***TOUKOvauvat heinäkuuhun***
Hei vaan kaikki! eillä ei ole ollut taas pinoa läettyvillä, joten availenpa uuden. Olisi taas hauska kuulla kuulumisia!
Onnittelut pricillalle! Nyt on kaikki taas tälläkin puolella.
Meillä neiti kasvaa ja voimistuu hyvin. Painoa oli tälä viikolla
(5 vko 5 pv) jo 4 kg ja pituutta 52.5 senttiä. Tuttelia tyttö saa noin joka toinen päivä (60 ml) ja muutan ollaankin rintamaidolla. Tuttelia siksi että rinta maistuu ja imukykyä on, niin ei tahdo äidin rinnat kestää...Ja rintakumin kanssa ei maitoa oteta yhtään.
Rinnoista puheenollen, onko kellään vastaavaa ongelmaa...Meillä ei maistu tutti ollenkaan vaan on vauvalle liian iso suuhun. Hänpä on keksinyt tehdä äidin rinnoista tutin itselleen ja haluaisi olla hereillä ollessaan kiinni koko ajan. Vierotustakaan ei tässä vaiheessa viitsi alkaa harkitsemaan. En vain keksi tähän hätään ratkaisua pulmaan. Ja huudattaakaan en haluaisi. Tilasin eilen keskosten tutteja kahta eri mallia, josko niistä edes toinen kävisi neidin suuhun.
Meillä alkoi reilu pari viikkoa sitten mahan purut. Mahaa väännetään ja itketään aivan tolkuttomasti. Kakka tuli kerran päivässä ja muutamana päivänä ei ollenkaan. Ensin otettiin relatipat ja sitten cuplatonit käyttöön. Loppujen lopuksi jätettiin d-vitamiinit pois. Nyt on mennyt 5 päivää ilman vitamiineja ja kahtena viimeisenä päivänä kakka on tullut kaksi kertaa/pv ja paljon vähemmällä itkulla ja punkemisella. Lääkäri sanoi että saan huoletta jättää näin kesäaikaan pois ja aloittaa hitaasti uudelleen vasta syksyllä. Tähän uskoin ja nyt voimme molemmat paremmin, kun saa äitikin vähän hengittää.
Ristiäiset on parin viikon päästä. Nimen olen jo päättänyt, katsotaan pitääkö päätös loppuun saakka. Meinasin vanhaa nimeä, Siiri Alina on ollut kuukauden mielessä. Katsotaan miten käy!!!
Oletteko olleet paljon vauvan kanssa liikkeellä? Me ollaan oltu paljon. Pari viikkoa oltiin mummilassa pirkanmaalla ja sieltäkin käytiin Jyväskylässä ja mökkeilemässä. Huomenna olisi tarkoitus lähteä viettämään päivää Helsinkiin ja mahdollisesti poiketa Suomenlinnassa. Itseki on paljon virkeämpi kun on liikkeellä. Sellainen olen ollut aina ja kerran Nuppukin tykkää reissata, niin emme ainakaan mökkeydy kotiin neljän seinän sisälle. Loppukesästä pitäisi lähteä Inkoon saaristoon mökkeilemään viikonlopuksi kavereiden (ja nupun kummien samalla) kanssa ja sitä jo odotellaankin kovasti. Viihdyn kovasti veden äärellä ja noiden pirskaleen tikkien takia en ole vielä uimaan uskaltautunut..Josko silloin viimeistään!
Kauniita ilmoja toivotellen
Dolosa ja nuppu 6vkoa (vartin päästä)
Kommentit (59)
äidillä meinaan :) Lapset nukkuu kyllä kaikki. On niin ihanan hiljasta ja rauhallista, ettei millään viittis edes mennä nukkumaan...
Vaukki ei päivisin paljon nuku. Tänään sain kantoliinassa nukkumaan 40min, kun välillä pomppi pojun takasin untenmaille. Autossa nukku kahteen otteeseen ½h. Siinäpä se sitten olikin. Muuten ei niin olis väliä nukkuuko päivällä vai ei, mutta kaikki kotihommat jää tekemättä, kun ei oikein viihdy muualla kuin sylissä. Ja isommillekkin lapsille pitää aikaa riittää...
Meillä on sunnuntaina ristiäiset, eikä vieläkään sitä nimeä...
DOLOSA: Meillä myös laitokselta asti kutsuttiin toiseksi vanhinta tyttöä (4½v) lempinimellä ja vaikka sai toki kasteessa oikeankin nimen, niin tuo lempinimi jäi kutsumanimeksi :) Monet ei edes tytön oikeaa nimeä tiedä :P
Kai se pitäis sinne sänkyyn lähteä pyörimään, että huomena jaksaa taas kävellä reippaasti eestaas makkari-olkkari-keittiö-olkkari-makkari-olkkari-keittiö... :D
Nalluri ja vaukki 8vko
heips!
