Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen (kärsinkö kriisistä, mielenterveysongelmista vai olenko muuten vain omanlaatuinen)
Erilainen
28.03.2020 |
Taustaa:
Olen parikymppinen. Omaan vakituisen työpaikan ja korkeakoulututkinnon. Olen aina ollut stressaajatyyppi. Olen pitkäaikaisessa parisuhteessa.
Viime aikoina olen alkanut pohtia mielenterveyteni tilaa. Olen ollut lähiviikkoina herkkä ja itkuinen, mikä varmasti osittain selittyy kovalla stressillä. Olen ollut viime viikkoina sairas ja tämä on lisännyt stressiäni (varmaan noidankehä kun stressaa, niin tulee jatkuvasti kipeäksi). Tämän koronakriisin keskellä olen vaihtanut työpaikkaa, enkä koe vielä päässeeni ns. sisälle porukkaan. Olen kokenut epävarmuutta työssäni, osaanko tarpeeksi. Koen saaneeni lisää itseluottamusta, mutta tällä hetkellä tuntuu kuin aloittaisin täysin alusta näiden epävarmuuksieni kanssa. Välillä tuntuu, että olen täysin väärällä alalla eikä mikään kiinnosta, toisaalta olen saanut hyvää palautetta ja ollut innostunut työstäni. Varmaan vielä muodostan työidentiteettiäni. Olen mielestäni myös enemmän introvertti kuin ekstrovertti, voi olla että myös siksi rasitun työssäni enemmän, sillä teen töitä ihmisten parissa. En viihdy huomion keskipisteenä, ja vietän mieluummin aikaa pienessä porukassa kuin isossa. Olen aina ollut mielestäni omanlaatuinen. Kouluiässä kohtasin koulukiusaamista, olin isompi kuin muut ja aina minusta löytyi jotakin mistä kiusata. Toisaalta hain hyväksyntää mikä varmaan lisäsi kiusaamista. Kadehdin muita ja vertaan itseäni ja elämäntilannettani muihin, näin olen tehnyt kouluikäisestä saakka. Omaan joitakin pakko-oireita, revin esim. kynsiäni ja olen neuroottinen esim. eritteiden suhteen, vaikka olen ihmisten parissa töissä. Tutkailen terveyttäni jatkuvasti (omaan ja huomaan usein fyysisiä oireita itsessäni). En aina ajattele asioita loppuun asti, ja joudun noloihin, typeriin tilanteisiin joissa nolaan itseni. Näissä tilanteissa tunnen oloni heikkolahjaiseksi. Varmaan jokainen omaa niin hyviä kuin huonoja aikoja elämässään, mutta olen itse aika pessimistinen tyyppi. Enemmän murehdin ja stressaan, kuin koen onnellisuutta tai mielihyvää. Tällä hetkellä en meinaa saada mielihyvää mistään.
En oikein tiedä, mitä tällä avautumisella haen. Lähinnä ehkä, pystyykö joku samaistumaan. Välillä mietin, käynkö nyt vain läpi jotakin ikäkriisiä, mutta toisaalta olen aina ollut tälläinen.
Kommentit (7)
Kuulosti aika tutulta, pystyn samaistumaan, vaikka olen jo nelikymppinen täti-ihminen. Olen ollut hyvin paljon sinunlaisesi nuorempana, osin vieläkin, mutta mulla on sulle hyviä uutisia: kaikki tuo helpottaa iän myötä. Paljon. Tulet jossain vaiheessa huokaisemaan, kuinka paljon oletkaan muuttunut parempaan suuntaan, et enää stressaa niin helposti, osaat ottaa asiat rennosti ja huomaat että olet pääpiirteittäin kuitenkin ihan samanlainen kuin muutkin, ja arvokas.
Ja osaat myös nauttia elämästäsi, koska se tuntuu entiseen verrattuna niin paljon helpommalta!
Ole armollinen itsellesi, ja muille. Muista ja ymmärrä, että kaikilla on omat ongelmansa, suuri osa vain piilottaa ongelmansa hyvin, joten et huomaa mitä taisteluja he käyvät itsensä kanssa ja elämässään. Et ehkä uskoisi, että myös niillä parhaiten pärjäävillä saattaa olla ties mitä kamaluuksia risteinään.
