Kun elämä muuttuu silloin kun sitä vähiten odotat...

Istun viinilasin äärellä ja seuraan korona uutisten leviämistä ympäri maailman. Mielessä ystäväni poika, perheessä johon tutustuin pojan ollessa pieni. Meistä tuli pojan perheen kanssa nopeasti hyvät ystävät ja sain seurata hänen kehitystään. Poika oli niin hurmaava pikkumies! Hän rakenteli iloisena robotteja ja haaveili keksivänsä teknologian joka estäisi ilmastonmuutoksen. Koulussa pojan lahjat huomattiin ja hänen opettajansa kannustivat häntä kaikin tavoin. Pojan ollessa kolmentoista hänen äitinsä uskoi minulle suuren salaisuuden; poika oli kertonut haaveilevansa omasta tyttöystävästä, jonka kanssa pelata tietokoneella ja tehdä koulun jälkeen läksyjä. Ne sanat saivat minut hymyilemään sisäisesti... Pojan perheellä ei ollut varaa mopoon tai mopoautoon, joten yläasteella poika sai seurata sivusta, kuinka pärinäpojat kyyditsivät kylän tyttöjä. Lukion alettua jokin pojan elämässä muuttui... Hän opiskeli edelleen fysiikkaa loistavin arvosanoin, mutta hänestä tuli hiljainen ja varautunut. Toivoimme kaikki armeija vuoden ja opiskelujen aloittamisen tuovan muutoksen pojan elämään, mutta turhaan... Poika pääsi TTY:lle opiskelemaan tietotekniikkaa mutta ensimmäisenä keväänä perheensä luokse tultuaan seurasi romahdus... Nyt tuo ennen niin iloinen poika on elänyt jo vuosia vuoteen omana. Niin se elämä voi muuttua...