Mitäs kaikille kuuluu?Taitaa suurin osa olla vielä kesälomilla.Tänään ainakin täällä ensimmäinen pilvinen päivä pitkiin aikoihin, joten koneenkin avasin pitkästä aikaa.
Meillä poika kasvaa kovasti.Tänään 8vkoa täynnä ja viime vkon torstaina oli neuvolassa mitat seuraavat: pituus 59cm ja paino 4880g eli pitkä ja hoikka poika.rintamaidolla mennään.Kysyivät vaan, että onko isä pitkä, kun poika kasvanut pituutta 10cm syntymästään ja onhan isällä pituutta 186cm, joten ei hätää.
Kesä on mennyt mukavasti vauvan tahtiin.Onneksi on ollut kunnon kesä, joten ollaan oltu paljon ulkona eikä ole tarvinnut huolehtia toppavaatteista ja muusta.Itsekin olen ollut tosi pirteä, vaikka univelkaa on.Millainen olo olisikaan jos olisi synnyttänyt keskellä harmainta talvea....
kesäterveisin
Ahava
Jopas me olimme tipahtaneet kauas, joten nostellaas vähän.
Tuossa huomasin erään pinon missä nimigalluppia tehtiin, niin olis kivaa tehdä moinen meidän toukokuisten kesken, vai onko sellainen kenties jo pystyssä?
Pikku-Milli tuossa laittoi että olis kiinnostunut Tampereen tapaamisesta, niin jos joku on järkkäämässä moista on mennyt multa ohi. Eli kiinnostusta löytyy myös täältä.
Neuvola kuulumiset: Eli tänään olimme Aaronin kanssa neuvolassa ja lääkärissä ja samalla oma jälkitarkastus. Painoa oli sitten tullut kilo per kuukausi lisää=) Elikäs nyt ikää 8vko paino 6280g ja pituutta 63,3cm. Eli ei ihme jotta ne 55 ja 60 cm vaatteet alkoi tuntua pieniltä=;) Jotta kyllä meillä ruoka on tiensä löytänyt, mutta kyllä syödäänkin. Eilen jälleen tankkas koko armaan illan, mutta kun massu oli täynnä nukuttiin sitten inahtamattakaan klo 23.30-6.30=)
Kuulumisianne odotellen
H-R
Hei!
Hiljaista tässä pinossa tosiaan, ilmeisesti kaikki lomailevat.
Mekin tultiin juuri mummolasta. Tänään oli neuvola: hienosti on kasvettu. Painoa 5500 ja pituutta 60. Kolmessa viikossa on tullut 600 g. Neiti siis syntyi 4.5.
neuvolassa tytölle annettiin myös se rotarokote. Mietin asiaa kauan, ja päädyimme rokottamiseen. Esikoisen rota oli aikanaan ihan kamala tauti: sairaalassakin yö viettettiin. Kallis tuo rokote kyllä oli. Toivottavasti osottautuu hintansa arvoiseksi.
Hyvää heinäkuun loppua kaikille!
Missäs te kaikki luuraatte??? Mitä kuuluu?? Kuinka pienokaiset kasvaa?? Vai edelleenkö lomailette?
H-R
Juu, lomailtu on ainakin täällä.. =o)
Käytiin tuolla Helsingissä sukulaisissa ja oikein mukavasti meni reissu, ja nukuttiinkin hienosti kun saatiin oma rauha nukuttamishetkeen..
Mikael on jo iso ja hymyileväinen poika, harjoittelee kovasti lelujen käteen ottamista ja mallailee kääntymistä. (Kyljelleen saakka menee jo!)
Veikkaan että alkaa olla pian kuusi kiloa mittarissa ja pitkältä poitsu vaikuttaa, saa nähdä mitä mittarit näyttää, kun elokuun puolella taas mennään neuvolaan..
Meillä ei tuttia huolita ollenkaan, joten enpä ole sitten enää yrittänytkään kun poika pärjää ilmankin. En usko, että tuttipullokaan kelpaisi, joten ihanaa et tissimaitoa riittää.
Eilen yöllä teki sellaisen tempun, että nukkui vailla kahdeksasta kuuteen ja siitä vielä vieressä puoli kahdeksaan... ??!!!???? ?
=O
Yleensä nukutaan seitsämästä neljään ja siitä puoli kahdeksaan.. voiko olla tottakaan..?
