi oikea hetki. Ainahan se ei sattunut halut ja jaksamiset yhteen mutta tuloksesta päätellen ainakin kerran on onnistunut oikeaan aikaan. Minulla mies ei halunnut tietää edes otollisista päivistä ja kun tapasi vessan kaapista tikut sanoi että nyt ne kyllä huijaa sinua:)
Sonjaemmaa jännitellään, on siellä lomalla ja testailee sielä, peukkuja vaan sinne.
Muille teille oikein paljon plussa säteitä auringon kera:)
Onhan se viikko pitkä aika kun jotain odottaa, mutta varmaan jaksat odottaa sitä toista ultraa... Vai? Ihanaa lukea näitä onnistumistarinoita. Ja kiva kun tällä puolella käyt kertomassa kuulumisiasi. Vaikka olen itse aika uusi täällä, niin silti nimimerkit ovat tulleet niin tutuiksi, että mukavaa kuulla aina silloin tällöin miten menee.
Hyvää vointia ja jatkoa!!
Tetin kuulumiset oli mukava lukea. Onneksi sait tuon ultran kunnalta vaikka viikko lisää tuossa vaiheessa tuntuu ikuisuudelta, on niin palava halu nähdä masuasukki. Mukavaa odotusaikaa sinulle ja käy kertomassa meille kuulumisia vaikka et enää kuumeillekkaan.
Sonjaemman kuulumisia myös odotellaan vaikka oletkin lomalla. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Itse tulen kp:ssä vähän sinun perässä. Olikos se niin että sonjaemman mahdollinen testipäivä olisi huomenna vai menikö loppuviikkoon?
Missäs vaiheessa piinaa muut ovat?
Täällä odotellaan kovasti loman alkua. Enää kolme herätystä-jippii...... ja neljä viikkoa lomaa. Mietin kuinka pystyn olemaan koneelta poissa tuon ajan mutta yritän käydä mökkikylän kirjastossa vaikka lukemassa teidän kuulumisia aina välillä.
Täällä mennään kp28/32-. Oireita en ole hakemalla hakenut kun viime kierrossa niitä oli niin lupaavasti ja petyin ja putosin tosi korkeelta. Mahaa juuri nytkin nippaa alhaalta ja rinnat tuntuvat täyteläisille mutta niinhän ne tuntuvat aina tähän aikaan joten ei voi oireiksi tunnustaa. Muistutatko teti joskus mitä oireita ennen plussaa oli?
Nyt on jo niin kova nälkä että täytyy lähteä haukkaamaan välipalaa. Mukavaa ja aurinkoista päivää kaikille. Palaillaan....
-pietu-
Mitäs teille kuuluu?
Täällä ei mitään uutta. Kierto 16/24-28 joten kohta elellään taas sitä " oireiden etsintä-vaihetta" ... Jotenkin oli niin rauhallista makkarin puolelle, että enpä usko mitään tapahtuneen, mutta kivaa taas löytää itsestä vaikka mitä muutoksia...
Töissäkin aika kiirettä, kun moni on lomalla ja joutuu tuurailemaan vaikka ketä. Meneepähän päivät nopeammin, eikä tule notkuttua täällä koko päivää.
Onko kaikki lomilla tai muuten vain nauttivat ulkoilmasta.
Minä täällä ahkerana töissä aherran (kuten huomaatte...!). On ollut rauhallinen viikko kotona. 7 ja 6 vuotiaat ovat mummola-vierailulla Keski-Suomessa ja kuopus jäi myös eilen yöksi toiseen mummolaan. Miehen kanssa nautittiin rauhasta ja siitä, että sai tehdä mitä vaan ja milloin vaan... Voisi kuvitella, että oltaisi jotain muuta puuhattu, mutta käytiin prätkäilee ja kasteltiin kukkia ja nurmikkoa. Ja oli oikeesti ihan orpoa, kun kukaan lapsista ei ollut kotona.
Tuntuupa muuten rinnoissa outoa painetta... heh... taas se alkaa...
Käykää nyt muutkin kertomassa kuulumisia. tulee ikävä jo teitä.
Kyllä täällä vielä töissä ollaan ja kiirettä pitää, niin kuin aina ennen lomalle jääntiä(mistähän sekin johtuu???). Hiljaista tosiaan on, taitaa lomalla porukat olla, emmi ja sonjaemma ainakin....
