Yksinhuoltajat. Jos sairastut koronaan ja joudut sairaalaan - kuka hoitaa lapsiasi?
Kommentit (10)
Olen miettinyt ja tullut siihen tulokseen että pärjäävät pari kolme viikkoa keskenäänkin. Jääkaapissa mikroaterioita ja kaapissa hernekeittoa.
Lapset 1v ja 3v.
Sossutätit tulee ja vie laitokseen.
Ei kukaan. Ei ole tukiverkkoa eikä ystäviä.
Jos sopivaa hoitajaa ei löydy, niin lapset sijoitetaan. Eihän siinä ole vaihtoehtoja.
En ole yh, mutta totta kai ovat tätä miettineet. Sen sijaan jos joutuu sairaalaan jostain muusta syystä, niin sitten asiaa ei tietenkään tarvitse miettiä.
En ole yksin- vaan yhteishuoltaja, mutta lapset lähinnä mulla. Kyllähän tuo huolettaa, kun ainoa mahdollisuus on tuo eksä, joka saattaa olla tai saattaa olla olematta tavoitettavissa.
Sairaalassa on perhehuone. Sinne on pakko mennä. Jos ei onnistu, sitten sossutätien matkaan.
En ole yh, mutta siskoni on. Siis totaali-yh, lapsella ei virallisesti ole toista vanhempaa ollenkaan.
Juttelimme juuri tästä asiasta ja sanoin, että ottaisin tottakai lapsen luokseni. Tai sitten äitimme ottaisi. Lapsi on alle kouluikäinen ja voisi hyvin tulla mukaani töihin. Äitimme on melkein eläkkeellä, joten hänen muutamina työpäivinään minä ottaisin lapsen.
En vietä lapsen kanssa äärettömän paljon aikaa normaalioloissa, mielestäni sen verran mitä tädit nyt yleensäkin. Mutta koska siskoni on täysin yh ja äitimme jo eläkeiässä, on selvää että lapsi tulisi pääsääntöisesti minun luokseni, jos siskolle kävisi jotain. Olemme puhuneet tästä jo joskus raskausaikana. Itselläni ei ole lapsia.
Minulla on 15 v ja 17 v teinit, hoitavat itsensä.