Auttakaa! Vanha suola janottaa!

20v sitten oli eräs ystävä, mies, josta oma ystäväni piti erittäin paljon. Eräänä iltana yksi asia kuitenkin johti toiseen ja me tämän miehen kanssa tunnustimme tunteemme toisiamme kohtaan ja vietimme ihanan illan ja yön yhdessä. Mies olisi halunnut jatkaa hinnalla millä hyvänsä, mutta itse en voinut loukata parhaan ystäväni tunteita, enkä myöskään kestänyt ajatusta, että jos suhde ei kestäisikään menettäisin kaksi hyvää ystävää.
Aikaa kului, tapasin nykyisen mieheni, perustimme perheen, kuten myös teki tämä ystävämieskin tahollaan. Aina välillä kohtasimme ja sydämessäni läikähti, mutta hiljensi sen. Olen elänyt ihan onnellista elämää, mutta viimeisen vuoden miettinyt onko avioliitostani jäljellä muuta kuin lapset...
Viime lauantaina lenkillä tämä ystävämies sitten tuli vastaan. Oli muuttanut takaisin samaan kaupunkiin, eronnut lähes vuosi sitten. Juttelimme niitä näitä. Tuntui vaikealta, kun ei voinut halata ystävää, vaikka ei oltu nähty aikoihin! Nyt en saa häntä mielestäni. Hän oli vanhentunut, mutta jopa paremmassa kunnossa ja paremman näköinen kuin ennen. Hän näytti onnelliselta - vapaalta ja puhuikin siitä, kuinka ahdistavaa elämä oli ollut vuosia. Ja hänen katseensa! Se porautui vain läpi ja sai perhoset vatsassa lentelemään. Kipinät lentelivät kyllä ihan puolin ja toisin...
Viime yönä näin erittäin kiihkeän, mutta rakkaudentäyteisen unen hänestä. Jos voisin hypätä 20v ajassa taaksepäin, niin tekisinkö toisin...
Tiedän, että katse pitäisi nyt kääntää omaan itseen ja suhteeseen oman puolison kanssa, mutta mitä jos tämä on toinen mahdollisuus saada kokea se rakkaus ja intohimo, joka meidän välillä oli? Monia ihmisiä sattuisi, mutta jo nyt tuntuu kuin pettäisin miestäni, kun edes ajattelen toista. Miten tästä pääsee yli? Onko muilla vastaavia kokemuksia? On niitä, jotka ovat antaneet tunteille vallan ja hypänneet tuntemattomaan?