Vm69, voisikos olla eka oireita? Kyllä niitä etsii vaikka kuinka yrittää olla huomioimatta jokaista mahan nippausta ja rintojen pistosta. Täytyy taas tunnustaa että tietynlaista masennusta tuo piinaviikon loppuun se tunne että syksy tulee ja laskettuaika lähestyy eikä uutta raskautta kuulu. Masentaa, tunnustan. Minulla ei oireen oiretta ole edelleenkään. Mahan nippailuja ei juurikaan ole tai sitten on aika ajoin sellainen menkkamainen jomotus joten ei hyvää lupaa. Niin kuin ei ne edellisen kierron lupaavat oireetkaan luvanneet. Kp:t ovat 30/32- joten lauantaina,sunnuntaina alkavat. On se varmaan taas tikut tilattava lomaksi. Jospa nyt lomalla olisi sitten paremmat mahdollisuudet onnistua kun ei tarvitse työkuvioita miettiä ja saa vain olla.
Sonjaemman kuulumisia edelleen kovasti odotellaan, toivotaan peukkujen kanssa parasta.
Onko kaikki muut lomalla tosiaan??? Kuulumisia odotellen....
-pietu-
Sorvin ääressä ahkerana täälläkin ollaan=)
Mulle on iskenyt joku ihmeellinen vaihdevuosipelko. Jotenkin on sellanen olo, että tuo 5 kk:n turha clomikuuri kypsytti mun viimeiset munasolut ja toiminta hiipuu lopullisesti. Olen koko kierron ajan ihan hirveen itkunen, nukun huonosti, ennenkokematonta limakalvojen kuivuutta, yhtä helkkarin pms:ää koko kierto. Pitäisköhän mun otattaa joku verikoe, millä tuonkin asian voisi toivottavasti sulkea pois? Kai se kuitenkin aika harvinaista on, että vaihdevuodet ennen neljääkymppiä alkaa...
Oltiin koko perhe eilen Puuhamaassa ja olo on aika ryytynyt. Lapset toki ihan tyytyväisiä eikä omakaan pinna pahasti palanut reissun aikana. Negatiivinen puoli asiassa vaan se, että itse olin siellä kp1 kourissa ja olotila sen mukainen. Ei siis tullut tulosta meille tästäkään kierrosta. Kierron pituudeksikin jäi vain 26 pv ja se kyl hätkähdyttää. Ei koskaan ole ollut niin lyhyt. Gynelle en saanut vielä aikaa, lupasivat soittaa kun ajat varmistuvat.
Mielessä kyl pyörii ajatus vaihdevuosioireiden alkamisesta ja se harmittaa vallan vietävästi. Toivottavasti ei näin sentään olis.
Senniina, tsemppiä! Mulla ei ole aiheesta mitään muuta kuin mutu-tietoa, mutta lohdutukseksi voin sanoa että itselläni on ajoittain (jo vuosia nuorempanakin - nyt siis 39) ollut samantyyppisiä oireita,
eikä vaihdevuodet ole tietääkseni alkaneet. Varmaan jotain 5 vuotta sitten oli sellainen kausi, että hikoilin hirveästi öisin. Paniikki meinasi tulla kun mietin että tämä on nyt vaihdevuode-oire. Mutta niin vaan sekin meni itsestään ohi kun hankittiin makkariin uudet patjat ja peitot :)
Huomisen jälkeen alkaa kesäloma, ajatukset alkavat jo hieman harhailla täältä työpaikalta muualle...
Ovis on tämän kierron osalta kait ollut ja mennyt, hirveästi en ole laskeskellut enkä meinaa niin tehdä kesän aikanakaan. Säästän kaikki piinailut ja laskemiset ja jännittämiset elokuulle kun meillä on silloin
suunnitteilla inssi. Siihen saakka ihan vaan löysin rantein..
Pietu: Just sitähän mäkin, että olisiko joku oire? Tiedän, että ei varmaankaan ole, mutta on niin mukavaa leikitellä näillä ajatuksilla. Ja se, että sulla ei mitään oireita ole, ei todellakaan tarkoita, etteikö jotain olisi tapahtunut. En mä koskaan ennen muista havainneeni mitään erityisiä oireita. Testin olen aina tehnyt, kun kuukautisia ei olekaan tullut. Se on ollut siis tähän asti ainut havaittava oire. Nyt kyttään jokaista nippailua.
Senniina: Vaihdevuodet? Mitä ne on? Eihän ne tule vielä Piiiiitkäään aikaan!!
