Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Pitäisikö valtion pelastaa Samoalle juuttunut maailmanmatkaaja-nainen perheineen?

Vierailija
29.03.2020 |

Suomen viranomaiset tylyinä:

Rissasen perhe on käyttänyt tuhansia euroja lentoihin, mutta kotiin pääsystä ei ole tietoa – Samoalla jumissa oleva perheenäiti kertoo suomalaisviranomaisten tylystä viestistä: "Meidän tulisi pyytää rahaa sukulaisilta"

Lähtiessään maailmanympärysmatkalle perheensä kanssa Dina Rissanen ei arvannut, millaiseksi kamppailuksi virkistäväksi tarkoitettu perheseikkailu tulisi vielä kääntymään.

Maailmalle rajusti levinnyt koronavirus on ajanut Rissasten perheen ahdinkoon niin henkisesti kuin taloudellisesti. Nyt perhe on jumissa Tyynenmeren Samoalla, eikä paluusta Suomeen ole mitään tietoa.

Dina Rissanen lähti miehensä sekä 4- ja 6-vuotiaiden lastensa kanssa kiertämään maailmaa viime tammikuussa. Tarkoitus oli palata huhtikuun lopussa, mutta perhe päätti tehdä suunnitelmiin muutoksen jo maaliskuun puolivälissä koronatilanteen vuoksi.

Rissaset ajattelivat olleensa ajoissa lentojen siirtämisessä, sillä he olivat aikaistaneet lentojaan jo ennen ulkoministeriön kehoitusta palata Suomeen.

Se ei kuitenkaan riittänyt.

Turhia lähtöyrityksiä toisensa perään

Perheen ensimmäiset lennot peruuntuivat lentoaikojen muutosten vuoksi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin hankkia uudet lennot, jotka sopivasti löytyivät jo muutaman vuorokauden päähän.

Seuraavaksi Uusi-Seelanti ja Australia sulkivat rajansa koronapandemian vuoksi, eikä maiden kautta päässyt kulkemaan. Perhe ei siis pääsisi vieläkään kotiin.

Perheen tilanne alkoi käydä tukalaksi. Rahaa paloi viimehetkillä peruttuihin lentoihin. Rissasen mukaan perhe ei saanut useista yhteydenotoista huolimatta apua ulkoministeriöstä eikä suurlähetystöstä.

– Tämä tuntuu niin epätodellisesta ja uskomattomalta varsinkin, kun me ollaan itse järjestelty reissua ennen kuin ulkoministeriö suositteli palaamaan. Ollaan tehty kaksi viikkoa töitä yötä päivää, että päästäisiin kotiin.

mtvuutiset.fi

Kommentit (28)

Vierailija
21/28 |
29.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tyhjänlentelijöille saapui kostaja. Olisitte uskoneet ilmasto-Gretaa. Koko maailman lentävät kermaperseet saivat koston :D

Vierailija
22/28 |
29.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä nyt yksi perhe luulisi järjestyvän Suomeen valtion kyydillä, tulihan tänne taas jotain kaulankatkojiakin eikä ollut pulaa valtiolla rahasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/28 |
29.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika mahdotonta auttaa, jos lennot ei kulje. Tuskin näille yksityiskonetta järjestetään, muuten valtio saisi kuskata aika monta muutakin maailmalle jumiin jäänyttä.

Vierailija
24/28 |
29.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikuttaa melko letkeältä paikalta Samoa https://www.youtube.com/watch?v=Ziojtqicb0A

En ymmärrä miksei ne voisi olla tuolla kesään asti, jos rahaa riittää. Luultavasti tulisi halvemmaksi kuin maksaa itsensä kipeäksi lennoista, ja joutua Suomessa heti karanteeniin. Vaikuttaisi että Samoalla on covid-testatutkin olleet negatiivisia. Vaarallisempaa Suomessa on.

M/39

Vierailija
25/28 |
29.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt alkaisi tuntua että on turvallisempaa olla jossain meren keskellä saarella kaukana muista tautisista ihmisistä, jos siis vain pystyy ja raha riittää lomaa voi yrittää pidentää vaikka touko/kesäkuulle asti. Koronakriisiä ei voi pitää lamauttamassa lentoja ja yritystoimintaa loputtomiin asti kuukausikaupalla, tai sitten lentoyhtiöt ja yritykset menee lopullisesti konkurssiin. Nyt on monilla kauhea kiire Suomeen koronaa pakoon, vaikka ainakin Helsingissä on se meno että sairaat ihmiset käy yskimässä kaupoissa ja levittää useita eri viruksia tahalteen, ei kannata tulla ainakaan muiden sekaan sairastumaan.

Mutta muuten olen tässä asiassa matkailijoiden puolella: jos on vaikka lähtenyt jo helmikuussa ei ole voinut ennustaa minkälainen kriisi koronasta tuli nyt keväälle, on myös paljon vanhuksia jotka eivät jostain syystä seuraa uutisia edes Suomessa eivätkä tiedä tästä kriisistä. Aina pitäisi osata kuitenkin varautua jotenkin, itse varaan aina matkat viimetipassa lähtiessä se on kalliimpaa mutta silloin ei yleensä tule perumisia ellei huono tuuri käy. Jos varaa kuukausia ennen matkan ei voi tietää mitä juuri päivänä X tapahtuu: kuka sairastuu missäkin, mikä lento on milloinkin peruttu tai onko lakko jne. 

Vierailija
26/28 |
31.03.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ikävä kyllä juuri nämä maailmanmatkaajat ovat syypäitä siihen, että tämä tappava tauti saapui Suomeen. Hallitus on tietysti osaltaan vastuussa siitä, että tulijoihin ei ryhdytty jo viikkoja sitten soveltamaan valvottua karanteenia. Kyllä siinä on tietty riski, kun tuolla maailmalla matkaa, nyt se valitettavasti realisoituu monelle. Ehkä tästä opitaan jotain, esimerkiksi että täällä kotimaassakin voi lomaansa viettää, eikä tarvitse koko ajan suhata pitkin maapalloa ilmastoa tuhoten ja rahansa ulkomaille tuhlaten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/28 |
12.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt nämä ovat päässeet Suomeen.

Vierailija
28/28 |
12.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mtvuutisissa on rouvan haastattelu. Mikä juttu se on, että menetti työnsä?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan neljä