Mikä on oudoin paikka, jonne olet päätynyt eksyessäsi?
Itselläni mm. Seuraavia..
-Metron kääntöraide jossain espoossa, siis tyhjä pysähtynyt juna umpitunnelissa
-Junalla päätynyt pari kertaa pikku paikkakunnalle kun unohtanut nousta kyydistä
-Uimahallissa päädyin miesten suihkutilaan
Kommentit (7)
Bussikuskin kotipiha jossain hevon peessä, kun nukahdin oudossa paikassa bussiin ja en tiennyt missä pitää jäädä pois, en tajunnut että bussi ei ollut enää reitillä ja vasta sitten siinä kotipihassa kuskikin huomasi kun nostin päätäni aloin ihmetellä, että missä se asema on. Vei minut takaisin lähimmälle pysäkille, mistä pääsin kaupunkiin menevään bussiin. Ei kyllä ollut erityisen innoissaan. Eikä se, että olin ainoa matkustaja, ollut mitenkään epätavallista, ei ollut ruuhka-aika ja en tosiaan tuntenut seutuja.
Oudoin tapahtuma kerran kännätessä., nuoruudessa ennen kännyköitä.
Aloitin ihan kunnon törpöttelyn suhtkoht kookkaan kaupungin keskustassa ja heräsin seuraavana yönä klo. 04.00 kylmyyteen työmaakopista keskeltä kuraisia peltoja.
Palelin kuin torakka ja kun kopissa oli kamina ja halkoja, laitoin tulet pesään ja yritin selvitellä päätäni ja miettiä missä ihmeessä oikein olin.
Muutaman tunnin lämittelin itseäni toimintakuntoon, astuin ovesta pihalle (näin että olin kai sitten murtautunut sisään, lukko jaskana ja veitsestä terä lohkeillut), talsin satoja metrejä kuraisia peltoja kunnes törmäsin valtatiehen.
Summamutikassa valitsin toisen ilmansuunnista aloin kävellä asfalttia pitkin.
Muutaman kilometrin päästä löytyi risteys ja totesin valinneeni summassa oikean suunnan ja kotitantereille 58 kilsaa.
Autiota eikä ketään liikkeellä kunnes kaukaa lähestyi rekka, johon liftasin ja pääsin lähemmäs kotia.
Tänäkään päivänä en tiedä kuinka olin sinne yöllä joutunut.
Jos tietäisin sen paikan mihin eksyin, en olisi silloin eksynyt.
Hampurissa taksikuskin autosta heräsin, kun lähti aamulla uudestaan töihin. Heitti mut sitten Haupthanhoffille eli päärautatieasemalle.
Armeijan alueelle hevosella :/