Tuulitii. Jäin miettimään tuota kierron pituutta. Mulla on aina (n. 10 viim.vuotta) ollut kierto n. 25 - 27 pv. Nyt keskenmenon jälkeen on ollut yksi kierto 24 pv ja muut tasan 28 pv. Mä olenkin miettinyt, että mitä tämä pidentyminen merkitsee. Ja ennen mulla ainakin jokatoinen kierto viikko ennen menkkoja oli tiputtelua, nykyisin sitä ei juurikaan ole.
Tottahan se tietty on, että ei ne vaihdevuodet tietenkään tule vielä vuosiin. Sitä kun on sellanen negatiivinen luonne, niin on varma siitä, että just mä olen se yksi miljardista, jolla ne iskee 37v.
Kierron pituudesta. Mulla oli ennen clomeja jonkinlaista heittelyä kierroissa, mikä kertoi ovuloimattomuudesta. Aikalailla kuitenkin pyöri siinä 28-30 tienoossa. 5 kk clomikuurin aikana kierto lyheni 26-28 päivään. Kunnes toiset clomittomat menkat alkoivat 36 päivän jälkeen. Nyt on sit haavi auki, että koskahan seuraavat. Toiv. ei pariin vuoteen=)
Tätä vasemmanpuoleista alavatsakipua kp8 tässä ihmettelen edelleen. Se on välillä tosi kovaa, niinku oviskipua. Siitä ei ole kyse, tikutin huvikseni. Viiva tuli kyllä, mutta selkeesti kontrolliviivaa heikompi. Voikohan muniksien kypsyminen aiheuttaa tällasta? No paskat, toiveajattelua...
Kotona ollaan, nautin helteisestä päivästä ihan sisätiloissa. On NIIN kuuma, että jopa minä aurinkoarakastava ihminen, viihdyn nyt kuopuksen päikkäreidn aikaan sisällä. Mulla siis perjantait vapaata, kun olen osittaisella hoitovapaalla.
Mies lähti juuri keski-Suomeen hakemaan kahta tyttöämme sieltä. Ovat olleet tämän viikon anopin luona. Tytöt 7 ja 6v, ja nuoremmalle ensimmäinen kerta kun on noin monta yötä poissa kotoa. Ja vielä niin kaukana... Mutta hienosti on mennyt ja minusta on tärkeää, että oppivat tuntemaan paremmin toisenkin mummonsa. Ja myös päinvastoin.
Ensi viikolla piinailen, vaikka 99% varmuudella ei ole mitään piinattavaa.
Mitäs teille muille?
onneksi ihan kohta alkaa loma, kitutunti vielä menossa.
lomailu kuumeilustakin jatkuu, tuntuu niin toivottomalta, joten en tilannut tikkuja nytkään, katsotaan sitten elokuussa uudestaan.
toivottavasti tänne kohta saadaan sonjaemman hyvät uutiset ja tetille myöskin iloista ultrakäyntiä! ja kaikille plussia ja oikein hyvää kesää!
Tämä tyttö hyppää nyt kesälaitumille. Oikein mukavaa kuukautta teille kaikille ja toivotaan paljon plussa onnea meille kaikille. Sonjaemmalle ja tetille paljon peukkuja pystyyn ja muille piinailijoille myös.
Omassa navassa ei mitään tuntemuksia puoleen ei toiseen joten jään odottamaan tuleeko kuukautiset viikonvaihteessa vai ei. Jos on mukavia uutisia yritän jossakin välissä käydä kertoilemassa mutta muuten kuullaan varmaan sitten elokuun eka viikon perästä.
Mukavaa loma-aikaa muillekin lomailijoille!
kesäloma terveisin-pietu-
Kiva kun senniina aloitit pinon. Kiirettä vain pitää töissä kun suurin osa porukoista on lomalla ja työt on kuitenkin tehtävä.
Tetin neuvolakuulumisia kovasti odotellaan. Mukava olisi kuulla kuinka vointi on.... Ja sonjaemma, onko tullut oireita minkäänlaisia?
Täällä ollaan kp27/32....jotain eli viikonvaihteessa pitäisi menkkojen alkaa. Oireita ei minkäänlaisia. Viime kierrossa tuli rinnat kipeiksi, mahaa nippasi, etoi ja nyt ei kerrassaan mitään, joten toiveet ovat tosi alhaalla. Mutta niin kuin aina, loppuun saakka katsotaan ja sitten murehditaan jos on aihetta.
Missäs vaiheessa muut menevät? Nyt on jatkettava mutta käyn kurkaamassa kuulumisia....vähän väliä.
-pietu-