Miksi ihmiset eivät ymmärrä, että koronarajoitusten purkemisessa ei ole kyse pelkästään taloudesta, vaan meidän kaikkien hyvinvoinnista?
Ja ylipäänsä koko Suomen tulevaisuudesta.
Jos koronarajoituksia tiukennetaan entisestään tai jatketaan edes nykyisellään kovin pitkään, siitä seuraa valtavan haitallisia seurauksia koko Suomelle.
Nyt jo muutamassa kuukaudessa lähes puoli miljoonaa suomalaista on menettänyt työnsä tai yt-neuvottelujen piirissä. Työttömyys heikentää ihmisten toimeentuloa ja terveyttä, lisää itsem*rhariskiä, lähisuhdeväkivaltaa, alkoholismia, hyydyttää taloutta, aiheuttaa syrjäytymistä (myös seuraaville sukupolville) heikentää koko yhteiskunnan hyvinvointia monella saralla. Pitkittyvä työttömyys heikentää työkykyä ja LISÄÄ kuolleisuutta.
Eristäytyminen lisää sosiaalisia ongelmia, väkivaltaa, päihdeongelmia ja pahentaa tai synnyttää mielenterveysongelmia. Vaikka eristäytyminen hetkellisesti vähentää kuolleisuutta (esim. liikenneonnettomuuksien määrä vähentynyt), sen pitkäaikaisena seurauksena kuolleisuus voi edelleen LISÄÄNTYÄ.
Koronakriisi heikentää ihmisten muuta terveyttä. Koronan pelko on estänyt monia sydänsairaita hakeutumasta hoitoon jo nyt, vaikka epidemia on Suomessa vasta alussa. Kiireettömän sairaanhoidon lykkääminen tulee heikentämään koko Suomen väestön terveyttä ja LISÄÄMÄÄN kuolleisuutta.
Listaa voisi jatkaa tästä edelleen, mutta pointtina on se, ettei koronarajoitteiden purkamisessa ole kyse vain taloudesta, kuten monet kriitikot ja palstalaiset antavat ymmärtää. Ei tässä olla laittamassa ihmishenkiä ja talouskasvua vastakkain. Päinvastoin: niitä ihmishenkiä täytyy varjella myös koronakriisin ulkopuolella. Muut ongelmat eivät ole koronan takia kadonneet mihinkään, ja poikkeustila voi synnyttää monenlaisia terveydellisiä ja sosioekonomisia ongelmia lisää.
Syytän tästä tilanteesta osin kauhukuvilla mässäilevää mediaa, jonka takia moni on menettänyt kokonaiskuvan maailmanmenosta ja näkee tällä hetkellä vain koronan ja oman pelkonsa siihen sairastumisesta. Toki virus on otettava vakavasti, mutta elämää on koko ajan sen ulkopuolellakin ja tulee olemaan jatkossakin.
Astettaisessa paluussa normaaliin elämään ei ole kyse vain taloudesta, vaan ihan koko meidän yhteiskunnasta ja sen tulevaisuudesta. Jos Suomen talous ja yhteiskunnan puitteet romahtavat, se lisää kuolleisuutta enemmän kuin pelkkä virusepidemia.
Kommentit (72)
Ei rajoitukset aiheuta yksinään yt-neuvotteluja vaan globaali kysynnän heikkeneminen koronan vuoksi
Sitä koronaa nyt ei vaan voi taikoa pois vaikka kuinka teitä ahdistaisi.
Vierailija kirjoitti:
jAA Suomi kaatuu siihen että ravintolat ja kauneuspuljut on kiinni. Enpä tiennyt että ne tätä maata pitävät pystyssä, konkurssikypsiä puljuja varmaan suuriosa vielä..
Teollisuus toimii nytkin, sekä kaikki yhteiskunnan kannalta tarpeellinset palvelut.
Suuruudenhullu aloitus kampaamoiden ja liikuntasalien vaikutuksesta suomalaisten arkeen ja valtion talouteen.
Mitähän luulet tapahtuvan, jos 500 000 ihmistä menettää työnsä tai yrityksensä yhtä aikaa? Mieti ihan hetki.
Rahaa saa Euroopan keskuspankilta vaikka kuinka, menetettyä terveyttä ei.
