Eikö nykyisin edes yritetä elää hiljaisesti kerrostalossa?
Ollessani pieni äitini muistutti aina kerrostaloasunnossamme, ettei lämpöpatteria saa kolistella eikä lattialle tarpeettomasti heitellä/pudotella esineitä. Onko niin, ettei nykyisin enää välitetä eikä ymmärretä elää hiljaisesti, eikö siihen enää pyritä? Villasukissa ei tietenkään tarvitse hipsutella eikä keskustella kuiskaten, mutta voisiko äänten kantautumista muihin asuntoihin yrittää välttää - vai eivätkö ihmiset enää tule ajatelleeksi koko asiaa?
Kommentit (7839)
Yläkerran naapurit olivat kesälomalla poissa kotoa monta viikkoa, ja tämän myötä itsekin heräsin siihen, kuinka paljon meteliä joutuu päivittäin kestämään. Kaipa jatkuvaan älämölöön oli useammassa vuodessa enemmän tai vähemmän tottunut. Edes seinänaapurin taapero ei aiheuta lähellekään samanlaista meteliä, muista naapureista puhumattakaan.
En oikeasti ymmärrä, miten kaikki mahdollinen pitää tehdä niin järkyttävän äänen kera. Naapurit palasivat eilen kotiin vähän ennen puoltayötä, ja silti keskustelut piti käydä puoliksi huutamalla, tavaroita pudoteltiin lattialle, ovia pamautettiin kiinni ja niin edelleen. Siksi asiasta valittaminen onkin hankalaa, koska naapuri varmasti vetoaisi siihen, että nuo ovat niitä kuuluisia "normaaleja elämisen ääniä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kana kirjoitti:
Sairasta miettiä ja odottaa mitä naapurista kuuluu ,ei taida sinulla olla kaikki mutterit kohdallaan. Minua ei kiinosta mitä naapurista kuuluu, mutta jos yöllä on järkyttävää meteliä, niin soitan aina poliisin. Muuten ei voisi vähempää kinoostaa. En ymmärrä miten joitain ihmisiä voi naapurin elämä kiinostaa. Viittaa mielenterveysongelmiin.
Tiesitkö, että jotkut ihmiset tekevät kotona etätöitä, joka vaatii aivan erityistä keskittymistä? Itse olen tutkija, jonka tutkimusaihe on monimutkainen ja kompleksi. Oman navan tuijottaminen ei tämän oikean ongelman eli välinpitämättömän elämän kerrostaloissa ratkaisua auta. Suomessa on monta tuhatta ihmistä, jotka kärsivät tästä asiasta. Jotain pitäisi tehdä.
Lisaksi poliisiin soittaminen ei ole nykyisin enää ratkaisu. Minulle isännöinti kertoi, että he eivät enää nouda / saa hätäkeskusraportteja häädön aloittamiseen. Voit soitella sinne poliisin vaikka kymmeniä kertoja, satoja, mutta ainoa keino vaikean asukkaan häätämiseen on nykyisin se, että kerrostaloasujat yhdessä tekevät virallisen valituksen isännöintiin.
Olet itsekkyyden ilmentymä vaatimiesi erityisoikeuksien perusteella. Esim. yötyö tai mikään muukaan ei oikeuta vaatimaan erityiskohtelua hiljaisuuden suhteen. Itse käyn välillä öisin töissä, ei tulisi mieleenkään/kehtaisi vaatia sen vuoksi naapurilta hiljaisuutta.
Ilmeisesti et ymmärtänyt ongelmaa. Ei kukaan vaadi hiljaisuutta, vaan sitä , että ei tarvitse 24/7 kuunnella naapurin elämää, siis huonekalujen kirskuntaa pitkin poikin, joskus keskellä yötäkin monta tuntia, kovaäänista puhetta, myös yöllä, isodesibelisiä paukahduksia ja tömäytyksiä, myös keskellä yötä monen tunnin sarjassa (jotkut meistä nukkuvat öisin, ainakin ne, joila on yhteiskuntaa kohtaan velvoitteita, ja öiset äänet voivat aiheuttaa unettomuutta tai pätkäunisuutta). Esimerkiksi itselläni on naapuri, joka työskentelee asunnossaan öisin. Työskentely aiheuttaa koko yön omaan asuntooni monenmoista isoa ääntä, joka joko pitää valveilla koko yön tai aamuyöstä lähtien, jos naapuri aloittaa työnteon aamuyöstä.
Ei se mitään, jos et ymmärtänyt, aina voi petrata itseään :)
Ei ole minun ymmärtämisestäni kyse, kun et maininnut aiemmin, että työskentelet nimenomaan öisin hiljaisuusaikaan. Ratkaisuhan on helppo, poliisit puuttuu yömeluajiin.
Edelleen, jos olisit ollut tarkempi, olisit lukenut ketjusta, että poliisien soittaminen ei auta, sillä nykyisin isännöitsijät eivät aloita häätöprosessia hätäkeskusraporttien perusteella.