Esikoisen kanssa nimittäin valvottiin ja RANKASTI masuvaivojen ja levottomuuden kanssa.. =D
' Mutta nyt tuijottelemaan hömppää telkkarista miehen kainaloon.. =)
pid ja miettu 2kk ja 2,5vk
PS: Hääpäivä lähestyy.. mitenkähän yllättäisi tuon miekkosen, vinkkejä??
Tuntuuko muista, että kesä menee todella vauhdilla? Ihania muistoja on tyttösen ekalta kesältä kertynyt.
Meillä asuu oikea seuraneiti. Kovasti juttelee ja koko vartalon voimalla samalla huitoo sanomaansa painottaakseen.
Mitä vaatekokoa teillä muilla käytetään? Meillä nyt 62. Alesta jotain pientä talven varalle shoppailinkin, kun kävin esikoisen vaatteita läpi ja osa vaikutti jo kulahtaneilta. Vaatteet ovat esikoiselta säilyneet hyvässä kunnossa tuonne kokoon 68, mutta sen jälkeen ovat jotkut nuhruisia. Siis soseidensyömisiässä menneet huonoiksi. Muistankin, että kovasti sappisaippualla yritin tahroja hangata (osa muistaakseni lähtikin). Vauvahan ei noista nuhruista tietenkään perusta, mutta on se kiva saada jotain primaa kakkosellekin.
Mulla on kesä pehmentänyt aivoja, kun ei nyt löydy järkevää kirjoitettavaa, vaikka asiaa vauvoista paljon onkin.
Nyt on ristiäisetkin vietetty ja saatiin ku saatiinkin pojulle nimi :D Vaukki oli hereillä koko toimituksen ajan ja meinas pientä protestiakin laittaa pystyyn, kun papin puhe kesti ja kesti ja kesti... Mutta rupesi sitten juttelemaan ja naureskelemaan kummitädille :) Ihana lämmin ilmakin oli sunnuntaina! Ja herkkuja tuli pisteltyä niin, että meinas ruveta mekko kiristämän...
Me ollaan lähdössä lomalle vasta sunnuntaina ja tarkotus olis pari viikkoa asuntovaunun kanssa länsisuomessa ajella. Ainakin muumimaassa käydään ja Turun Caribiassa.
Saa nähdä kuinka pojulle uni asuntovaunussa maittaa. Tuttu vaunujen kantokoppa otetaan mukaan ja siinä saa yöt nukkua (nukkuu kotonakin) että ehkä se siitä. Lähinnä jännittää ajomatkat, kun turvakaukalo ei kuulu TOP kymppiin! Onneksi on maito itellä riittäny, niin on helppoa reissuevästä aina saatavilla.
Päivisin meillä ei edelleenkään nukuta. Tänään nukkui kaks puolentunnin pätkää. Muuten killistelee hereillä. Liikkuvissa vaunuissa nukkuu hetken jotenkuten, mutta ei oikein aina aika riitä jatkuvaan kävelemiseenkään. Autossakin saattaa torkahtaa, mutta herää viimeistään, kun auto pysähtyy liikennevaloihin. Yöt on vielä menny ihan kivasti *kopkop* herää kerran syömään siinä viiden aikaan.
Hurjaa vauhtia tuntuu pikkumiäs kasvavan! Kaikki 56cm vaatteet on jo laitettu pois ja nyt käytetään 60cm ja 62cm vaatteita. Melkein tekis mieli aina kyynel tirauttaa, kun pieneks käyneitä vaatteita pakkaa pois! Jotenkin kauheen haikeeta niitä nyt jo laittaa. Vastahan ne hartaudella pestiin ja viikattiin kaappiin odottamaan uutta tulokasta! *snif* Tämä poju kun saattaa jäädä meillä viimiseksi. Vaikka ei pidä kyllä sanoa, ettei koskaan enää. Jos vaikka kymmenen vuoden päästä vielä iltatähden tekis...
Onkos muitten vauveleilla vihreetä kakkaa? Meillä ei kellään muulla ole koskaan ollu ja mietin vaan, että pitäiskö siitä huolestua? Piereskeleekin ihan tolkuttomasti (vai onko se vaan luojan luoma miesten ominaispiirre :p ) Tietty allergiat käy mielessä, kun näillä kaikilla muilla on jotain. Kellään ei onneksi pahoja, mutta kuitenki.
No joo. Kai se pitäis taas mennä nukkumaan, että jaksaa lähteä aamusta korkeasaareen!
Nalluri ja Joonatan 2kk
Kesä tosiaan menee hurjaa vauhtia ja Alina kasvaa kovasti. Meillä käytetään kansa 60 ja 62 senttisiä vaatteita. Perjantaina on 3kk neuvola ja sitten tietää tarkempia mittoja.
