Miltä lakikeskustelu tuntuu?
Miten te muut koette tämänkeväisen hedelmöityshoitolakikeskustelun ja sen käänteet? Me ollaan oltu välillä kotona aika maihin lyötyjä. Yhtäkkiä tuntuu että meidän perheitä ollaan tiukan lain säätämisen myötä julistamassa - jos ei ihan laittomiksi, niin ainakin vihoviimeisiksi kauhistuksiksi.
Saatteko jostain ajatuksesta, tekemisestä tms. lohtua tämän kaiken keskellä, vai meneekö koko juttu jotenkin vaan ohi?
Ana
Kommentit (7)
ei tunnu löytyvän oikein mistään. Me olemme vielä siinä tilanteessa ettei meillä ole lasta edes tulossa vielä, vaikka yritystä klinikalla on takana puolitoista vuotta. Jo lapsettomuuden kokeminen on hirvittävän raskasta, ja on todella masentavaa ja ahdistavaa ajatellakaan, että hoitomme lopetettaisiin kesken, ja niinhän siinä tietysti kävisi, jos lakiehdotus menee läpi.
Tämä kaikki on tuonut ajoittain voimakasta stressiä parisuhteeseemme, mutta se toisaalta ja onneksi myös lähentänyt meitä puolisoina.
Noh. Olemme yrittäneet piristää tilannetta matkustelulla ja pienillä huomionosoituksilla toisillemme. Ja tässä tilanteessa sitä jotenkin on niin herkällä mielellä, että kaipaakin tavallista enemmän positiivista huomiota. Negatiivista palautetta ihan mistään on vaikea kestää.
Joskus, hetkittäin, on tuntunut siltäkin, että miksi tähän takapajulaan, missä meitä ei tunnustettaisi perheenä, haluaisikaan tehdä lasta. On ollut suunnitelmissa muuttaa ainakin joksikin aikaa pois Suomesta.
Voimia taistoon!
Laureta
olen ajatellut teitä tämän palstan IVF-ketjulaisia monta kertaa, kuinka rankkaa tämän täytyy olla teille. Ja monille niille, jotka käyvät kuukausi toisensa jälkeen inseminaatioissa onnistumatta.
Lohduttaudun ainakin itse sillä ajatuksella, ettei äänestystä ole vielä ollut eikä peliä faktisesti ole vielä menetetty. Mutta voimia tämä tilanne jotenkin nakertaa.
Hyvänä puolena sanottakoon että ainakin jotkut meidän aikaisemmin aika neutraalit sukulaiset on heränneet nyt ajattelemaan asiaa ja ovat alkaneet kovasti puolustamaan sateenkaariperheitä omissa tuttavapiireissään/ työpaikan kahvipöydissa yms.
Kaikille iloa kesästä ja hirmuisesti lapsilykkyä kesätauon jälkeen!
Ana
Pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen,olen onnellinen pienen tytön sinkku-äiti.Vasta 3 IVF hoito toi pienen nyytin kotiin.Pakkasessa on vielä 4 alkiota ja haaveissa olisi kokeilla ainakin yksi PAS. Toki olen onnellinen tästä yhdestäkin.Eniten mietityttää miltä lapsesta mahtaa tuntua tulevaisuudessa jos laki kieltää meiltä hoidot. Yhteiskunnan silmissä ollaan sitten pahinta mahdollista pohjasakkaa.Tieten tahtoen tehty isätön lapsi. Kaipa sen pystyy lapselle selittämään mutta olisi mukavampaa että kaikenlaiset perheet olisivat hyväksyttyjä myös yhteiskunnan silmissä.
