Miten ihmiset KEHTAA lähteä lomalle Lappiin poikkeustilan ja pandemian aikana?
Siis ihan oikeasti! Täällä muu Suomi kökkii neljän seinän sisällä ja iso osa yhteiskunnasta on lamautettu. Kriittisten alojen työntekijät jatkavat työtään ihmisten parissa terveyden - jopa henkensä - uhalla. Ensimmäinen ihminen on jo kuollut koronaviruksen ja lisää on tulossa. Maata uhkaa lama ja suurtyöttömyys. Matkustamista ja sosiaalisia kontakteja on presidenttiä myöten kehotettu välttämään.
Ja tuhannet ihmiset lähtevät Lappiin lomailemaan keväthangille, postailevat skumppalasien kuvia someen ja naureskelevat, että eihän se täällä rinteessä tartu. Muut ovat karanteenissa ja nämä sankarit LOMAILEVAT.
No ei tauti tartu hiihtoladulla ei, mutta matkalla Helsingistä Lappiin oireeton viruksen kantaja jättää taudin jokaiselle tienvarsipysähdykselle, huoltoasemalle, ravintolaan ja kauppaan. Sen lisäksi, että koronamatkailijat tulevat itse sairastumaan ja kuormittamaan pohjoisen jo valmiiksi rajallista terveydenhuoltoa, he ovat kuskanneet taudin mukanaan ympäri Suomen alueille, jotka ovat vielä olleet turvassa. Ja kotiin palatessa tartuntaketjut vain laajenevat.
Miten ihmiset kehtaa? Eikö yhtään omatunto soimaa?
Kommentit (28)
Itsekkäitä idiootteja!
Lapissa hoitomahdollisuudet ovat todella huonot, tehohoitopaikkoja vähän, paikalliset tajuavat sen. Mutta nämä itsekkäät idiootit tulevat vähän lomailemaan, koska se on kivaa.
Tuollaisilta pitäisi estää hoitoonpääsy kokonaan tässä tilanteessa. Vaikka tulisi mitä.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkäitä idiootteja!
Lapissa hoitomahdollisuudet ovat todella huonot, tehohoitopaikkoja vähän, paikalliset tajuavat sen. Mutta nämä itsekkäät idiootit tulevat vähän lomailemaan, koska se on kivaa.
Valitettavasti etelässä asuvat vuokramökkien omistajat haluavat sinne turisteja, vaikka laskettelukeskukset sulkee pian.
Pitäisi sulkea maakuntien rajat tavallisilta ihmisiltä. (Ei kuljettajilta)
[qu2ote=Vierailija]Muu Suomi on ymmärtänyt hallituksen sanan väärin. Mitään ei ole kielletty, eikä hallituksen sana mitään tarkoitakaan. On vain kommunistien suosituksia jota ei tarvitse, eikä tule kuunnella, en ole minä ainakaan yhtään vähemmistöhallituksen puolueista äänestänyt.
Jos oikeuslaitos määrää jossain kohtaa, niin sillä hetkellä voi arvioida riskitilannetta.[/quote]Mikä hiivatin vähemmistöhallitus?
Viimeinen mahdollisuus rahastaa näitä etelän hiihtoturisteja. Ensi vuonna niillä ei ole enää rahaa /henkeä.
Lappiin lomalle ja Lapista töihin nimeltä mainitsemattomaan isoon sairaalaan. Näin Suomessa.
No niinhän se tilastollisesti viekin. Etenkin vanhempia alemman keskiluokan miehiä joilla elintapasairauksia ja tupakointihistoria.