Miksi ei varoiteta turhasta sukuloinnista ja kyläilystä Uudeltamaalta?
Kuinka monella prosentilla uusimaalaisista oikeasti on varaa mökkiin? Miksi erityisesti mökkeilyä nyt Marin alleviivaa, että mökkeilyn aika ei ole nyt?
Kuinka paljon porukkaa lähtee nyt Uudeltamaalta kyläilemään ja sukuloimaan muualle Suomeen, miksei tähän anneta selvällä suomen kielellä myös ohjeistusta?
Tarpeeton matkustus on kovin suhteellinen käsite.
Varsinkin jos porukka jolla ei ole omaa autoa lähtee busseilla ja junilla muualle maahan, voisi ajatella että matkustaessa tulee paljon enemmän tartuntojen leviämisriskiä, kuin yksityisautoillessa.
Kommentit (33)
Voisin kuvitella, että moni pk-seudulla opiskeleva, jolla on vanhemmat muuallapäin Suomea lähtevät nyt koteihinsa eli vanhempien luo.
Aika monella esim. pk-seudulla asuvilla on mökkejä myös ihan Uudellamaalla, joten kaikki mökkeilijät eivät suinkaan lähde matkustelemaan ympäri Suomea.
19 ja 21:
Ihan hyvä jos myytäisiin kangasmaskeja kaupoissa, mutta hinnan pitäisi olla eettinen eikä joku 10€ niin kuin oon nähnyt. Köyhällä ei oo varaa ostaa viittä maskia tuolloin tarvittavan pesurumban mukaan.
Samoin kaikissa maskeissa pitäisi olla joku teksti-ohjeistus, minkä tason suojauksesta on kyse. Jotta jotkut kansalaiset eivät luule olevansa oikeasti tartunnoilta tai tartuttamiselta suojassa pelkän kangasmaskin turvin. Vertaa sairaalatason maskit jotka oikeasti suojaavat tartunnoilta.
Voidaan siirtyä käsittelemään aisaa siltä kannalta, ettei Uudenmaan ulkopuolelta tulisi lomailijoita tännepäin, samanlaisia potentiaalisia levittäjiä on muuallakin. Etsikää Ikeat, Bauhausisit ja Suomenlinna muualta.
Onhan kaikille suomalaisille annettu ohje välttää turhia kontakteja.
Kyllä on sanottu jo monta viikkoa viranomaisten ja ministerien toimesta, että kaikkea turhaa kanssakäymistä on välteltävä. Jos ei ole mennyt jakeluun, miksi menisi vieläkään.
Tyhmät on tyhmiä, ei niillä korvien välissä ujella kuin tuuli.
Rajoitustoimet ovat purreet tehokkaasti ja epidemia on hidastunut liikaa, joten nyt päätettiinkin päästää uusimaalaiset levittämään koronaa muualle Suomeen.
Kiitos vaan. Onhan tässä jo eletty.
Vierailija kirjoitti:
Voidaan siirtyä käsittelemään aisaa siltä kannalta, ettei Uudenmaan ulkopuolelta tulisi lomailijoita tännepäin, samanlaisia potentiaalisia levittäjiä on muuallakin. Etsikää Ikeat, Bauhausisit ja Suomenlinna muualta.
Ei kai kukaan täysjärkinen nyt sinne epidemian keskukseen tulisi.
Tai muualta suomesta käyminen uudellamaalla.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä aikuisilta ihmisiltä pitäisi odottaa omaakin ajattelua, eikä vaatia että Marinin pitää ajatella kaikki heidän puolestaan.
Joo, Ruotsissa suosittelu on toiminut hyvin. Pääkaupunkiseudun ihmiset edellisenkin kerran lähtivät suosittelusta huolimatta laskettelukeskuksiin. Eli aikaisempien kokemuksien perusteella väittämäsi on toiveunta, joka ei vastaa realismia.
Ei Sanna Marin voi valuttaa ikäviä päätöksiä kansalaisille, vaan hänen pitää kantaa vastuunsa. Sanna Marinin hallitus on ainoa vastuullinen, jos ja kun tämä typerä päätös tulee aiheuttamaan ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että ne antaa ensin siimaa ja sitten toruu ihmisiä "kurittomuudesta". Asiantuntijoilta on pitkin matkaa tullut ristiriitaisia ohjeita mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei ole ihmekään että ihmiset eivät tiedä miten toimia. Toinen sanoo yhtä, toinen toista.
🙁 No näinhän he tekevät, ohjeita tulee tuutin täydeltä. Tärkeät yhteenvedot puuttuu. Sen tähden meidän on otettava elämämme ja toistenkin elämä/terveys haltuun. Päätetään itse omalta kohdalta mikä on järkevintä. Jotkut vähättelee "naamasuojaa" no tietenkin kun niitä ei ole saatavilla. Nyt joku kehottaa, että naamalle pitääkin laittaa rätti julkisella paikalla oltaessa. Vähän hankalaa ruveta väsäämään suojaa ns. omin käsin. Pitäisi olla ompelukone. Mitä olette mieltä, pitäisikö ruokakauppojen ottaa myyntiin näitä "rättejä"? Itse toivoisin, että voisi ostaa valmiina. Niitä tarvitaan kuitenkin useita ehkä kymmeniä per hlö, vaihtoa/pesua ajatellen.
Mikin sä onpelukonetta tarviit siinä, että sitoo huivin suun ja nenän päälle?
Helpoimmillaan voi laittaa huivin niinkuin lapsena kun leikki rosvoa, taita huivi kolmioksi ja sido kaksi kulmista yhteen takaraivolle ja viimeisen kulman laitat osoittamaan alaspäin ja vaikka tunget paidankauluksen sisään niin ei pääse lerpattamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voidaan siirtyä käsittelemään aisaa siltä kannalta, ettei Uudenmaan ulkopuolelta tulisi lomailijoita tännepäin, samanlaisia potentiaalisia levittäjiä on muuallakin. Etsikää Ikeat, Bauhausisit ja Suomenlinna muualta.
Ei kai kukaan täysjärkinen nyt sinne epidemian keskukseen tulisi.
Näinhän se on, ei tulis mieleenkään lähteä nyt lomailemaan lappiin.
Mamma puhuu nyt vaan omasta puolestaan. Meillä mökillä laitetaan sisarusten kanssa paikat kesäkuntoon ja illalla saunotaan.
Ankeuttajat voivat eristää itsensä ja elää pelossa. Mut se ei ole meidän juttu.