Kyllä luin, ja kyllä ymmärsin. Sinä jankutat ihan turhaan, toki poliisit käyvät hiljentämässä meluavan naapurin. Oletko tyhmä, enhän minä kirjoittanut mistään häätöprosesseista, eikö tärkeintä ole saada yöaikainen melu loppumaan?
Vierailija kirjoitti:
Kana kirjoitti:
Sairasta miettiä ja odottaa mitä naapurista kuuluu ,ei taida sinulla olla kaikki mutterit kohdallaan. Minua ei kiinosta mitä naapurista kuuluu, mutta jos yöllä on järkyttävää meteliä, niin soitan aina poliisin. Muuten ei voisi vähempää kinoostaa. En ymmärrä miten joitain ihmisiä voi naapurin elämä kiinostaa. Viittaa mielenterveysongelmiin.
Tiesitkö, että jotkut ihmiset tekevät kotona etätöitä, joka vaatii aivan erityistä keskittymistä? Itse olen tutkija, jonka tutkimusaihe on monimutkainen ja kompleksi. Oman navan tuijottaminen ei tämän oikean ongelman eli välinpitämättömän elämän kerrostaloissa ratkaisua auta. Suomessa on monta tuhatta ihmistä, jotka kärsivät tästä asiasta. Jotain pitäisi tehdä.
Lisaksi poliisiin soittaminen ei ole nykyisin enää ratkaisu. Minulle isännöinti kertoi, että he eivät enää nouda / saa hätäkeskusraportteja häädön aloittamiseen. Voit soitella sinne poliisin vaikka kymmeniä kertoja, satoja, mutta ainoa keino vaikean asukkaan häätämiseen on nykyisin se, että kerrostaloasujat yhdessä tekevät virallisen valituksen isännöintiin.
t. mammapalstan hemulitäti
älä viitsi valehdella internetissä, noloa
Yläkerran naapuri pitää kotona ollessaan ääntä ihan koko ajan. Tiputtelee jatkuvasti tavaroita lattialle, tömistelee kuin norsu, kun ravaa jatkuvasti ympäri pientä yksiötään ja koko ajan kuuluu jotain kolinaa. Valitettavasti sellaisesta ei viitsi valittaa, ettei kuulosta nipolta, mutta onhan se todella puuduttavaa kuunnella jatkuvaa kolistelua. En ymmärrä mitä edes touhuaa, kun mikään ei tunnu pysyvän käsissä. Laittaisi edes mattoja lattialle, niin kaikki ei kolisisi laminaattia vasten. Kuulee aina, milloin tulee kotiin, kun ulko-ovi pamahtaa kiinni ja tömistelee järkyttävällä metelillä rappukäytävässä. Miten jotkut ihmiset vaan tuottavat niin paljon ääntä?
Tulin eilen yöllä sikaperseessä blosseissa ja tödeissä kolistellen kotiin. Varmaankin vähän meteliä ja vähän kuuntelin musiikkia ennen nukkumaan menoa. Kaadoin tavaroita pöydältä ja meinasin kaatua - kolinaa.
Anteeksi.

Et saa.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon itse luovuttanut naapureiden suhteen ja että löytyisi sellainen asunto jossa olisi se ilta ja yörauha,:/
Omakotitalo oli oma ratkaisuni. Kaikin puolin muilta osin perseestä, mutta ei ole ainakaan seinänaapuria metelöimässä.
Vierailija kirjoitti:
Yläkerran naapuri pitää kotona ollessaan ääntä ihan koko ajan. Tiputtelee jatkuvasti tavaroita lattialle, tömistelee kuin norsu, kun ravaa jatkuvasti ympäri pientä yksiötään ja koko ajan kuuluu jotain kolinaa. Valitettavasti sellaisesta ei viitsi valittaa, ettei kuulosta nipolta, mutta onhan se todella puuduttavaa kuunnella jatkuvaa kolistelua. En ymmärrä mitä edes touhuaa, kun mikään ei tunnu pysyvän käsissä. Laittaisi edes mattoja lattialle, niin kaikki ei kolisisi laminaattia vasten. Kuulee aina, milloin tulee kotiin, kun ulko-ovi pamahtaa kiinni ja tömistelee järkyttävällä metelillä rappukäytävässä. Miten jotkut ihmiset vaan tuottavat niin paljon ääntä?
Olen alkanut ymmärtää miksi jotkut ihmiset eivät liho millään.
He ovat kotona hyperaktiivisia, jatkuvaa mikroliikuntaa.
Kekkosen aikaan oli helpompaa kerrostaloissa kun kaikilla oli periaatteessa sama vuorokausrytmi. Seitsemältä aamulla aloitettiin kolistelu eikä se häirinnyt ketään kun kaikki olivat jo nousseet, osa jo lähtenyt töihin.
Yöllä saa myös elää tavallista elämää. Hiljaisuus aika ei tarkoita täyttä hiljaisuutta. Eikä sitä voi edes keneltäkään vaatia
Kos ei kerrostalon ääniä kestä niin sitten vaan pois se on oma valinta.