Yritä rentoutua. Lepää, ajattele asioita joissa pärjäät, niitä pieniäkin. Käyt kuitenkin töissä, se onkin jo iso asia. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet omaksunut liian hyvin roolin yhteiskunnan rattaana ja työn raatajana. Mieti, miten elämää eletään ja asioita, jotka lisäävät onnellisuutta.
Niitä on tullut vähän mietittyä. Liikunnasta nautin, nyt en ole oikein päässyt sitä harrastamaan sairastamisten takia. Tykkään myös viettää aikaa ja oikeasti tehdä yhdessä juttuja mieheni kanssa, ja yritänkin nyt saada hänet innostumaan yhteisistä harrastuksista. Välillä mietin, että murehtisin vähemmän jossain työssä, jossa ei tarvitsisi olla ihmisten kanssa tekemisissä.
-aloittaja
Mä oon ihan samanlainen ja kohta 40v
Vierailija kirjoitti:
Kuulosti aika tutulta, pystyn samaistumaan, vaikka olen jo nelikymppinen täti-ihminen. Olen ollut hyvin paljon sinunlaisesi nuorempana, osin vieläkin, mutta mulla on sulle hyviä uutisia: kaikki tuo helpottaa iän myötä. Paljon. Tulet jossain vaiheessa huokaisemaan, kuinka paljon oletkaan muuttunut parempaan suuntaan, et enää stressaa niin helposti, osaat ottaa asiat rennosti ja huomaat että olet pääpiirteittäin kuitenkin ihan samanlainen kuin muutkin, ja arvokas.
Ja osaat myös nauttia elämästäsi, koska se tuntuu entiseen verrattuna niin paljon helpommalta!
Ole armollinen itsellesi, ja muille. Muista ja ymmärrä, että kaikilla on omat ongelmansa, suuri osa vain piilottaa ongelmansa hyvin, joten et huomaa mitä taisteluja he käyvät itsensä kanssa ja elämässään. Et ehkä uskoisi, että myös niillä parhaiten pärjäävillä saattaa olla ties mitä kamaluuksia risteinään.
Yritä rentoutua. Lepää, ajattele asioita joissa pärjäät, niitä pieniäkin. Käyt kuitenkin töissä, se onkin jo iso asia. Tsemppiä!
Olipa ihana viesti. Toivoisinkin että osaisin nauttia ja nähdä elämän positiiviset, ihanat puolet (kuten hyvä työtilanne, parisuhde, perhe). Olen myös joskus ajatellut, että ehkäpä tämä helpottaa iän myötä. Esimerkiksi omaa äitiäni katsoessa ihailen sitä, miten hän aina osaa auttaa eikä tunnu stressaavan asioista samalla tavalla. En viitsi aina läheisilleni näistä avautua, siksi ehkä nyt helpompi kirjoittaa tänne anonyyminä. Ja uskonkin, että ihmiset osaavat piilottaa ongelmansa, itse olen aina ollut kyllä sellainen, että mielelläni haluan jutella ja avautua pienimmistäkin elämäni vastoinkäymisistä ja ongelmista. Olen huomannut etteivät muut ehkä avaudu samalla tavalla, ovatkohan he sitten "vahvempia" kuin minä itseluottamuksen puuttuessa. Kiitos paljon tästä :)
-aloittaja
Onko vanhemmissasi narsistisia piirteitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko vanhemmissasi narsistisia piirteitä?
Ehkä hieman toisessa. Päihdeongelma liittyy myös häneen, en siis tiedä onko se ennemmin siihen liittyvää se hänen käyttäytymistapansa. Tunnistan suuressa määrin itsessäni hänet, molemmat ollaan herkästi ahdistuvia/stressaavia.
-aloittaja
Olet omaksunut liian hyvin roolin yhteiskunnan rattaana ja työn raatajana. Mieti, miten elämää eletään ja asioita, jotka lisäävät onnellisuutta.