Pakko hehkuttaa: MEIDÄN NEITI 3KK. JA 1PV. KÄÄNTYI TÄNÄÄN MASULEEN!!!
Taitaa olla meidän neidillä tosiaan bensaa suonissa. ;) Alina on melko vaativa tapaus mutta samalla hyvin kiinnostunut ympäristöstään. Meilläkään ei päivisin nukuta kuin ihan pieniä pätkiä. Ei ilmeisesti malta nukkua.
Nalluri: Meilläkin ollut välillä vihreää kakkaa ja sanoivat neuvolassa että ei välttämättä tarkoita allergiaa. Meillä pidettiin (siis minä pidin) juuri diettiä kun neidillä ollut myös niitä masu kipujaja kamalan hajuisia paukkuja. Nyt otetaan taas takaisin maitoa ja munaa ruokavalioon ja katotaan tuleeko oireet takaisin. Jos tulee, mennään ensi viikolla allergialääkärin vastaanotolle. Toivon todella että mitään allergiaa ei olisi!
Eipä tässä muuta. Meillä miehellä vielä tää viikko lomaa joten meidän perheen arki alkaa jälleen maanantaina... Varattiin muuten juuri reissu ja lähdetään helmikuussa Lanzarotelle. Pääsee Alinakin ihan ulkomaille. :)
Mukavia kesäpäiviä toivottelee,
Emmi ja Alina
Täälläkin on lomailtu. Oltiin viime viikko kokonaan miehen kotona, 250km päässä. Hyvin meni automatkat, Siiri nukkua tursotti molempiin suuntiin. Mehän joudumme kahdella autolla aina pidemmät matkat liikkumaan kun miehellä on koirat kyydissä, enkä astman takia voi olla samassa autossa. Minun autossa (kuten kyllä miehenkin autossa) tyttö joutuu olemaan takapenkillä kun on nuo airbagit. Onhan se yksin siinä mielessä tympeä ajaa kun ei voi esim. tuttia antaa ja tarkistaa miten hän voi. Mutta eipä noihin kyllä ole tarviskaan kun tyttö vain nukkuu autossa.
Oli ihana käydä vähän lomailemassa, ukki & mummu hoiti Siiriä välillä niin että pääsin lenkille tai kalastamaan. Oli mukava välillä tunti-pari rentoutua. Ja tulihan sitä kalasaalistakin, hauki ottaa napsautti mökin rantavedestä, eikä se ihan pieni ollut, reilun kilon painoi (eikä tämä ole mikään kalavale :D ).
Tänään käytiin neuvolassa, Siiri painaa 4500g ja on 56cm pitkä. Ja suurinosa on 60cm vaatteita mitä käytetään, muutama 56cm vaate vielä menee. En tiedä säikähtikö tyttö jotain neuvolassa vai vierastiko neuvolatätiä kun alkoi huutamaan eikä millään meinannut rauhoittua. Ei kyllä ole tähän asti vierastanut ketään.
Itse kävin jälkitarkastuksessa, ja kaikki on kunnossa niinkuin olin ajatellutkin. Kysyin milloin saa vatsalihaksia alkaa tekemään, ja lääkäri sanoi että vasta kuukauden päästä ja sittenkin rauhallisesti aloitella ja kuulostella pari viikkoa ettei mitään ihmeempää ilmene. Kuulemma vaikka tuo mun leikkausarpi on hyvin parantunut, niin sisältäpäin voi olla vielä paranemassa.
Siiri on alkanut kovasti seurustella, jokeltelee ja nauraa. Oikein on kiltti tyttö. Välillä mietin että miten olenkaan saanut noin ihanan ja kiltin lapsen. Tosin tempperamenttinsa näyttää kyllä kun on nälkä. Mahtaa olla yhtä temperamenttinen kuin äitinsä oli lapsena. ;D
Meillä nukutaan nykyään tosi hyvin. Nyt yli kaksviikkoa on mennyt niin että Siiri nukahtaa illalla 9-11 aikaan, nukkuu 6-8 tuntia jonka jälkeen syö, nukahtaa heti uudelleen ja nukkuu vielä 3-4 tuntia. Saa itsekin tosi ruhtinaalliset unet. Ja tuo nukahtaminenkin on paljon helpompaa, ei enää tarvitse kantaa tyttö ympäri kämppää kolmea tuntia, vaan yleensä nukahtaa iltatoimien jälkeen kun syliin ottaa.
