Suuria kuolinlukuja kaikkialla selitetään hoivakotikuolemilla - mutta niitähän ei ole laskettu edes niihin kuolinlukuihin!
Tämä on muuten oikeasti aika karmaisevaa, korona kuolettavuus on vielä paljon pahempi kuin luvut näyttävät. On käyny ilmi, että hoivakotikuolemat on suurinpiirteen kaikkialla jätetty virallisista koronakuolemaluvuista pois. Samalla suuri kuolinlukuja selitetään "rauhoitellen" hoivakotikuolemilla. Mutta nehän eivät sisälly niihin virallisiin lukuihin. Eli kuolleita on hirveän paljon ja ne eivät ole mitään hoivakodeissa kuolleita vanhuksia. Vaan ihan muita. Hoivakotikuolemat eivät sisälly lukuihin. Vääristelevää selittämistä ja hyssyttelyä.
Kommentit (6)
Täällä Hollannissa on viime viikkoina raportoitu kuolleita olleen jopa 2000 enemmän viikossa kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Normaalisti kuolleita on n. 3000 viikossa, mutta nyt luvut pyörii 5000 tienoilla. Koronakuolemia raportoidaan noin 150 päivässä. Pahimmilla korona-alueilla ruumiita on tullut jopa neljä kertaa enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Viranomaiset näyttävät omalle kansalleen esimerkkiä miten kunnon kansa käyttäytyy. Rehellisesti.
Ensin luotin Thl:n ohjeisiin ja sairastuvuuslukuihin. Nyt näyttää, että mikään ei enää pidä paikkaansa. Taitaa Suomessa olla pas...t housuissa ja kunnolla. Ei uskalleta kertoa totuutta. Miksi hitossa uudenmaan rajatkin avattiin, jos epidemia on vasta alussa? En luota enää kehenkään asian suhteen. Taitaa tilanne olla kuin Italiassa.
Ilmoitetut tapaukset ovat olleet sairaaloissa kuolleita, vanhuksia siis heistäkin suurin osa.
Koronaan kuolleet ja tilastoista löytyvät, ovat siis niitä, jotka ovat mahdollisesti päässeet vielä hoitoon ja sairaalaan. Eivät mitään perusterveitä ja näistäkin iso osa iäkkäämpää porukkaa.
Mutta hoivakotiin pääsee vasta ne todella sairaat ja vanhat. Vaikka koronaa ei olisikaan, kun nämä hoivakodin asukkaat menevät huonoon kuntoon, heitä ei yleensä enää lähetä sairaalaan vaan heidän annetaan kuolla, jos tila heikkenee. Ei siis jätetä hoitamatta, mutta sellaista hoitoa, joka "pelastaisi" hengen, ei edes harkita.
Monella on sellainen (väärä) luulo, että hoivakodin asukas pyrittäisiin pelastamaan, kuten joku perusterve lapsi, , nuori, aikuinen/työikäinen jos hengenvaara uhkaa. Kun tämän sisäistää, ei enää juurikaan jaksa järkyttyä näistä hoivakotikuolemista. Hoitokäytäntönä tässä ei ole mitään uutta nimittäin. Moni vaan ei tätä tiedä ja siksi järkyttää nyt kovasti.
Suomessa on näkljään pimitetty kuolleiden määrää ihan niin kuin Kiinassakin. Uskomatonta. THL on kyllä mokannut joka vaiheessa tämän koronan suhteen.