Kansanmurhaa ajava Sanna "Stalin" Marin on ilmeisesti sitä mieltä, että on ihan okei tappaa muutamasatatuhatta suomalaista, kunha talous ei kärsi " :) ". Menkööt sairaat, vammaiset ja vanhukset. Osa vammautuu pysyvästi, mutta kuolevat sitten viimeistään toisessa aallossa pois tuhlaamasta meidän velikultien rahoja. Bisnes pyörii ja Marin hymyilee entistä leveämmin " :) ".
Eiköhän siiihen työllisyyteen vaikuta aika helkkaristi myös maailmantalous. Vaikka Suomi oli auki raajat levällään, ei se auta, jos vienti ei vedä. Mutta sitähän te idiootit ette ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jAA Suomi kaatuu siihen että ravintolat ja kauneuspuljut on kiinni. Enpä tiennyt että ne tätä maata pitävät pystyssä, konkurssikypsiä puljuja varmaan suuriosa vielä..
Teollisuus toimii nytkin, sekä kaikki yhteiskunnan kannalta tarpeellinset palvelut.
Suuruudenhullu aloitus kampaamoiden ja liikuntasalien vaikutuksesta suomalaisten arkeen ja valtion talouteen.
Mitähän luulet tapahtuvan, jos 500 000 ihmistä menettää työnsä tai yrityksensä yhtä aikaa? Mieti ihan hetki.
Siis minun puolesta rajoitukset saa kyllä poistaa ja ravintolat avata jne. Valitettavasti se korona vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen silti eli vaikka kaikki palvelut ja yritykset avataan niin osa ihmisistä jää kotiin eikä lähde kaljalle, kahville tai festareille. Korona on nyt koko maailman yhteinen ongelma ja siihen täytyy löytää lääke tai kehittää rokote. Rajoitukset eivät ole se perimmäinen ongelma. Rajoitukset voidaan siis poistaa, mutta silti osa menettää työnsä ja toimeentulonsa. Täytyy kuitenkin muistaa, että korona tulee synnyttämään myös uusia yrityksiä ja liike-ideoita. Ennenkin on tullut talouskriisejä. Kyllä tämäkin joskus ohi menee.
Pistäkää nyt mittasuhteet kuntoon. Haloo panikoijat...... nyt auki kaikki muut paikat paitsi vanhainkodit.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen näitä ihmisiä, jotka koko kansaa uhkaavan tilanteen tullen alkavat huolehtimaan marginaaliryhmien hyvinvoinnista. Yhtäkkiä ollaankin kauhean huolissaan mt-kuntoutujista ja alkoholisteista. Hirveä hätä tulee kun on rajoitettu viruksen leviämistä ja yhtäkkiä nämä rajoitukset ovatkin se ongelma, ja ne rajoitukset pitää purkaa äkkiä ”heikko-osaisten” takia. Siis ilmeisesti isoin huoli on siis se, kun alkoholisti-Aatu ei pääse lähikapakkaan ja sille iskee pian kohta entistä pahempi masis. Ei ole todellista! Mitä te sitten teette jos tulee sota? Sodan poikkeusolojen ja rajoituksia ei niinvaan ”pureta” kun jotakin vähän ahdistaa olla kotona.
Suomessa oli vuonna 2017 yhteensä 890 000 ihmistä köyhyys- ja syrjäytymisriskissä.
Mielenterveyssyyt ovat yleisin syy työkyvyttämyyseläkkeelle jäämiseen.
Yli puoli miljoonaa suomalaista juo yli riskirajojen.
Joka viides 9-luokkalainen on kokenut kotonaan ainakin lievää väkivaltaa.
90-luvun lamassa nuorten miesten itsem*rhat kaksinkertaistuivat.
Yksinyrittäjiä, joihin korona on iskenyt nopeasti ja kovaa, on Suomessa 170 000.
Tällaisia marginaaliryhmiä.
Joo ihmiset ei tunnu tajuavan, että terveyteen vaikuttaa vahvasti myös ihmisten hyvinvointi. Eikä tässä puhuta nyt mistään, onko kivaa vai ei, vaan ihan vakavista asioista. Yksinäisyydestä, syrjäytymisestä, köyhyydestä, koulupudokkaista, itsemurhista, kotiväkivallasta, nälästä, alkoholismista, köyhyydestä... Nämä ovat tosi vakavia asioita. Eikä niitä voi loputtomiin sivuuttaa, edes pelkän terveyden vuoksi.