Joku oli varannut loman Lanzarotelle, en nyt muista kuka se oli. Olen kyllä vähän kateellinen. Tekisi mieli itselläkin, mutta luulen että rahatilanne ei ensi talvena anna periksi sellaiselle. Tai, eihän sitä koskaan tiedä jos lottovoiton saa. ;D Tosin onhan me jokainen lottovoitto saatu kun meillä on nämä toukovauvat. :)
Ristiäisistä vielä sen verran että meillä Siiri nukkui kokoajan. Vähän pelättiin kun kätisi ennen toimitusta, että huutakohan mutta toisin kävi. Ei herännyt vaikka pappi tosi runsaalla kourallisilla vettä päähän kaatoi. Se kaatoi sitä niin paljon että kastetyyny ja parkettikin oli märkä. Meinasi hieman naurattaa. Lisäksi tuo kastekaava oli meillä hieman erilainen (ei kyllä sitä pyydetty). Mutta pappi ensin sanoi tytön nimen, ja sen jälkeen siinä oli vielä jotain muuta välissä, ja vasta sitten kastoi. Jännä homma oli. Kaikki ehti jo säikähtää että unohtiko se pappi kokonaan tuon veden. :D Tilaisuuden jälkeen tunnelma oli rento ja hyvä. Paikallahan oli vain lähisuku, ja kummit, ja siinä oli juuri sopivasti. Pitopalvelun kautta oli 2 voileipäkakkua, täytekakku ja mokkapaloja. Ja hyvänmakuisiksi kaikki niitä kehuivat.
Onko muuten teillä muilla vielä kuukautiset alkaneet? Mulle oli aika shokki ja yllätys kun mulla alkoi viime viikolla. Oli hieman sellainen fiilis, että ei voi olla totta, nyt jo. Mutta ei auta. Vaikka Siiri on täysimetyksellä niin ne alkoivat. Tässähän vois sitten jo pikkukakkosta alkaa suunnittelemaan. ;) Ei vaan, kiirettä ei toisen lapsen hankkimiseen ole. Aion nauttia nyt tästä ensimmäisestä ensin.
Kertoilkaahan muutkin kuulumisia! :)
Red_Cat & Siiri reilu 2kk
alkoihan sieltä yksi jos toinenkin kömpiä kuulumisia kertoilemaan.=) Ja voi hurja miten kuulostaa, että aika todella on saanut siivet selkäänsä! Niin monella jo ollaan kääntyilemässä=)
Meidän Aaron ei vielä kääntyile ja saa kyllä todella nopeesti raivarin jos yksin lattialle joutuu=) Vaan yleensä isosisko jaksaa hääriä ympärillä niin että katseltavaa riittää. Meillä käytetään jo vaate kokoa 68cm=:o Vaan ei auta, niin kävi pinkeeksi vaatteet kaapissa, jotta oli pakko vaihtaa suurempaan. Ja harmillista, kun saimme kaksi pakettia vaippoja kokoa 3-6kg, niin pois oli laitettava. Sillä joka kerta kun miesmäisesti turautettiin niin reunoista tuli yli samantien. Että kyllä vaan kasvetaan ja kovaa vauhtia. Mutta se tarkoittaa myös sitä että rinnalla on alvariinsa. Mutta edelleen kun massu on täynnä nukkuu mukisematta. Yöt meillä on saanu jo selkeen rytmin ja syöttö on vasta aamuyöllä/aamulla, eli ei nurisemista.
Vihreestä kakkasta. Meillä siis edelleen vain ja ainoastaan rintamaidolla ja tässä joku aika sitten tuli pelkkää vihreetä kakkaa. Myös itse siitä huolestuin, mutta vyöhyketerapiassa siitä kysyin ja sanoi, että on tyypillistä kun on vatsavaivoja. Ja niin tosiaan kävi, nyt kun hoidot ovat ohi ja väänteet helpottuneet on kakka jälleen sinappia=) Joten en usko että on huolen aihetta, mutta jos jatkuu, kysy ihmeessä vaikka neuvolasta. Mutta taitaa tuo töräyttely olla todellakin jo pienestä pitäen miesmäistä touhua=) Sillä kyllä meillä päästellään toisinaa sellaisia töräyksiä että jos ulkopuolinen kuulee ei taatusti usko sen tulleen pienestä suloisesta vauvasta=D Niin, se piti vielä sanomani, että meillä on apua tuonut Rela maitohappobakteeri tipat vatsa vaivoihin. Annan niitä joka päivä 5 tippaa ja koska imetän otan myös itse maitohappobakteereita.
Mutta tällasta täällä heinäkuun lopussa.
H-R sekä Aaron 2kk+1pv
Huomasin että olin toistanut itseäni parissa edellisissä viesteissä, koittakaa kestää, sama pää kesät talvet. ;) Mulle on tullut joku vauva ajan dementia kun unohtelen asioita ja toistan itseäni.
