Siis nyt on pe ilta.
Aivan älyttömän harvoin nukahdan päivällä. Heräsin ennen yhdeksää ja ihmettelin miksi on pimeää? Vttu tekipä taikajuoma melkoisen tempun. Kirkkaasta litran pullosta on kadonnut kolme neljäsosaa. Ehdin jo juoda aamukahvit kun ihmettelin miksi teksti tv väittää ajaksi 21 ja risat päälle.
Nyt alkaa jo naurattamaan. Tämä on toinen kerta kun taikajuoma teki ajan kanssa tempun. Edellisestä kerrasta on yli 20 vuotta. Silloin oli keskitalvi joten en ihmetellyt kun seinäkellon mukaan aika oli kolmen ja neljän välillä. Tein silloin ruokaa ja ihmettelin miksei telkkarista tule mitään.
Onneksi on lisää tuota taikajuomaa. Ensiyönä ei tarvitse haaveilla nukahtamisesta normi aikaan. Ei se auta kun nauttia lisää keittoa. Hitto nyt on ihan aikuisten oikeasti pe ilta eikä la aamu. Joo pää on aika huolella sekaisin.
Mitä vattua av kun ei yhtään vastausta? Mä kuitenkin heräsin väärään aamuun illalla. Vähän myötätuntoa plees tai edes kuittailua kiitos. Meitsi on sentään tämän palstan propagandapäälikkö. Herätyskellojen hirttäjä ja muutenkin suht mukava jätkä. Ainoa pikku vika päässä, tarkemmin alapäässä.