Lisäksi usealta tuntuu unohtuvan, että tauti pyyhkäisee meidän ylitse joka tapauksessa. Ei tauti mihinkään häviä näillä toimenpiteillä. Se koitetaan vaan ottaa tasaisemmin vastaan. Todennäköisesti koronan kuolinuhrit ovat lopulta samat, oli leviämistä hidastettu tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän jälkeen, kun verovaroja on surutta jaettu pääministerin miehen ja kavereiden yrityksille, niin voin sanoa, että Suomen talouden eteen työskentely ei paljoa jaksa enää kiinnostaa.
En todellakaan vaaranna omaani tai läheiseni terveyttä tämän maan eteen voidakseni maksaa veroja niin, että hyväsiskoverkosto pääsee taas jakamaan rahoja.
Olisiko sulla ihan perusteluja, miksi rahat ovat mielestäsi menneet väärään osoitteeseen? Muutakin kuin, että AV:llä sanotaan niin.
En ole tuo keneltä kysyt, mutta vastaan hänen puolestaan. Esim Huono Äiti on nostanut palkkaa melkein 7000€/kk, hänen liikevaihtonsa on 250 000 ja työntekijöitä yrityksessä hän ja miehensä. Kyllä tuollaisella tuloksella pitäisi nostaa ihan laina laajentaakseen bisnestään. Hänen työnsä ei myöskään ole voinut merkittävästi kärtsiä koronatoimenpiteistä, sillä hän työskentelee netissä ja myy suklaapatukoita, näitä kumpaakaan ei ole toimenpiteet koskettanut.
Huutokauppakeisari niin ikään on tienannut oikein mainiosti useita vuosia. Palkkaa on nostettu ruhtinaallisesti ja toiminta on ollut kannattavaa. Nettisivujen rakentaminen on asia, minkä muutkin yritykset maksavat itse, ei sellaiseen kuulu saada valtiolta rahaa. Jokainen yrittäjä joutuu omaan yritykseensä välillä pistämään myös rahaa kiinni.
Tässä nopeita esimerkkejä.
Miksi kukaan ei muista niitä, joiden hyvinvointia koronarajoitukset kohentavat? Esim. koulukiusatut lapset ja nuoret. Joku heistä voi jopa säästyä itsemurhalta koronan ansioista, kun saa käydä koulua etänä. Koulu aiheuttaa monille teineille mt-ongelmia. Osalle tulee yläkouluiässä esim. sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuutta, esiintymispelkoa jne. Nämä ongelmat puhkeavat kun ollaan siellä liian isoissa ryhmissä toisten nuorten armoilla ja on liian vähän aikuisia valvomassa tilanteita.
Ymmärtäkää hyvät ihmiset, että vaikutuksia on suuntaan ja toiseen.
Koulukiusatut unohdetaan aina. Nytkään kukaan ei muista heitä. Kaikista muista ollaan kyy huolissaan, mutta on täysin unohdettu kuinka iso syrjäyttäjä koulukiusaaminen on. Nyt olisi heillä pelastuksena tämä etäkoulu, mutta sekin viedään pois, koska taas ajatellaan niiden ”kiusaajien” syrjäytymisriskiä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei muista niitä, joiden hyvinvointia koronarajoitukset kohentavat? Esim. koulukiusatut lapset ja nuoret. Joku heistä voi jopa säästyä itsemurhalta koronan ansioista, kun saa käydä koulua etänä. Koulu aiheuttaa monille teineille mt-ongelmia. Osalle tulee yläkouluiässä esim. sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuutta, esiintymispelkoa jne. Nämä ongelmat puhkeavat kun ollaan siellä liian isoissa ryhmissä toisten nuorten armoilla ja on liian vähän aikuisia valvomassa tilanteita.
Ymmärtäkää hyvät ihmiset, että vaikutuksia on suuntaan ja toiseen.Koulukiusatut unohdetaan aina. Nytkään kukaan ei muista heitä. Kaikista muista ollaan kyy huolissaan, mutta on täysin unohdettu kuinka iso syrjäyttäjä koulukiusaaminen on. Nyt olisi heillä pelastuksena tämä etäkoulu, mutta sekin viedään pois, koska taas ajatellaan niiden ”kiusaajien” syrjäytymisriskiä.