Lomailtua on tullut kyllä, vaikka ihan kotosalla ollaan oltu. Viime viikolla oltiin linnanmäellä, seurasaaressa ja ihastelemassa Tammisaarta ja Hankoa. Ja olihan niissä maisemissa ihastelemista! Meillä onneksi neiti viihtyy autossa, lieneekin ainoa paikka missä päiväunet kelpaa¿Eli päivisin normaalisti saatetaan ottaa muutamat 15 min torkut ja se on sit siinä. Automatkan taas ei tarvitse olla pitkä kun on jo täysi tuhina päällä.
Nalluri: Nyt on pari viikkoa kohta nimeä koetettu saada ulos, mutta edelleen Nuppuna esiintyy¿Taitaa käydä samoin kuin teidän esikolle =D
Vaatekoossa siirrymme pikkuhiljaa 56, tosin osa 50 cm menee vielä. Tuntuu olevan isoja eroja eri valmistajien vaatteissa. Esim. Tutan 50 cm menee varmaan 60 senttisenäkin¿Meillä on pitkäjalkainen tyttö (äidin sukuun tullut!) ja se väli jää meillä nopeiten pieneksi.
Kakka meillä on vatsavaivoista huolimatta ollut sinappista, mutta piereskelyssä häviää aikuinen mieskin!!! Välillä ei voi muuta kun nauraa meteliä mikä tulee peräpäästä. Mutta pääasia että tulee, eikä kierrä yhtään enempää. Röyhtäsytkin osuu aina oikeaan paikkaan; viime viikolla veljeni synttärikahvipöytään! Vaikka kuinka syötön jälkeen röyhtäsyttää niin tuntuu ilmaa tulevan molemmista päistä. Tämä taitaakin olla ainoa ikä milloin se on sallittua, jopa toivottavaa!
Tänään käytiin lääkäri-neuvolassa kumpainenkin. Neiti oli hyvässä kunnossa kaikin puolin. Ikää siis 9 ja puoli viikkoa ja painoa 4980g ja 55.5 cm pitkä. Pyöreyttä löytyy siis meiltä. Mulla taas oli paikat kunnossa mutta hemppa liian alhaalla. Anemiaa siis ja rautakuurille mars. Syyskuun alussa pitää mennä antaan verenkuva terveyskeskukseen. Toivottavasti lähtis nousuun. Ja selvis syy samalla ruokahaluttomuuteen ja toisinaan päivällä iskevään väsymykseen.
Miten teillä imettävillä riittää maito? Musta tuntuu toisina päivinä ettei ihan riitä ja sit turvaudutaankin tutteliin. Lapsella kun on kova nälkä ja siitä syystä en kyllä huudattamaan rupea. Kuitenkaan tarvetta pulloon ei ole joka päivä. Onneksi pullosta syönti sujuu ilman ongelmia.
Mä siirryn nauttimaan omasta ajasta kun neiti nukahti! Olen saanut taas kiinni lukemisesta näin iltaisin omassa rauhassa!
Dolosa ja Nuppu/Siiri =D reilut 2 kk
...Kuukautisista piti mainita ettei täällä ole kuulunut mitään. Tosin edellisen vuoden olin ilman pillereitä ja menkat tuli kaikki viisi kertaa sinä aikana. Tämän takia pillerit aikoinani sainkin. Loppujen lopuksi migreeni iski niin voimakkaasti että oli vaan pakko lopettaa ja siihen loppui särytkin. Eli ei kiitos enää minulle tuota muotoa!
Dolosa jälleen
Josko mäkin kömpisin pitkästä aikaa pinoon...
Mihin tää aika oikein menee????!!!! Akseli on perjantaina jo 3kk ja tänään oltiin 3kk neuvolassa. Mitat meidän ukolla oli 5330g/58,4cm. Rokotus meni hyvin eikä siitä mitään ihmeellisiä tuntojakaan vaikuttanut tulevan. Ainakin jäppi nukkuu tuolla hyvin.
Hihii... meidän jätkällä vaatteita on käytössä kolmea kokoa. Suurin osa 56cm vaatteista mahtuu vielä... kaikki 60cm sopii ja ensimmäisiä 62cm vaatteita on otettu käyttöön. Suurin osa niistä on kyllä vielä liian isoja.
Meillä Aksulla on menossa nyt joku ihme vaihe, että päivällä ei tissi kelpaa. Imetettyä saan päivällä ainoostan silloin kun Aksu herää päikkäreiltä ja silloinkin kyllä monesti tankkaa hetken päästä vielä pullosta. Yöllä sitten imetän normaalisti. Alkuyöstä Aksu nukkuu neljän tunnin pätkän ja loppuyö sitten heräilläänkin tissille kahden tunnin välein.