T:Tyynetuulia
Välillä pistää vihaksi, välillä tuntuu että tekisi mieli vaan vetää peitto korville ja leikkiä ettei koko keskustelua olisi olemassakaan, joskus valvotan puolisoa aamuyöhön vaatien että käydään läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot jos laki tulee: muutetaanko Etelä-Afrikkaan tilapäisesti ja adoptoidaan sieltä viis hiv-orpoa, meneekö hän korjausprosessiin että saadaan meistä heteropari aikaiseksi tai pyydänkö äitiä unohtamaan vaihdevuodet ja etsimään jostain laittoman klinikan että voisi toimia sijaissynnyttäjänä...
Meillä siis asiaa tuntemattomille tiedoksi sama tilanne kuin Lauretalla että ei kuulu lapsia IVF-hoidoista huolimatta, yksi keskenmeno tuli keväällä mutta muuten on ollut jo kohta kaksi vuotta hiljaista.
On tää ihan älyttömän rankkaa, epätoivon ja toivon välillä tasapainottelua. Kun ei voi edes keskittyä omaan lapsettomuuteen ja sen aiheuttamaan suruun vaan pitää lisäksi olla koko ajan veitsi kurkulla että laki tulee, laki tulee, äkkiä raskaaksi ennen kuin laki tulee.
Kamalaa ajatella että olisimme epätoivottuja perheitä. meillä on jo kaksi lasta, mutta kolmas oisi haaveissa, mutta mitä tämä lakiesitys tekee niille haaveille.
me ollaan mietitty että voiko sitten mennä viroon, mutta onhan se hirveesti hankalampaa.
ei tätä aina jaksa ymmärtää että jos on johonkin asti päästy niin miksi pitää lähteä takasin päin. niin kuin näiden hoitojen suhteen nyt meinaa käydä.
Lakikeskustelu tuntuu kammottavalta ja mahanpohjaa kourii aina kun huomaan lehdessä siihen viittaavan otsikon. Ollaan eletty viimeinen pari vuotta kauheassa stressissä kultani kanssa tämän asian tiimoilla.
Nyt kun olen onnekkaasti raskaana 1,5 v. klinikkahoitojen jälkeen, niin huomaan mikä valtava stressilasti on hävinnyt olkapäiltä. En voi ihan vieläkään uskoa että me ehdittiin ennen lakia. Toki raskaus on vasta aluillaan, rv 8+5 menossa (ja kaksi kyydissä), mutta kuitenkin. Nyt kun olen raskaana, huomaan että suojaudun asiaa koskevilta uutisilta enkä mene lukemaan Hesarin yleisönosastoja tms. Yritän pitää kaiken sen paskan poissa omasta todellisuudestani tällä hetkellä.
Omat vanhempani olivat ensin ihmeissään ilmoituksestamme aloittaa lastenhankinta, mutta tämän hoitoputken aikana ovat kyllä kääntyneet aivan sataprosenttisesti meidän päätöstemme taakse. Että jos jotain hyvää pitää asiasta keksiä, niin ainakin tämä.
Voimia kaikille lasten kanssa eläville tai sitä yrittäville.
... joilla on sama tilanne! Minulla tosin " vain" 5 inseminaatiota takana mutta raskautta ei siis kuulu, ja rahat alkaa olla tosissaan lopussa. Kumppania ei ole, mutta yksinhuoltajuuteen yms liittyvät asiat ovat nyt painuneet taka-alalle kun kamala paine koko ajan että ehtiikö, ehtiikö.
Nyt juuri iso stressipiikki, kun sain eilen tietää, että hormonihoito ilman ivf:ääkin maksaa yli 400 euroa muiden hoitokulujen päälle per kuukausi. Oli pakko päättää yrittää vielä kerran ilman hormonia ja miettiä kuukausi minkä pankin ryöstän.
Eduskunta palaa töihin vajaan 2 vkon päästä ja mietin olenko jo lokakuussa Virossa... Olen jo käynyt Tallinnassa yhdellä klinikalla kyselemässä, mutta työn, etäisyyden ja rahan kannalta yhtälö alkaa olla tosi raskas - vaikka tämä on varmaan vasta alkua - tsemppiä muillekin!