Tieistkö, että sinulle valehdeltiin törkeästi kun kerrottiin, että Suomi on hyvin varustautunut koronaan kun itse asiassa suojia oli vain muutamaksi päiväksi?
Ja nyt toimimattomia suojia sitten tilataan kymmenkertaisella hinnalla Kiinasta. Ihmishenkiä vaarannetaan hallituksen epäpätevyyden takia. Asia ei todella ollut niin kuin meille uskoteltiin.
Kommentit (24)
Toisin sanoen: se määrä maskeja, joita Huoltovarmuuskeskuksella oli varmuusvarastossaan viikko niiden avaamisen jälkeen, ei näissä oloissa riittäisi maan tarpeisiin edes yhdeksi päiväksi.
Toimitusjohtaja Åman-Toivio ihmettelee, miten heikosti Suomi on ollut varautunut epidemiaan. Hänen mielestään tavaraa oli valtion varastoissa jo valmiiksi vähän, ja sitä alettiin tilata lisää liian myöhään ja liian vähän.
”Jokunen miljoona maskia ei riitä mihinkään. Meillä kuluu miljoona maskia päivässä. Materiaalihankinnoissa on varauduttu isoihin aaltoihin, mutta ei ole ymmärretty, että tsunami on jo nurkan takana”, Åman-Toivio sanoo.
”Nyt siitä materiaalista taistelevat kaikki.”
Ja paljonko huono valmistautuminen aiheuttaa lisäkuluja veronmaksajille?
No kohtahan niitä tehdään Suomessa.
Hallitus julisti sitä mitä kansa halusi kuulla, tarkistamatta faktoja. Matematiikka on tälle hallitukselle ylivoimaista.
mitä Rinne teki menettääkseen pääministerinvirkansa?
Suomi ei päässyt jälkijunassa mukaan EU:n yhteisiin koronatarvikehankintoihin – allekirjoitti sopimuksen viimeisenä vasta kriisin keskellä
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/suomi-ei-paassyt-jalkijunassa-mu…
Hallitus vaihtoon! Kestämättömiä mokia ja valehtelua!
Vasemmiston kannattajat eivät ymmärrä että meille valehdellaan ja pidetään tyhminä. Luulisi ymmärtävän kun sehän on kommunismin ydin.
Nyt menee loputkin hermojen rippeet tämän pelleilyn kanssa!
Tiesin alusta lähtien, että Marin puhuu täyttä sontaa.
Vierailija kirjoitti:
Tiesin alusta lähtien, että Marin puhuu täyttä sontaa.
Et tiennyt mitään, etkä tiedä vieläkään mitään. Miksi kirjoittelet tänne, kun et tiedä mitään?
Yhdessä asiassa suomi osasi varautua huipputehokkaasti.
Vanhuksille alettiin kirjaamaan elvytyskieltoja heti kun huomattiin koronan rantautuneen suomeen alkuvuodesta.
Alussa tavattiin vanhus ihan face to face, mutta viime aikoina lekurit ovat vain soittaneet vanhuksille ja kertoneet että näin on näreet, elvytyskielto tulee.
Joukkoimmuniteetin hakeminen oli päätetty todennäköisesti jo tässä vaiheessa ja ketkäpä ne olisivat terveydenhoitoan enemmän kuormittaneet kuin heikot vanhukset.
Suomi varautui vanhusten koronakuolemiin varhaisessa vaiheessa ja päätti ettei heitä tulla edes hoitamaan taudin väistämättä iskiessä.
Taitaakin olla ainoa tapa milä suomalaiset päättäjät koronan tulemiseen varautuivat.
Heippatirallaa ja kevyt mullat.
Jos huoltovarmuuskeskus sanoo ministerille, että tavaraa on riittävästi, täytyyhän alaisen sanaan luottaa. Eivät ministerit voi kaikkea paikan päällä käydä tarkistamassa.
Pyyhkikää vaahto suupielistä ja rauhoittukaa, ajatelkaa asioita aivoillanne, jaa no...

Hallitus vastaa itse puheistaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos huoltovarmuuskeskus sanoo ministerille, että tavaraa on riittävästi, täytyyhän alaisen sanaan luottaa. Eivät ministerit voi kaikkea paikan päällä käydä tarkistamassa.
Pyyhkikää vaahto suupielistä ja rauhoittukaa, ajatelkaa asioita aivoillanne, jaa no...
Ei näillä reppanoilla ole aivoja, toistavat vaan saarnaajiensa fraaseja kun muuhun eivät pysty.
Vierailija kirjoitti:
Suomi ei päässyt jälkijunassa mukaan EU:n yhteisiin koronatarvikehankintoihin – allekirjoitti sopimuksen viimeisenä vasta kriisin keskellä
https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/suomi-ei-paassyt-jalkijunassa-mu…
Joo. Ja nää hallituksen "sujuvasanaiset" naiset ihan pokkana ilmoittaa, että Suomi on hyvin varautunut, Tämä härdelli piti tapahtua, jotta kansalaiset saavat tietää totuuden.
Vierailija kirjoitti:
Jos huoltovarmuuskeskus sanoo ministerille, että tavaraa on riittävästi, täytyyhän alaisen sanaan luottaa. Eivät ministerit voi kaikkea paikan päällä käydä tarkistamassa.
Pyyhkikää vaahto suupielistä ja rauhoittukaa, ajatelkaa asioita aivoillanne, jaa no...
Vastuullinen johtaja seuraa asioita vaan itse eikä vain pyörittele peukaloita Voguen kuvaussessioiden välillä.
Vierailija kirjoitti:
Jos huoltovarmuuskeskus sanoo ministerille, että tavaraa on riittävästi, täytyyhän alaisen sanaan luottaa. Eivät ministerit voi kaikkea paikan päällä käydä tarkistamassa.
Pyyhkikää vaahto suupielistä ja rauhoittukaa, ajatelkaa asioita aivoillanne, jaa no...
Jos Marin kysyy: "Onko tavaraa riittävästi?" niin se on todella huono kysymys.
Parempi kysymys olisi: "Kuinka monta kappaletta huoltovarmuusvarastossa on FFP3-standardit täyttäviä hengityssuojaimia?" ja jatkokysymys: "Jos koronavirus leviää Suomeen, mikä on arvioitu päivittäinen maskien tarve jos sairastuneita tulee esim. 200 uutta per päivä?"
Näissä hommissa pitää aina kaivaa luvut esiin. Tuollaiset subjektiiviset "musta tuntuu että joo"-arviot ovat täysin arvottomia.
Vierailija kirjoitti:
Toisin sanoen: se määrä maskeja, joita Huoltovarmuuskeskuksella oli varmuusvarastossaan viikko niiden avaamisen jälkeen, ei näissä oloissa riittäisi maan tarpeisiin edes yhdeksi päiväksi.
Je nekin olivat hapertuneita ja sikainfluenssan ajoilta. Siihen puulaakiin pitäisi tehdä erikoistilintarkastus. Onko muitakin miljoonia kadonnut belgialaisille tileille?
Aavistin, olin sairaalassa katsomassa sitä tunarointia.