Kirjoittelemisiin!
pikku-milli & Akseli 3kk
Kiirettä pitää niin että joskus ehtii viestejä lukea eikä juuri milloinkaan kirjotella.
Tommi täytti 2kk eilen. Viimeksi kävimme neuvolassa ennen juhannusta ja silloin strategise mitat herralla olivat 5½kg ja 56,5cm. Saapa nähdä, mitä mittoja luetaan 1.8. seuraavalla neuvolakeikalla.
Vaatteet on meillä 68-70-senttisiä. Pikkupikkuvauvojen sukatkaan eivät ole Tommlle mahtuneet kuin pari viikkoa.
Uskomaton juttu oli se, että Tommi alkoi vastata hymyyn jo 3 päivän ikäisenä :) En meinannut ensin uskoa todeksi, mutta pakkohan se oli, kun sitä jatkui joka päivä ensihymyn jälkeenkin. Nyt herra jo juttelee ja hihkuu ja seuraa liikkuvaa kohdetta katseellaan.
Liikuntapuoli sen sijaan on ihan olematon. Päätään Tommi ei kannattele juuri ollenkaan toisin kuin medän muut tässä iässä. Ja muutenkin tämä on jotenkin vastasyntyneen tuntuinen sylissä. Pitää varmaan kysyä neuvolassa, onko syytä huoleen. Tuo toinen silmäkin harittaa siihen malliin, että voi olla jotain motorista hitautta.
Kuukautisista: Mulla on yleensä alkanut imetyksen lopettamisen jälkeen, mutta kasin ja ysin jälkeen alko 9kk synnytyksestä, vaikka imetin. Nauti hormonitoiminnastasi, sinä, jolla menkat jo alko! Mulla ainakin menee pää ihan sekasin estrogeenin ja keltarauhashormonin puutteesta.
Vihreästä kakasta: Oppikirjat sanoo, että ilmavaivasilla on vihreää kakkaa. Meidän allergisilla on ollut vihreä kakka, mutta toisaalta, niillä on ollut myös ilmavaivoja. Kannattaa syöttää maitohappobakteereita.
Lämmintä kesää kaikille! T. peik, Tommi 2kk ja 10 isompaa
Täällä jo itse kirjottelen, kun en saa nukutuksi. Iltaisin nukahdan tosi ajoissa, mutta aamuisin tulee kukuttua, vähän käy hormoonit ylikierroksilla.
Meillä arki sujuu kivasti, poitsu on kohta 2 1/2kk ja kehitys etenee vauhdikkaasti :)
Hymyjä ja jutskailua on tullut jo pitkään, välillä pikkuinen nauraa jo pikkuisen ääneenkin ja se on sitten suloisen kuullosta!
Vatsalleen meillä on käännytty myöskin, mutta asento ei vielä kovin hyvä sillä kädet jäävät aina jotenkin huonoon asentoon, mutta kyllä sekin siitä kun käsien hallinta paranee. Käsiä poitsu hallitsee jo niinkin hyvin, että nyrkki tai sormet menee suuhun helposti ja osaa myös huitoa jumppalelun roikkuvia leluja ja ottaa niistä kiinni. Nyt harjoitellaan lelun viemistä suuhun :)
Neuvolakuulumisia parin viikon päästä, kun meillä on seuraava aika.
vaatteista: Meillä on käytössä 62cm vaatteet pääasiassa. Minusta on ollut myös tosi haikeaa laittaa pieniä vaatteita pois, kyllä aika menee vauhdilla :/
kuukautisista: Mulla on kuukautiset alkaneet vasta kun olen lopettanut imetyksen tai kun olen selkeästi vähentänyt imetystä 8kk-1v synnytyksestä.
Meillä on nyt koko perheen loma menneillään ja ihanaa kun lämpöisiä ilmoja riittää edelleen :) Me ei lähdetä sen kummemmin reissuun, kun pieniä huvipuisto-, uimareissuja tms. tehdään. Vauva-aika on mennyt tosi kivasti kesällä, kun pystyy reissata vauvan kanssa helposti: ei tarvitse pukea ulos lisävaatetta kenellekkään vaan senkun sandaalit jalkaan ja menoksi. Ainoa vuodenaika kun meidän iso perhe lähtee parissa minuutissa liikkeelle :D Sisaruksista on myös ollut paljon apua, kun tykkäävät pelleillä vauvan kanssa ja hoitavatkin pikkuveliä mielellään.
Ihanaa kesää!