Niinpä! Tämä on myös vakava asia ja huoli, mutta ei sovi niiden ihmisten agendaan, jotka ajavat koronarajoitusten poistoa kaikenmaailman ongelmien nimissä ja maailmanparannus hengessä. Todellisuudessa heitä ei kiinnosta ihmisten hyvinvointi ja terveys hetkeäkään. Todellinen motivaattori on raha ja oma sijoitussalkku. Kaiken voi tosin verhota oikein hienosti kuulostamaan siltä, että tässä ajetaan heikompien asiaa.
Koulukiusattujen tukiryhmä vois perustaa vaikka ihan oman ketjun
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jAA Suomi kaatuu siihen että ravintolat ja kauneuspuljut on kiinni. Enpä tiennyt että ne tätä maata pitävät pystyssä, konkurssikypsiä puljuja varmaan suuriosa vielä..
Teollisuus toimii nytkin, sekä kaikki yhteiskunnan kannalta tarpeellinset palvelut.
Suuruudenhullu aloitus kampaamoiden ja liikuntasalien vaikutuksesta suomalaisten arkeen ja valtion talouteen.
Mitähän luulet tapahtuvan, jos 500 000 ihmistä menettää työnsä tai yrityksensä yhtä aikaa? Mieti ihan hetki.
Ööö, mietinpää...
Pska en voinut globaalille kysynnän laskulle mitään
Minun masennustani tämä korona auttoi, koska saan olla etätöissä pois kiusaavien kollegoiden luota.
Jos työt menee, voi kouluttautua uudelle alalle tai etsiä muuta työtä. Yrittäjyyttäkin voi harkita. Nyt kaivataan ratkaisukeskeisyyttä eikä luovuttaja-asennetta.
Miten monen viikon sairastaminen, siitä seuraavat elimistön heikkeneminen tai läheisen kuolema lisää hyvinvointia?
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin. Tässä koronatilanteessa on vain huonoja ratkaisuja. On helppoa huutaa, että pandemian pysäyttäminen ja ihmishenkien säästäminen on tärkeintä ja sulkea silmänsä siltä, että pandemian pysäyttäminen vaatii myös ihmishenkiä.
Räikeimpänä esimerkkinä joissain maissa ammutaan ihmisiä kaduille koronarajoituksien rikkomisen takia.
Se niistä ihmishenkien säästämisistä.
Koko pandemia on saanut ihan naurettavat mittasuhteet.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan ei muista niitä, joiden hyvinvointia koronarajoitukset kohentavat? Esim. koulukiusatut lapset ja nuoret. Joku heistä voi jopa säästyä itsemurhalta koronan ansioista, kun saa käydä koulua etänä. Koulu aiheuttaa monille teineille mt-ongelmia. Osalle tulee yläkouluiässä esim. sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuutta, esiintymispelkoa jne. Nämä ongelmat puhkeavat kun ollaan siellä liian isoissa ryhmissä toisten nuorten armoilla ja on liian vähän aikuisia valvomassa tilanteita.
Ymmärtäkää hyvät ihmiset, että vaikutuksia on suuntaan ja toiseen.Koulukiusatut unohdetaan aina. Nytkään kukaan ei muista heitä. Kaikista muista ollaan kyy huolissaan, mutta on täysin unohdettu kuinka iso syrjäyttäjä koulukiusaaminen on. Nyt olisi heillä pelastuksena tämä etäkoulu, mutta sekin viedään pois, koska taas ajatellaan niiden ”kiusaajien” syrjäytymisriskiä.
Kyllähän koulukiusatuilla on jatkossakin mahdollisuus olla kotikoulussa. Näin on ollut jo vuosikymmenien ajan. Onko se järkevää ja monellekaan mahdollista, mielestäni ei.
Mitä kauemmin rajoitukset kestävät, sitä houkuttelevammalta alkaa sairastaminen kuulostaa.
Se on kovin valitettavaa, mutta monikaan suomalaisista ei välitä kuoleeko naapuri koronaan vai ei :(
No esim. 430 000 ihmistä on YT-neuvotteluiden piirissä. Taloudelliseen epävarmuuteen hajoaa pää kyllä varsin herkästi ja sitä on tutkittukin: jos ihmiseltä menee toimeentulo, ei mikään muukaan jaksa yleensä pitkään kiinnostaa.
Rajoitukset on kenties teistä pieniä, mutta niiden seuraukset on jo nyt merkittäviä.
Mikäs siinä, kun ei ole omaan nilkkaan kolahtanut.