Kana kirjoitti:
Yöllä saa myös elää tavallista elämää. Hiljaisuus aika ei tarkoita täyttä hiljaisuutta. Eikä sitä voi edes keneltäkään vaatia
Yöllä pitää nimenomaan olla hiljaa,toki saa valvoa ja "elää" mutta yöllä niin ettei naapuriin kuulu äänet,sitä varten yöhiljaisuus 22-07 esim koska osa joutuu nousemaan aamulla töihin.
Kana kirjoitti:
Yöllä saa myös elää tavallista elämää. Hiljaisuus aika ei tarkoita täyttä hiljaisuutta. Eikä sitä voi edes keneltäkään vaatia
Niin, tavallista, ei narccarien "tavallista". Eli ei huutopuhetta, ei kolistelua, ja musiikki vain kuulokkeilla, kiitos.
Itse muutin hiljattain kaksikerroksiseen rivitaloon ja ai että menee hermot rappusten paukuttamiseen! En tiedä onko tässä huono äänieritys, kuuluiko muilla rappusten ääni kovaa? Naapurit ilmeisesti vslvovat pitkälle yöhön ja jostain syystä rappusia kulkea juoksemalla.
Kana kirjoitti:
Kos ei kerrostalon ääniä kestä niin sitten vaan pois se on oma valinta.
Muuta itse landelle. Kävin juuri KYTTÄÄMÄSSÄ sun profiilia ja kaikki liittyy naapureihin/kerrostaloihin. Ja aina olet häiriköijän puolella. Miksi?
Menen taas kusta lorottamaan vessanpöntöön oikein kunnon paineella. Alakerran nainen tulee pian hakkaamaan tahtia luudallaan. Ulkoisesti näyttää ihan normaalilta mutta kyylää ihan kympillä naapureita. Ei saa kävellä, kuunnella musiikkia, käydä vessassa, grillata jne. Elämä voi olla toisille rankkaa.
Vierailija kirjoitti:
Kana kirjoitti:
Yöllä saa myös elää tavallista elämää. Hiljaisuus aika ei tarkoita täyttä hiljaisuutta. Eikä sitä voi edes keneltäkään vaatia
Yöllä pitää nimenomaan olla hiljaa,toki saa valvoa ja "elää" mutta yöllä niin ettei naapuriin kuulu äänet,sitä varten yöhiljaisuus 22-07 esim koska osa joutuu nousemaan aamulla töihin.
Höh keskusteluni, jossa ihmettelin miten alakerran äänet voivat kuulua niin hyvin yläkertaan, poistettiin. Vastaukseksi sain, että on ihan normaalia että naapurissani aamuöisin siirrellään huonekaluja, tiputellaan tavaroita ja juoksennellaan, paitsi itse en voi niin sitten tehdä.. :D
Vierailija kirjoitti:
Kana kirjoitti:
Kos ei kerrostalon ääniä kestä niin sitten vaan pois se on oma valinta.
Muuta itse landelle. Kävin juuri KYTTÄÄMÄSSÄ sun profiilia ja kaikki liittyy naapureihin/kerrostaloihin. Ja aina olet häiriköijän puolella. Miksi?
Eihän väitteesi pidä paikkaansa, Kana näyttää tuomitsevan esim. yöaikaisen metelöinnin, vaikka korostaakin ettei yölläkään voi vaatia täydellistä hiljaisuutta. Näinhän asia on, yölläkin saa esim. kuunnella musiikkia, muttei niin kovaa kuin päivällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kana kirjoitti:
Yöllä saa myös elää tavallista elämää. Hiljaisuus aika ei tarkoita täyttä hiljaisuutta. Eikä sitä voi edes keneltäkään vaatia
Yöllä pitää nimenomaan olla hiljaa,toki saa valvoa ja "elää" mutta yöllä niin ettei naapuriin kuulu äänet,sitä varten yöhiljaisuus 22-07 esim koska osa joutuu nousemaan aamulla töihin.
Höh keskusteluni, jossa ihmettelin miten alakerran äänet voivat kuulua niin hyvin yläkertaan, poistettiin. Vastaukseksi sain, että on ihan normaalia että naapurissani aamuöisin siirrellään huonekaluja, tiputellaan tavaroita ja juoksennellaan, paitsi itse en voi niin sitten tehdä.. :D
Hyvä, että poistettiin. Mitä järkeä sinun on kirjoittaa jatkuvasti paskaa keskustelupalstoille?
Huutamalla keskustelua en ymmärrä enkä koirien toistuvaa räksytystä.
Hiljaisuus 23-07 mutta kamalaa se on päivisinkin kuunnella naapurin metelöintiä!
Känniläisten yöllä metelöinnit varmasti ihan hirveää kuunnella mutta en mä päivisinkään jaksa kuunnella kun naapurissa ramppaa porukkaa ja kaikki huutaa kun hullut.
Toisille on vaan niin vaikeaa ottaa muut huomioon.