Alfiina
Dolosa: Meillä mennään edelleen täysimetyksellä ja kyllä maito näyttää riittävänkin, mutta vaihtelua on: välillä on päivä tai pari niin että maitoa tulee, mutta ei missään vaiheessa ole sellaista oloa, että maitoa pakkaantuisi rintoihin, välillä taas maitoa nousee hirmuisesti ja rinnat tuntuu ihan täysiltä.
Vauvan kannattaa antaa imeä aina kun haluaa, kun vauvoillahan on niitä tiheänimunkausia vaihtelevasti, jotka sitten stimuloivat maidontuotantoa sopivaksi. Tietysti sitten jos vauva ei enää jaksa imeä kun maitoa ei tule niin eipä siinä muuta vaihtoehtoa, kuin pullosta maitoa. Ei kannata stressiä ottaa, sillä toisillahan se vaikuttaa sitten maidontuloon.
Alfiina
Pitkästä aikaa kuulumisia täältäkin.
Pojan nimeä en vielä olekkaan kertonut... Severi siitä loppu pelissä tuli!
Poika hymyilee ja juttelee sisarusten kanssa ja kattolamput on pop, niille voisi jutella vaikka kuinka pitkään ja hartaasti. Sillä välin kerkee äitkin tehdä hommia.
Iida (sijoituslapsi) pääsi vihdoin oman perheen luokse joskin käy vielä meillä viettämässä pitempiä ja lyhyempiä aikoja.
Sitten ihan asiaa ja kysymyksiä.
Varmaan muistatte että me toimitaan sijaisperheenä... Ja muistatte kun raskausaikana kirosin miehen ex tyttökaverin kun emme tule juttuun.
Noh, nyt on näin että miehen ex on löytänyt miehen joka on suoneen tykittäjä ja niinpä tää miehen ex on alkanut myös harrastamaan kyseistä. Mua hirvittää kuinka vauva voi ja sitten kuulinkin että on ihan hilkulla ettei vauvaa oteta pois heiltä eli sosku on käynyt ja käy tarkkailemassa tilannetta.
Miehen ex on puhunut miehelleni että jos he joutuu antamaan vauvan pois niin otettaisiinko me se sijoitukseen tai lopullisesti.
Olen itsekseni käynyt tätä päässä läpi ja miettinyt että olisiko vauva liian läheinen (jos nyt ymmärrätte mitä tarkoitan ku en keksi oikeaa sanaa) jos otamme hänet. Meneekö meidän välimme miehen exään sitten kokonaan koska myös sijaisperheessäm on säännöt joiden mukaan toimia. Eli jos vauvan äiti kuvittelee että voi sitten tulla katsomaan vauvaa kun hänelle sopii... Se ei käykkään kuin ennelta sovittuna aikana. Saammeko sitten vihat päällemme. Mielelläni kyllä ottaisin vauvan sijoitukseen jotta hän saisi paremmat eväät turvalliseen elämään ja saisi ruuan ja rakkautta. Ja tämä vauvan äiti saisi itsensä ja miehen hoitoon ja terveeksi että saisi jälleen yhteyden omaan lapseensa.
Kertokaa pliis mielipiteenne. Tää on aika vaikee tilanne.
Kadonneen pinon nosto ja uusimmat kuulumiset!
Meillä sai Nuppu nimen lauantaina. Siiri Alina, vaikkakin en osaa vielä tuolla nimellä kutsua. On ollut Nuppu laitokselta saakka, mutta eiköhän oikea nimikin suuhun aikanaan juurru. Juhlat meni hyvin. Aurinko paistoi kilpaa tytön kanssa. Papin aloitellessa oli vähän itkua, mutta loppujen lopuksi nukahti mahalleen kumminsa käsille ja alkoi kuorsata! Suloinen kaveri.
Perjantaina tulee 2 kk täyteen (minun nimipäivänä) ja tänään oltiin neuvolassa. Painoa on 4670 g ja pituutta 55 cm. Paljon on siis kahdessa kuukaudessa tapahtunut. Syntymämitat olivat 2730 g ja 47 cm. Pää pysyy hienosti ja hymyjä satelee.
Muuten päivät sujuu vaihtelevasti. Välillä mahaa mönkätään oikein tosissaan ja silloin ei mikään ole hyvä. Toiset päivät on taas paljon parempia. Vyöhyketerapiaa olen ajatellut itsekseni. Toisille kun siitä on ollut apua. Yöt meillä onneksi nukutaan hyvin, joten saan itsekin levättyä. Ja arki on näin " miehettömälle" sujunut ihan hyvin, enkä ole kokenut eloa liian raskaasti.
Toivottavasti kaikkilla " vaivaisilla" vauvoilla on olo alkanut helpottamaan. Ja vointeja kaikille muillekin!
Dolosa ja Siiri 2 kk